Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 756: "Joo, toi on niin totta. Olen paljonkin kuullut perintöriidoista, mutta toki nyt minun kohdalla asia on yksinkertainen. Puolisoni kuoleman jälkeen, omat lapseni sai isänsä perinnön ja tietävät tasan tarkkaan, ettei miljoonia ole jemmassa ja myös he ovat iloisia tästä tilanteenteesta, koska heidän mielestään minun ei pidä olla niin paljon yksin. Vaikka käyn vielä töitäkin tekemässä enkä edes koe olevani yksinäinen niin lapset käy usein myös minun luona niinkuin "mummapappalassa" kuten sanovat isovanhempien luo mennessään.  Mukavaa kevättä sinulle 😃"



Teidän kohdalla tuo on varmasti varsin toimiva keino :) Tarpeen vaatiessa mä voisin harkita asumista vanhempieni luona, mutta se edellyttäisi, että me jaettaisiin mun siskoni kanssa se asuminen puoliksi. Vaikka viikko ja viikko. Mutta mä tiedän, ettei mun siskoni suostuisi siihen. Ja mun vanhemmillani olisi siitä huolimatta pakko käydä myös kotihoito, koska mun selkäni ja lonkkani ei kestä enää nostelua ja kumartelua. En esimerkiksi pysty viemään äitiä suihkuun enkä nostamaan lattialta yläs, kun äiti kaatuu. Mutta jos vaikka isä kuolisi ennen äitiä, niin teoriassa voisin asua äitini kanssa joka toisen viikon. Teen kuitenkin vain 3-päiväistä työviikkoa etätyönä ja pystyn tarvittaessa valvomaan 3 vuorokautta yhtäjaksoisesti eli tekisin töitä silloin, kun äiti nukkuu ja kun äiti on hereillä, vahtisin sitä. Äiitä kun ei voi jättää yksin edes siksi aika,a että kävisi kaupassa.  Mutta sen työputken jälkeen mun pitäisi päästä kotiin nukkumaan. En tosin osaa sanoa, kuinka pitkään tuollaista pystyisin tekemään ennenkuin mulla poksahtaisi toisenkin kerran valtimo. Mukavaa kevättä myös sinulle!

 

Nro 742: "Ainoa olen. Se ei kuitenkaan ole syy miksi tähän ryhdyimme, vaan jos oot kaikki tekstini lukenut, niin en itsekkään ihan nuori enää ole ja tämä turvaa myös omaa tulevaisuuttani, mikäli elinpäiviä mulle suodaan. Koskaan ei tiedä kuinka maailmassa käy. Tarvittavat paperit kuten testamentit ym. on tehty ihan viimisen päälle ja minun lapseni saavat sitten vasta osuutensa kun me kolme olemme pumpulipulvillä. "



Tuo yksinkertaistaa asioita huomattavasti. Saat pitää koko asunnon ja se on jo valmiiksi remontoitu esteettömäksi. Mä en ole ainoa lapsi ja jos vaikka kävisikin niin, että siskoni sekä toinen vanhemmistani kuolisi, niin vaikka läheisissä ja hyvissä väleissä olenkin niin siskoni lasten kuin heidän puolisoidensakin kanssa, koskaan ei voi olla varma, että kaikki kustannukset ja ositukset saataisiin sovittua hyvässä yhteisymmärryksessä. Ihmisten elämäntilanteet muuttuu ja niin rahan tarve kuin rahan määräkin voi vaihdella. 

Vierailija kirjoitti:

Sinulle Reipas tunnollinen lammas:

Ei minullakaan olisi noin vaan ollut varaa ostaa tuota nyt rempassa olevaa asuntoa, mutta pitkien keskustelujen jälkeen tulimme siihen päätökseen, että myydään vanhempieni ja minun asunto ja ostetaan kimppakämppä. Tämä homma mahdollisti sitten remontoinnin ja muutostyöt ikäihmisille sopivaksi. Tämä ratkaisu tuo myös tullessaan helpotusta vanhempieni talouteen. Äitini olisi halunnut, että jaetaan vastike ja muut kiinteät kulut kolmeen osaan, mutta olin tiukkana ja sain heidät suostumaan, jotta 50-50 mennään. Nyt kun käyn vanhempieni luona ovat innokkaita kuin pikkulapset karkkikaupassa ja sitä on muuten tosi kiva katsella, iskänkin askel on selkeästi keveämpi.

