Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Vanhustenhuoltoon tarvittaisiin kilpailua. Esimerkiksi osuuskuntapohjaisia yrityksiä joiden osakkaina olisivat asukkaat ja omaiset. Sitten palvelut tuotettaisiin sillä hinnalla minkä ne oikeasti maksavat. Tämä tulisi halvemmaksi myös hyvinvointialueelle, kun niiden ei tarvitsisi maksaa voitto-osuutta.

Periaatteessa hyvä idea, mutta koska vanhusten aika hoivakodissa on yleensä varsin lyhyt (harvoin edes kymmentä vuotta), niin osakkuus lyhytaikaisesti ei välttämättä kiinnosta ainakaan omaisia. Sitten pitäisi saada myytyä se oma osakkuus jollekin toiselle, kun vanhus kuolee. Tai jos osakas on ollut vanhus itse, pitäisi saada perinnöksi jäävä osakkuus myytyä jollekin. Osuuskuntien ei ole tarkoitus tuottaa osakkailleen voittoa vaan just tuottaa palveluita, mutta jos vanhus on jo kuollut, ei omaisosakas/perillinen saa osakkuudestaan itselleen mitään etua. Pahimmassa tapauksessa joutuisi edelleen osallistumaan osuuskunnan kustannuksiin, vaikka vanhus on jo mullan alla eikä itselläkään ole vielä osuuskunnan tuottamille palveluille tarvetta. 

Vierailija kirjoitti:

Omat vanhempani ovat 89- ja 90-vuotiaita. Heitä ei omasta kodistaan saa muuttamaan kuulemma ennen kuin pakon edessä. Asun toisella puolella Suomea enkä pysty käymään heidän luonaan edes joka viikko. Toki saan näitä puheluita, että taas kaaduin ja meni hampaita poikki tai nyt murtui käsi. Milloin käsi, milloin lonkka, mutta omilla ollaan, koska pitää pärjätä!

Täällä sitten kauhulla mietin, että koska toisen pää jo nyrjähtää enemmän. Hän muun muassa kertoilee jostain TV-sarjan henkilöistä ihan kuin olisivat sukulaisia tai tuttavia. On esimerkiksi viikonpäivistä sekaisin ja muisteli toissa päivänä, että vissiin se joulu jo meni.

Olen miettinyt huoli-ilmoituksen tekemistä, mutta auttaako se mitään?

Mä en tehnyt omista vanhemmistani huoli-ilmoitusta vaan otin suoraan yhteyttä hyvinvointialueen seniorineuvontaan ja sitä kautta palvelutarpeen ohjaajaan. Ihan vanhanaikaisesti soittamalla puhelimella :) Kerroin vanhempieni tilanteesta sen, mitä itse tiesin. Kerroin myös omat resurssini vanhempieni auttamiseen. Sain vanhempani suostuteltua siihen, että tuo palvelutarpeen ohjaaja tekee kotikäynnin. Olin itse paikalla, kun kävi. Suurempi työ oli saada vanhempani hyväksymään ulkopuolinen apu. Reilu vuosi meni, mutta nyt saan olla taas vanhemmilleni tytär enkä hoitaja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jenkeissä lapsilla on lain mukaan hoitovelvollisuus vanhempiinsa: joko hoidettava itse tai ostettava palvelut. Eiköhön tuota tännekin ajeta.

Tilanteessa, jossa ihmiset eivät itsekään pärjää? Miten varattomat maksavat vahustensa kulut?

Jos jenkkimalliin mennään, niin eikös siellä vähävaraiset hoida vanhuksensa itse? Samassa taloudessa asuu niin vanhukset, työikäiset kuin vanhusten lapsenlapsetkin. 

Vierailija kirjoitti:

Jospa sitten tänään ihmiset heräävät. Äänestys ei ole auttanut asiaa tai eu, aina pahentanut. Moni iäkäs haluaa yksityisyyttä ja harrastaa mitä ennenkin tai olla rauhassa, ei ryhmäpiirileikkiä. Omia valintoja. Kaikille oma raha. Laitos on kallis ja kolkko, jos ei sitä tarvitsekaan. Osa tarvitsee huonokuntoisena sairaalatasoista apua kotiin tai palveluasumissa, lisähapessa tai lääkkeensä. Ellei koe lääkkeen haitat, ettei käy.

