Reipas ja tunnollinen lammas

Kissa, koira, läheiset, ystävät ja kaverit sekä koti. Niin ja etätyö sekä nykyisin vain 3-päiväinen työviikko. Rahaa tietenkin tarvitsen, koska ei ole mahdollista elää omavaraistaloudessakaan. En ole koskaan ollut kilpaluhenkinen enkä suorittajaluonne vaan pikemminkin laiska, saamaton ja mukavuudenhaluinen. Työni hoidan, mutta muun ajan haluan tehdä mitä mieleen juolahtaa. Vaikka maata sohvalla ja syljeskellä kattoon. Kaksi kertaa olen vaihtanut työpaikkaa sen vuoksi, että mua yritettiin työntä uraputkessa eteenpäin. It-alalla toki aika yleistä, että ihmiset haluavatkin edetä, mutta mä en halunnut. En kaipaa stressiä enkä halua, että työasiat pyörivät päässä vapaa-ajallakin. 

En ole kokeillut enkä aiokaan kokeilla, mutta pari työkaveriani omistavat asunnot Espanjassa eli lähtevät aina lokakuussa sinne ja tulevat huhtikuussa takaisin Suomeen. Suomessa ollessaan asuvat kesämökeillään. 

Lakkopäivä on torstai, joten olen silloin töissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo kirjoitus on asenteellinen. Sanotaan, että "ongelma" on vaikkapa näkemys siitä, että pitää pärjätä itse. Se ei ole mikään ongelma vaan hyve. 

Tuolla lapsiperheellä oli "ongelmana" ettei heillä ole parisuhdeaikaa. Ja kuitenkin ovat tehneet useammankin lapsen. Kaksi tervettä aikuista hoitaa maltillista lapsilukua. On työt ja turvallinen koti.

Voi kertoa, ettei meilläkään ole parisuhdeaikaa. Meillä on nyt sitä perheaikaa. On ollut jo 6 vuotta. Ihan niinkuin kaikilla muillakin pienten perheillä. Tuo on aivan tavallista perhe-elämää. En ymmärrä missä lie pilvilinnoissa elävät tai haluaisivat elää.

Miksi mielestäsi itse ja yksin pärjääminen on hyve? Mielenterveysongelmat ovat jo suurin syy sairauspoissaoloille ja varmasti yksi syy taustalla saattaa olla se, että yksin pitää pärjätä, kunnes ei enää pärjää ollenkaan.

Mä en sanoisi, että yksin pärjääminen olisi varsinaisesti hyve, mutta onhan se ihan hyvä asia, että et ole riippuvainen esimerkiksi anopistasi. Ei ne entisajan sukuyhteisötkään aina mitään auvoisia onneloita ollut vaan usein miniä sai luvan pitää suunsa kiinni ja tehdä kuten anoppi halusi, jos miniä mieli, että anoppi hoitaa lapsia. Eikä mieskään voinut sanoa vanhemmilleen vastaan, koska koko perheen toimeentulo oli kiinni suvun maatilasta. Tietyssä määrin on ihan hyvä, että ei ole sukulaisistaan eikä muistakaan yksityishenkilöistä riippuvainen. On paljon helpompaa olla vihainen Kelalle tai mille tahansa yhteiskunnan instanssille kuin olla koko ajan varuillaan ja nk "löysässä hirressä" jonkun sukulaisensa suhteen. 

Vierailija kirjoitti:

Paheneeko luonneongelmat dementiassa? Tätini joka oli aina ollut sellainen riidanhaastaja, suunaukoja ja mini-minä-tyyppi alkoi yhtäkkiä sekoileen. Haastoi erään sukulaisen oikeuteen perintöasiassa (missä ei mitään osaa). Yritti järjestää sukulaistytön puolesta isyyskanteen vieraalle miehelle. Eihän ne mihinkään johtaneet mutta aika draamaa.

Saa nähdä milloin tulee se lopullinen romahdus.

Voi ne pahentuakin. Mutta mitä mä olen omista vanhemmistani huomannut, niin tekemisen puute ja ennenkaikea tarpeettomuuden tunne saattavat aiheuttaa ihan järjetöntä toimintaa. Kyse ei siis ole mistään muistisairaudesta vielä vaan yksinkertaisesti siitä, että koko elinpiiri on muuttunut niin suppeaksi ja tapahtumaköyhäksi, että vanhus tarvitsee jotain tekemistä, missä voi päteä. Ja jos alunperin on ollut luonteletaan riidanhaastajatyyppiä, niin mikäs sen mukavampaa ajankulua kuin haastaa lisää riitaa sellaisissa asioissa, joissa se vielä on mahdollista. Mä olen huomannut tällaista toimintaa ihan meidän taloyhtiössäkin eli vanhat jäärät eivät hyväksy yhtiökokouksessa tehtyjä päätöksiä vaan vievät aisoita käräjille asti. Vaikka varmasti tietävät, että tulevat häviämään jutun. Mutta kun aikaa on eikä muutakaan tekemistä, niin....