Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvovalintoja. Itse otan mieluummin nämä 70 huoletonta ja vapaata vuotta ja vähän ankeamman lopun.

Oman lapsen hankkiminen on suuri ja paljon tärkeämpi asia kuin nykynaiset ymmärtävät. Katumus lapsen puutteesta tulee 100% varmasti yksinäisyyden iskiessä viimeistään vanhana.

Siinä on kyseessä elämän tärkeimmän ihmissuhteen kokemisesta, olemalla vanhempi omalle lapselleen. Se on rakkautta ilman ehtoja ja yhteisen elämän kokemusta. Omassa lapsessa on parasta se pyyteetön rakkaus lapseen. Oman lapsen elämää haluaa auttaa ja kokea yhdessä. Suhde lapseen on usein koko elämän mittainen eikä sitä korvaa suhde koiraan, poikaystävään tai tiktokkiin.

Naisia vaivaa yksinäisyys kun vanhuus tulee. Ilman lapsia nainen kokee yksinäisyyden lisäksi turhautuneisuutta ym. Nainen ilman lapsia on surullinen tapaus. Sellainen on vanhapiika.

Hulluja on ne ihmiset jo

Olen osittain kanssasi samaa mieltä, mutta usein yksinäiset vanhukset kaipaavat nimenomaan niitä omia lapsiaan. Sen sijaan lapsettomat eivät kaipaa omia lapsiaan, koska heillä ei sellaisia ole koskaan ollut. Jos ne lapset asuvat kaukana tai niillä on omat kiireiset ellämänsä, niin ei se soitto silloin tällöin tai käynti vanhusta katsomassa pari kertaa vuodessa poista sen vanhuksen yksinäisyyttä. Suurimman osan ajastaan vanhus kaipaa lapsiaan ja tuntee itsensä yksinäiseksi. Silloinkin, kun on jossain hoivakodissa, missä on mujita ihmisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mulla on lapsia, mutta kun tässä itse on jo monisairas, mutta silti "naimisissa" lähes satavuotiaiden vanhempieni kanssa, olen jo omille lapsilleni sanonut, että kun mä menen aikanaan sellaiseen kuntoon, niin köyttäkää mut kottikärryihin kiinni ja kipatkaa lampeen. En omille lapsilleni halua samanalaista elämää kuin mitä mulla nyt on omien vanhempieni kanssa. Toivottavasti Suomessa eutanasia on sallittu siinä vaiheessa, kun itse olen vanhempieni kunnossa. 

Et yhtään dramaattisempaa lähtöä keksinyt?

Häkä on nopea, helppo ja tuskaton. 

Sulle ja myös numerolle 62: No joo, mulla on kyllä jo sellainen arsenaali kaliumkloridia, että sillä lähtee useammaltakin mun kokoiselta ihmiseltä henki. En mä nyt oikeasti tarkoittanut, että lasteni pitäisi syyllistyä rikokseen. Mutta lapseni kyllä ymmärsivät, mitä tarkoitin. 

Nro 50: "Tekin voisitte sanoa samalla tavalla? Jos ei maksettu apu kelpaa, niin sitten saa olla."



Niin voisin, mutta kun mut on kasvatettu siten, että mun kuuluu hoitaa vanhempiani. Jos en hoida, siitä tunnen syyllisyyttä. Mä olen jo monta kertaa päättänyt, että nyt lyön hanskat tiskiin, mutta taas kerran tänään soitin sairaalaan ja koitin saada jotain selvyyttää äidin asioihin. Ja ihan turhaan, kun taas kerran oli hoonosoomihoitaja puhelimessa, joka ei osannut sanoa äidin voinnista mitään. Katsoi vaan tietojärjestelmästä, mitä äidistä oli lääkäri sinne kirjoittanut maanantaina. Ja nyt on jo torstai. Ja kun mä yritin kysellä (olen aiemmalta ammatiltani sairaanhoitaja) tarkempia tietoja, niin ei osannut hoitaja vastata yhteenkään kysymykseeni. Soittopyyntöjä on jätetty lääkärille, mutta ei vaan tänäänkään ole soitttanut. Mahtaako soittaa huomennakaan, vaikea sanoa. Mä olen ihan kypsä koko tähän tilanteeseen, mutta kun mun vanhempani haluavat, että mä huolehdin, niin vaikea tästä on päästä rimpuilemaan irti. Ja kun lisäksi koko suku olettaa, että mä hoidan. Sen vuoksi olen omille lapsilleni tehnyt selväksi, että minä EN halua heidän joutuvan samaan tilanteeseen kuin missä minä nyt olen. En tehnyt lapsia sitä varten, että he eläisivät aikanaan samanlaista elämää kuin mitä mä joudun nyt elämään. Haluan omille lapsilleni paremman elämän kuin mitä mun vanhempani haluavat mulle. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mulla on lapsia, mutta kun tässä itse on jo monisairas, mutta silti "naimisissa" lähes satavuotiaiden vanhempieni kanssa, olen jo omille lapsilleni sanonut, että kun mä menen aikanaan sellaiseen kuntoon, niin köyttäkää mut kottikärryihin kiinni ja kipatkaa lampeen. En omille lapsilleni halua samanalaista elämää kuin mitä mulla nyt on omien vanhempieni kanssa. Toivottavasti Suomessa eutanasia on sallittu siinä vaiheessa, kun itse olen vanhempieni kunnossa. 

Kai ilmoitit tuon kirjallisesti ja annoit lapsillesi allekirjoitettuna säilytettäväksi. Ettei käy kuten meillä anopin kanssa.

Yhteisen elämämme alkutaipaleella anoppi sanoi, että häntä ei sitten tarvitse hoitaa, vanhustentaloon vaan heti, kun alkaa ikä vaivaamaan. Nyt yli 30 v myöhemmin, kun ikää anopilla on 85 +, jalat ei toimi, näkö on olematon, kaatuilee harva se päivä, hän ei suostu ed

Hyvä pointti. Mä en ole tehnyt mitään kirjallisesti, mutta nyt, kun vielä järjissäni olen ja lapseni ovat nähneet, millaiseksi mun elämäni - tai siis eihän mulla mitään omaa elämää enää edes ole - on omien vanhempieni vuoksi muuttunut, niin ihan on riittänyt, että olen kertonut asian heille. Kumpikin lapsistani on siis jo aikuisia ja yli 30v. He tietävät nyt oikein hyvin, ettäen halua asettaa heitä samaaan asemaan kuin missä itse olen. Joten jos aikanaan alan vastustaa kaikkea ulkopuolista apua, sitten lapseni voivat vaan todeta, että no pärjää sitten jäärä ihan itseksesi. 

Mulla on lapsia, mutta kun tässä itse on jo monisairas, mutta silti "naimisissa" lähes satavuotiaiden vanhempieni kanssa, olen jo omille lapsilleni sanonut, että kun mä menen aikanaan sellaiseen kuntoon, niin köyttäkää mut kottikärryihin kiinni ja kipatkaa lampeen. En omille lapsilleni halua samanalaista elämää kuin mitä mulla nyt on omien vanhempieni kanssa. Toivottavasti Suomessa eutanasia on sallittu siinä vaiheessa, kun itse olen vanhempieni kunnossa.