Oletko vanhempiesi ainoa lapsi vai onko sulla noin muuten varaa vanhempiesi kuoltua lunastaa siitä asunnosta muiden perillisten osuus pois? Ymmärrän hyvin ratkaisusi, jos olet vanhempiesi ainoa lapsi ja heidän kuoltuaan koko asunto jää yksin sulle. Mä en halua sitoa omaa asumistani - ja siten myös omaa varallisuuttani - sellaiseen yhteen kokonaisuuteen, josta loppujen lopuksi vain osa on mun ja ja osa pitäisi vanhempieni kuoltua jakaa jonkun toisenkin kanssa. Ja mikäli en pystyisi lunastamaan sitä kokonaan itselleni, edessä olisi jälleen muutto jonnekin, koska yhteinen asunto pitäisi laittaa myyntiin. Enkä ole enää halukas ottamaan pankista lainaa ja eläkepäivätkin lähestyy, joten eihän pankki mulle välttämättä edes enää eläkkeellä ollessani myöntäisi riittävästi lainaa, jotta saisin lunastettua yhteisen asunnon kokonaan omaksi. Ja sellainenkin skenaario mietityttäisi, että kun toinen vanhemmistani kuolee, silloin osa asunnosta olisi mun, osa elossa olevan vanhemman ja osa perikunnan. Miten silloin asuntoon ja taloyhtiöön (vaikkapa kattoremontit, ikkunaremontit, linjasaneeraukset yms) liittyvät kustannukset jaettaisiin? 

Lisään tähän vielä, että helpointa on joskus keskustella siitä, missä tilanteessa sillä hetkellä on ja mitä on ympärillä. Siis jos olet jossain sellaisessa tilanteessa, että koet tarpeelliseksi aloittaa keskutelun toisen ihmisen kanssa. Esimerkiksi jos olet menossa työhösi liittyvälle kurssille ja siellä ennen kurssin alkamista tapaat muita kurssille tuljoita, voit aloittaa vaikka juttelun kurssin sisällöstä, kurssin järjestäjästä tms. Tai jos olet bussipysäkilllä ja turhautuneena vilkuilet kelloa, kun bussi on myöhässä, voi toisen kanssa alkaa juttelemaan ko bussilinjasta, sen aikataulussa pysymisistä yleensä tms. Meillä Suomessa on kyllä se hyvä puoli, että hiljaisuutta siedetään paremmin kuin jossain muualla. Tilanteita, joissa olisi pakko puhua tuntemattomien kanssa, on aika vähän arkielämässä. Yleensä liittyy joko työhön, opiskeluun, joihinkin juhliin missä on just sillä hetkellä tms. 

Mulla riippuu ihan fiiliksestä. Joskus olen juttutuulella ja joskus en. Mutta jos olen juttutuulella, niin mä kiinnitän huomioni myös toisen sanattomaan viestintään. Ilmeisiin, eleisiin, äänensävyyn. Jo pelkästään sitä varten, että siitä päättelen, miten halukas se toinen osapuoli on juttelemaan enempää. Joskushan on tilanteita, joissa sun kuvailemasi riittääkin. Siinä on jo huomioinut toisen olemassaolon, mutta ei ole mitään erityistä syytä jatkaa keskustelua. 



Kurjasta ilmasta puhumista voi jatkaa vaikka niin, että "onneksi ensi viikolle on jo luvattu parempia kelejä, koska haluaisin jo..." tai jos eiole luvattu, voi vaikka sanoa "Ja tätä taitaa jatkua vielä koko ensiviikkokin. Tulisipa jo pian paremmat kelit, koska ..." 



Tuohon mistäpäin on kotoisin voi jatkaa vaikka "missäs päin Suomea tuo x olikaan?"  tai "ai, mun äitikin on sieltä kotoisin" tai jotain muuta, mitä kyseisestä paikasta tietää. 



Tavallisimmin siitä, mitä toinen sanoo, tartun johonkin tiettyyn asiaan. Ja sanattomasta viestinnästä koitan päätellä, mitä se asia toiselle merkitsee. Esimerkiksi jos toisella nousee hymy huulille, kun hän kertoo kotipaikakseen x, voin kysellä lisää paikasta x (jos en tiedä ko paikasta mitään) tai ottaa esille jonkun paikkaan x liittyvän asian (jos tiedän ko paikasta jotain). Jos taas elekielestä saan vaikutelman, että paikkakunta x ei herätä toisessa ainakaan mitään myönteisiä muistoja, en kysele x:stä enempää vaan esimerkiksi kerron, mistä mä olen itse kotoisin ja katson, lähtisikö juttu siitä etenemään. 



Ei näihin ole mitään yhtä oikeaa kaavaa, mikä toimisi. Riippuuu ihan tilanteesta, omista fiiliksistä jutella, sen toisen fiiliksistä jutella jne.