Reipas ja tunnollinen lammas

Ota yhteyttä sinne kotihoitoon ja kerro tilanne. Tai sitten ota suoraan yhteyttä vanhempiesi asuinalueen hyvinvointialueen seniorityön sosiaalityöntekijään. Kerro sinne, että sinä et enää jaksa auttaa vanhempiasi ja kysy neuvoa. Kun mulla vuosi takaperin alkoi voimat loppua (ja mun vanhempani sentään eivät valita kaikesta), otin yhteyttä sosiaalityöntekijään ja sovittiin palvelutarpeen arviointikäynti. Se nyt ei vielä poikinut mitään konkreettista apua, koska mun vanhempani kieltäytyivät avusta ("koska tyttäret tietenkin hoitaa"), mutta mä olin kertonut sosiaalityöntekijälle puhelimessa jo oman näkemykseni tilanteesta, joten kun tavattiin, hän osasi suhtautua oikealla tavalla vanhempieni väitteisiin, että tyttäret - tai siis käytännössä minä - hoitaisin kaiken. Pientä painostusta olen joutunut käyttämään, mutta viime kesänä sentään hyväksyivät siivousfirman käynnit kahden viikon välein ja nyt vihdoin ja viimein myös turvapalvelun sekä kotihoidon käynnit. Heillä tosin kotihoito tulee yksityiseltä eikä siis ole niitä, joilla on vain 5-10 minuuttia per käynti. Jos kotihoitoa on tilattu tunti, se hoitaja sitten vaikka juttelee isäni kanssa, jos varsinaiset hommat on ehditty alle tunnissa tekemään. Mä siis suosittelen sitä yhteydenottoa sen vuoksi, että sulla on silloin "suora linja" henkilöön, joka vastaa siitä, että vanhempasi pärjäävät eikä se vastuu ole enää sinulla. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu osoittaa hyvin sen, miksi eutanasia herättää yhä vastustusta. Suuri osa ihmisistä uhoaa, että sitten, kun ei pärjää enää yksin kotona, niin lopetuspiikki kankkuun vaan. Varmasti 90 % ihmisistä pitää eutanasiaa inhimillisenä esim. tukehtumiskuolemien tapauksessa, mutta tämä luonnevikainen ja kova suomalainen ilmapiiri on oikeasti riski yhdistettynä eutanasian kanssa, vaatisi äärimmäisen huolellista lainsäädäntötyötä.

Monilla näistä uhoajistakin menisi tosipaikan tullen pupu pöksyyn. Ensimmäisillä sivuilla jotkut keskustelivat, että tahto pitäisi nyt nuorena ilmaista kirjallisena, että kärrätkää minut lampeen kun tulen vanhaksi, kun nuo vanhukset niin ikävästi tuppaavat muuttamaan mieltään. Ikään kuin ihmisellä ei olisi oikeutta muuttaa mieltään elämänkokemuksen myötä.

Hollannissahan on itse asiassa väännetty tämänkaltaisista asioista. On ollut tapauksia, joissa vanhus on toivonut eutanasiaa

Mä ajattelen tätä asiaa hieman eri tavalla. Ajatusmaailmaani vaikuttaa erittäin paljon se, millaista olen nyt nähnyt äitini elämän olevan. En halua oman elämäni olevan sellaista. Enkä myöskään halua, että omien lasteni elämä olisi aikanaan sellaista kuin mun elämäni on nyt jonkin aikaa ollut. En halua, että lapseni aikanaan esimerkiksi joutuvat jättämään omat sairautensa hoitamatta, jotta voisivat hoitaa mua. 



Nyt, kun järki vielä juoksee, voisin alkaa kirjoittaa listan asioista, joiden perusteella myöhemmin voidaan arvioida tahtoani. Esimerkiksi tyyliin en pääse enää ilman toisen ihmisen apua vessaan, en tiedä olevani kotona vaan kuvittelen olevani vieraassa paikassa, en tunnista läheisiäni vaan pelkään heitä, olen aggressiivinen ja/tai fyysiesti väkivaltainen jne jne. Lista erilaisisita asioista, jollaista en halua kokea. Jokaiselle asialle laittaisin jonkun pistemäärän (voisivat olla eri pisteitä esim vessajutulle 2 pistettä ja läheisteni pelkäämiselle 20 pistettä) ja jos jonain päivänä olen siinä kunnossa, että pistemäärä ylittää tietyn rajan, eutanasia voitaisiin tehdä. Meidän suvussa ei onneksi ole kenelläkään ollut varhain alkavaa muistisairautta, joten on epätodennäköistä, että mullekaan ehtisi tulla ennenkuin jo kuolenkin johonkin ihan muuhun sairauteen. Mutta siltäå varalta, että en kuolisikaan, en kyllä haluaisi tuollaistakaan elämää kuin äidilläni nyt tämä viimeinen vuosi on ollut. 

Nro 178: "Voisitko käydä auraamassa kyntöpolun ja levittää suolaa??

Voiko taksikuskin tilata etukäteen ja pyytää auttamaan..on invatakseja?"

Taloyhtiön piha-alueille ei saa levittää suolaa. Tämän on taloyhtiö kieltänyt. Mitä tulee sen jäisen kyntopellon hakkaamiseen lapiolla ja jää lohkareiden lapioiminen sivuun, niin ei onnistu mun sormillani. Saan just ja just lapioitua vastasataneen lumen omasta pihastani, mutta en edes metrin pätkää jäistä pihatietä. Ja pitäisi voida poistaa jää aika pidemmältä matkalta kuin vain muutama metri. 