Iäkäs voi tarvita myös joskus erikoislääkäriä ja kuvannusta. Entä kuljetukset, ympäristön miellyttävyys, tuttuus, ystävä ja muut asiat. Tuleeko hammashoito lähelle. Entä ostokset, kuka avustaa että iäkäs pääsee ostoksille tai apteekin tuotteet. Lääkkeiden yhteensopivuus. Miten sängyn mukavuus ja tuolin, ettei ole liian kova. Osa tarvitsee tyynyn joka tukee niskaa, itselläni on vaahtomuovi-puolihalko. On paljon mietittäviä asioita.

No nythän laitoshoitoa ollaankin ajamassa alas. Yhä useamman vanhuksen pitää pärjätä kotonaan. Joko maksamalla niille, jotka vielä suostuvat kotihoitoa tekemään, tai sitten omaiset tai ystävät huolehtivat mainitsemistasi asioista. "Uusi" idea vanhusten siirtämisestä nk yhteisölliseen asumiseen tarkoittanee käytännössä sitä, että asut senioritalossa tai palvelutalossa, jossa ei ole ympärivuorokautista hoivaa. Virka-aikaan on, mutta virka-ajan ulkopuolella hankit tarvitsemasi palvelut ihan kuten hankkisit kotiisikin. Tai sitten omaiset tai ystävät  hoitaa. Viet sinne muuttaessasi mukanasi oman sänkysi, oman nojatuolisi, oman tyynysi jne. Teet omilla tavaroillasi huoneestasi niin miellyttävän ja tutun kuin pystyt. Aivan kuten tekisit jo nyt, jos muuttaisit senioritaloon tai palvelutaloon. Se hyvä puoli senioritaloissa ja palvelutaloissa on, että ne sijaitsevat yleensä palveluiden lähellä. Jos et itse pääse köpöttelemään rollaattorilla apteekkiin, apteekki voi toimittaa kotiinkuljetuksella. Jonka tietysti itse maksat. Taksilla pääsee erikoislääkärille ja kuvauksiin. Saattoapuakin saa ostettua hoivapalveluyrityksiltä tai voi myös kysyä vapaaehtoistyöntekijöiltä kuten esimerkiksi SPR:ltä, ellei kukaan omainen tai vielä ok kunnossa oleva ystävä voi lähteä mukaasi. 



Entinen pomoni vuosikyemmenten takaa (eräs HUS:in ylihoitaja) muutti viime kesänä tässä lähellä olevaan palvelutaloon. Ihan kiva pieni parvekkeellinen esteetön yksiö hänellä siinä. Omat huonekalut. Kesällä oli mukavaa istua kahvilla parvekkeella. Vein tarjottavat mukanani ja keitin kahvit, katoin parvekkeelle pöydän ja istuttiin siinä rupatellen pari tuntia. Ennen lähtöäni korjasin astiat pöydästä ja tiskasin ne. Sielläkään ei ole ympärivuorokautista hoivaa vaan ainoastaan arkisin klo 8-16. Lähellä on pieni kauppa, jossa hän käy. Ei tosin ole nyt talven liukkailla keleillä käynyt. Hänen luonaan on käynyt sekä omaiset että ystäviä. Ja aika moni kävijöistä on hänen entisiä työkavereitaan. Hän muutti palvelutaloon, koska ei enää yksin pärjännyt isossa omakotitalossa. Tuolla on oma rauha, mutta halutessaan voi viettää aikaansa muiden palvelutalon asukkaiden kanssa. Voi valita itse, syökö omassa asunnossaan vai meneekö yhteisiin tiloihin syömään muiden kanssa. 

Olihan siitä. Olin lukion jälkeen töissä HYKS:issä sairaala-apulaisena eli siivosin niin potilashuoneita kuin yleisiä tilojakin. Ja joskus työ oli kirjaimellisesti sanottuna paskaduunia. Mutta siihen aikaan sairaanhoito-opistoon pyrkiessä alan työkokemuksesta sai lisäpisteitä ja alan työkokemukseksi laskettiin kaikki työ, mitä oli tehnyt sairaalassa.