Reipas ja tunnollinen lammas

Ei ole yhtä ihmistä, joka tekisi kaiken. Koiran ulkoilutuksessa on auttanut mun poikani. Eipä oikein muut mun koiran kanssa pärjäisikään. Mutta esimerkiksi kun viime kesänä piti kiireellä tyhjentää asunnon alakerta vesivahingon vuoksi, poikani lisäksi avukseni tuli hyvän ystäväni poika, tytär puolisoineen sekä ystäväni veli. Tämän samaisen ystäväni kanssa voin myös jutella mistä vaan. 

Täytyy kyllä sanoa, että onneksi sain lapseni kasarilla ja heti ysärin alussa. Ei silloin ollut vanhemmuuteen sellaisia vaatimuksia ja odotuksia kuin mitä nykyisi9n. Neuvolassakin terveydenhoitaja kehotti vaan ostamaan kaupasta eineksiä ja lämmittåämään ne mikrossa. Ja muistan kerran sanoneen, että ei ne villakoirat sieltä sängyn alta minnekään karkaa. Ja oli muuten ihan normaalia, että synnyttäneellä naisella vähän roikkui vatsanahkakin. Ei tarvinnut 3 viikkoa synntyksestä näyttää samalta kuin ei ikinä olisi raskaana ollutkaan. Koululaisella oli reissuvihko, mutta siinäkään ei yleensä lukenut yhtään mitään. Ei opettajilla ollut aikaa kirjoitella jokaisesta yskäisystä tai pyyhekumin heittelystä. 

Vierailija kirjoitti:

Jos on täysipäinen ja varaa, niin kannattaa ottaa koira, se on yhtä hyvä ystävä ja parempikin kuin joku random-tuttava.

Mä olen asunut samassa paikassa jo yli 30 vuotta ja suurimpaan osaan tuntemistani tämän lähiön asukkaista  olen tutustunut nimenomaan koirien kautta. En muista ihmisten nimiä, mutta muistan heidän koiriensa nimet. Koiran avulla voi siis myös tutustua ihmisiin. 

Mitä päättäjät edes voisivat tehdä asialle? Pakottaa yksinäiset kerran viikossa johonkin yksinäisten tapahtumaan, missä on muita yksinäisiä? Sakot tai linnaa, jos ei ystävysty siellä kenenkään kanssa puolen vuoden sisällä? Vai ajattelitko, että nykyiset vapaaehtoistyönä hoidettavat ystäväpalvelut pitäisi olla kuntien/hyvinvointialueiden/ valtion palveluita, joissa yksinäisille järjestettäisiin seuraa ja sille seuran pitäjälle kunnat/hyvinvointialueet/valtio maksaisi palkan siitä hommasta? 

En ottaisi. Mä asun vanhempieni naapurissa ja vuoden verran olen siellä juossut päivisin ja öisin. Alussa harvemmin ja sen jälkeen tarvetta on alkanut tulla yhä useammin. Heidän tähän asti tarvitsemansa apu ei kuitenkaan ole ollut fyysisesti raskasta, joten kun olen laittanut oman elämäni sivuun, tämä on jotenkin onnistunut. Nyt tilanne on muuttunut ja äiti pitää pukea, auttaa vessaan, viedä suihkuun ja pestä jne. Lisäksi äiti on alkanut vastustaa kaikkia hoitotoimenpiteitä eikä usein suostu edes ottamaan lääkkeitäänkään, joten mun on aika mahdotonta tehdä tässä vielä töitäkin. Jos kykenisin nivelreumastani huolimatta tekemään vielä hoitajan hommia, olisin edelleen sairaanhoitajana jossain enkä  olisi vaihtanut alaa. Joten pitkän suostuttelun jälkeen olen vihdoin saanut isäni hyväksymään, että hankkivat sinne turvapalvelun sekä kotihoidon käynnit vähintään 3 kertaa vuorokaudessa. Voin edelleen auttaa monenlaisissa asioissa, mutta en työpäivän aikana enkä öisin. Enkä niissä asioissa, jotka kuuluvat kotihoidolle.