Invataksikuski ehkä saattaisi hakea isän sisältä ja jotenkin onnistua saamaan isä siitä kyntöpellosta vietyä kadun varteen. Ainakin, jos taksikuskilla on autossaan pyörätuoli, jolla hakea ovelta. Niillä muuten varmaan taitaa ollakin?

Otan osaa. Yleensähän tuo tilanne saa alkunsa siitä, että vanhus tarvitsee silloin tällöin jotain pientä apua. Vaikka että pitää asentaa uusi kattolamppu paikoilleen tai jotain vastaavaa, mitä vanhus ei pysty enää tekemään itse. Ja jos välit on hyvät, ihan mielelläänhän sitä käy auttamassa. Kun sitten alkaa tulla vähän jotain muuta ja menet hoitamaan asian A, muut omaiset sen jälkeen toteavat, että jos sä hotaisit, kun oot hoitanut ennenkin asian A ja osaat sen paremmin. Sen jälkeen, kun olet taas kerran hoitamassa asiaa A, vanhus kertoo, että olisi tuo asia B:kin, jossa hän tarvitsee apua. Joten kun siinä nyt kerran olet, hoidat sekä asian A että asian B. Muiden omaisten mielestä voit jatkossakin hoitaa A:n ja B:n, koska olet ennenkin hoitanut ja blaablaablaa. Pian sulla onkin asiat A,B,C,D,E ja F hoidettavana. Ja tietenkin juuri sinä, koska se blaablaablaa. 



Jossain vaiheessa ei olekaan enää kerran kuukaudessa vaan jo joka viikko ja sittemmin monta kertaa viikossa. Kenties pian joka päivä tai jo monta kertaa päivässä. Öisinkin. Muita omaisia ei lainkaan haittaa, jos sinä huolehdit kaikista asioista. He vilkuttavat sinulle iloisesti, kun mummolan pihassa heidän autonsa perävalot katoavat kohti elämää. Ja lähettävät sinulle Teneriffalta postikortin, kun ovat siellä perheineen lomalla. 



Kun alat olla itse aivan uuvuksissa ja yrität ehdottaa vanhukselle, että ainakin osaa asioista alkaisi joku ulkopuolinen taho tekemään, niin sehän ei tietenkään käy. Koska sinähän olet tehnyt aina ennenkin ja sinulta se sujuu NIIIIIIIIN hyvin. Vaikka siis vanhuksella olisi varaa ostaa palveluita yksityiseltäkin. Ja muut omaiset nyökytteloevät päätään ja ovat samaa mieltä vanhuksen kanssa. 



Ikävä kyllä tilanne ei muutu paremmaksi, jos et itse ala sanomaan ei. Mä loukkasin kuukausi takaperin pahasti selkäni, kun raahasin kainaloitaan myöten ulosteessa olevan äitini (joka ei ottanut omilla jaloillaan lainkaan tukea) sängystä kylpyhuoneeseen ja pesin äitini ennenkuin toimitettiin hänet päivystykseen. Jos mulla ei olisi ollut etätyö, olisin joutunut hakemaan sairaslomaa selkäni vuoksi. Kun äiti palasi kotiin, en voinutkaan mennä avuksi selkäni vuoksi. Siskoni joutui menemään. Jo ensimmäisen kerran jälkeen hän sanoi, että oli aivan puhki. Kaksi päivää vielä ja siskoni sanoi, että eihän tästä tule yhtään mitään. Mä siis olin laukannut - alussa vähemmän ja lopussa päivin öin - siellä jo vuoden verran. Siskoni ei enää nyökytellyt hyväksyvästi "kyllä tyttäret hoitaa" vaan yhdessä tuumin ilmoitettiin, että me ei enää voida eikä jakseta. Ja lopulta sitten vanhemmillani on nyt turvapalvelu ja kotihoito alkaa käymään heti, kun äiti palaa laitoskierrokseltaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on ihan kaikilla ankea ja ihan turha uskotella jotain muuta.

Pariskunnilla on enemmän turvaa toisistaan kuin ihan yksinasuvalla.

Miehet ikääntyy nopeammin kun naiset. Siinä sitten tuukaat paskoja ja passaat puolirampaa muistisairasta ukkoas joka mätkii sua kun ei enää tunnista. Ihanaa turvaa 

 

 

Mitä ne lapset siinä kuviossa sitten tekisivät? Tuukaisivat (?) paskoja ja passaisivat puolirampaa muistisairasta isää äidin puolesta vai?

 

No tuskin. Kukaan ei täällä viitsi tunnustaa sitä tosiasiaa kuinka rasittava se vanhus on kun se jatkuvasti (kerran kuukaudessa) soittelee ja horisee omiaan 

Mä voin tunnustaa, että onhan isän juttujen kuunteleminen aika rasittavaa. Hänellä ei ole muistisairautta, mutta kun koko elämä on neljän seinän sisällä eikä hänen elämässään tapahdu enää juuri mitään, hän sitten muistelee menneitä. Ja kertoo uudestaan ja uudestaan samoja asioita. Hänelle tärkeitä asioita. Jaksan kuitenkin kuunnella, koska tiedän, että isälle on tärkeää saada jutella edes jollekin. Siis jollekin muullekin kuin vain muistisairaalle äidilleni. Äidin kanssa juttelu on jossain määrin paljon mukavampaa, koska voin kertoa nykypäivään liittyviä asioita ja kun äidille kertoo humoristisella tavalla jostain asioista, saan äidin jopa nauramaan. Tai näytän kännykästäni jotain hauskoja kissavideoita tms.