Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Mikä estää sinua pitämästä osoite Suomessa ja viettämästä esim. 11 kk lomat Espanjassa?

Sen osoitteen voi tosiaan pistää vaikka jonkun niistä kymmenestä lapsesta osoitteeseen. Jos siitä aiheutuu lapselle joku max 30€/kk ylimääräinen vesimaksu, niin tuskin tuo on liian iso kynnys ap:lle maksaa muutama kymppi päästäkseen miehensä kanssa eläkepäiviksi etelään. 

Parisuhteessa elävälle kansaneläke on 692,54. Jos sulla on kymmenen lasta, varmaan heiltä kultakin liikenee vajaat 70€/ kk siitä hyvästä, että heidät hankit ja pääset muuttamaan lastesi isän kanssa etelän aurinkoon. 

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että en halua tietää. 50 on se huono vaihtoehto.

Oikein arvattu. Mä taidan olla yksi harvoja Suomessa vielä työelämässä olevia MUMPS-osaajia. 

Vierailija kirjoitti:

Niin. Miksei vanhushuollossa ajatella uudella lailla? Jos vanha tapa yoimia ei toiki, keksi uusia ratkaisuja 

Nythän hyvinvointialueet joutuvatkin miettimään asioita uudella tavalla. Ja joissain paikoissa aiotaan siirtää vanhuksia hoivakodeista yhteisöllisen ausmisen piiriin. Tämä ei toki - ainakaan käsittääkseni - koske vuodepotilaita, mutta nyt jo joudutaan miettimään vanhustenhuoltoa uudella tavalla. Resurssit ovat rajalliset ja palvelujen tarve kasvaa koko ajan, joten vanhat systeemit eivät enää toimi. 

Vierailija kirjoitti:

Lähihoitajille ei ainakaan empatiaa, etiikkaa tai ihmisten kohtaamisia opeteta mitenkään. Ehkä sivulauseena jonkun aineen tunnilla ollaan puhuttu asiasta, mutta sen enempää tätä ei ole käsitelty. Ja täällä Vaasassa ainakin lähihoitajiksi opiskelee ihmisiä joita esimerkiksi ahdistaa koskea toiseen ihmiseen. Tämä ihan ääneen sanottiin tunnilla kuinka ei haluta koskea toiseen... Että tällaisia lähihoitajia nykyään valmistuu ja menee sinne työelämään.

Lähihoitaja opiskelija

En tiedä, mitä sairaanhoitajien koulutuksessa nykyisin opiskellaan, mutta ainakin 1980-luvun puolivälissä sairaanhoito-opistossa oli useampikin kurssi aiheesta. Toisaalta 40 vuotta sitten sairaanhoitajien työkään ei ollut niin teknistä ja toimenpidekeskeistä kuin mitä se nykyisin on eikä mistään tietokoneistakaan tarvinnut ymmärtää tuon taivaallista, joten ehkä opetus silloin painottuikin enemmän potilaan kohtaamiseen ja ihmisläheisyyteen. Teknisin laite, jonka käyttöä sairaanhoito-opistossa opeteltiin, oli tipanlaskija. Kaikkien sitä teknisempien laitteiden käyttö opeteltiin työharjoittelussa tai sitten töissä. Tai jos lähti myöhemmin erikoistumaan esimerkiksi leikkaussalihoitajaksi, mutta ennen erikoistumisopintoja piti olla vähintään vuoden työkokemus sairaanhoitajana työskentelystä. Sanoisin, että siihen aikaan potilaan kohtaaminen oli varsin keskeisessä roolissa koko opiskelujen ajan. Olipa sitten kyse sisätautien, kirurgian, naistentautien tai minkä tahansa kursseista, aina asioita käytiin läpi potilaan kohtaamisen näkökulmasta. 

Ketjuun on tullut paljon hyvä kommentteja ja tuosta vanhamuotoisesta koulutuksesta huolimatta kyllä  jo siihen aikaan oli töissä työhönsä kyynistyneitä ja kyllästyneitä hoitajia. Mutta ei heitä ollut per osasto kuin yksi tai kaksi. Eikä kaikissa paikoissa edes sitä  ensimmäistäkään. Ja nämäkin purkivat ärsytyksensä lähinnä työkavereihin eikä potilaisiin.  Mutta ei kyllä kovin monessa työpaikassa tarvinnut hoitajankaan pelätä joutuvansa väkivallan uhriksi. Enkä muista koskaan kuulleeni kenenkään potilaan tai edes omaisen puhuvan rumaan sävyyn hoitajille enkä hoitajien potilaille tai omaisille. Ei ollut vielä tapana päästää suustaan suodattamatta kaikkea, mikä päässä sillä hetkellä pyöri. Ei sairaalamaailmassa eikä kyllä muuallakaan yhteiskunnassa. 

Viimeisen reilun 10 vuoden aikana olen ollut useammankin kerran sairaalassa ja saamani kohtelu hoitajilta on ollut ihan asiallista. Eikä mulla ole juurikaan valittamista lääkäreistäkään.. mitä nyt yhden "pienen" hoitovirheen yksi lääkäri teki ja siitä virheestä meinasi multa lähteä henki. Jossain määrin kuitenkin ajattelen kuten kommentoija nro 4. Vaikka olenkin ollut vakavasti sairaana ja hirveissä kivuissa, en mä ole mitään kohtaamista odottanut vaan kipulääkettä tai niitä toimenpiteitä, joita varten olen sinne sairaalaan joutunut. Siitä huolimatta ja koska aikoinaan kävin sairaanhoito-opiston tiedän, että hyvin monelle potilaalle kohtaaminen on tärkeää. Varsinkin silloin jos potilas on peloissaan ja hädissään kuten tuon artikkelin sairaanhoitaja. Epäystävällinen tai muuten epäasiallinen käytös ei tietenkään ole hyväksyttävää missään tilanteessa, mutta mulle itselleni potilaana riittää aina se, että kohtelu on asiallista.