Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Lammas, onko se siis mielestäsi hyvä, että elämme kilpailuyhteiskunnassa? Että vanhempien tulisi vahvistaa tätä asetelmaa? Eikä esimerkiksi opettaa lapsille, että sellaiseen ei tarvitse lähteä mukaan?

Ei se ole mun mielestä hyvä, mutta sellaiseen yhteiskuntaan kuitenkin näidenkin lasten pitää sopeutua. Eikä mikään estä vanhempia opettamasta lapsilleen, että se vaarin antama 150€ vai paljonko nyt olikaan, on ihan riittävä tai ettei sillä niin väliä ole, saako koskaan kivaa työpaikkaa vai ei. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Urheilukilpailuissakaan kaikki eivät saa kultamitalia.  Ne saavat,  jotka ovat joko lahjakkaita tai treenanneet paljon.  Tai molempia.  Onko tämäkin väärin?

Elämä ei ole kilpailu. 

Elämä ei ole kilpailu, mutta todellisuutta on, että se, joka kirjoittaa 10 laudaturia yo-kokeissa saa paljon suuremmat valinnanvapaudet jatko-opinnoissa kuin se, joka kirjoitti viidestä aineesta C:een. 

Miten tämä liittyy aiheeseen? Nyt on kyse siitä, millä perusteilla lapsia palkitaan. Kaikki ihmiset eivät tavoittele 10 laudaturia. Kaikki ihmiset eivät myöskään käy lukiota. Ihmisellä voi olla elämässä muitakin päämääriä.

 

Liittyyy siten, että lapsia palkitaan jo ihan siellä koulumaailmassakin arvosanoilla. Joku ei tee juuri mitään, mutta on niin lahjakas, että saa silti kiitettäviä arvosanoja. Joku toinen taas joutuu tekemään paljon töitä saadakseen kiitettäviä arvosanoja. Jos ei edes halua palkintoa, niin sittenhän ei pitäisi olla mitään väliä, millaisia arvosanoja saa. 

Ikävä kyllä me eletään kilpailuyhteriskunnassa. Nämä nyt yläasteella olevat tulevat kilpailemaan tulevaisuudessa ihan kaikesta. Opiskelupaikoista, työpaikoista, palkoistaan, asumismukavuuksistaan jne. Toki voi tyytyä vähempäänkin eikä suostu kilpailemaan, mutta silloin pitää myös osata olla tyytyväinen siihen vähempään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Urheilukilpailuissakaan kaikki eivät saa kultamitalia.  Ne saavat,  jotka ovat joko lahjakkaita tai treenanneet paljon.  Tai molempia.  Onko tämäkin väärin?

Elämä ei ole kilpailu. 

Elämä ei ole kilpailu, mutta todellisuutta on, että se, joka kirjoittaa 10 laudaturia yo-kokeissa saa paljon suuremmat valinnanvapaudet jatko-opinnoissa kuin se, joka kirjoitti viidestä aineesta C:een. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erinomainen systeemi. Eiköhän ala läksyjenluku maistua laiskemmallekin.

Höpöhöpö, meillä lapset saavat tarvitsemansa oma perheen taloustilanteen mukaan ja heitä ei koskaann ole pystynyt rahalla lahjomaan. Heillä aivan muut arvot elämässään.

No meillä taas mä olen onnistunut "lahjomaan" rahalla. Siis vaikkei tuota koulutodistuksesta maksamista meillä olekaan ollut käytössä. Kuukausirahan saivat molemmat. Siihen sisältyi se, että kävivät koulunsa, siivosivat omat huoneensa, pesivät (yläasteelle mentyään) omat pyykkinsä, veivät välillä roskia sekä joskus koiran ulos. Koiran ulkoiolutuksesta tosin maksoin pari kertaa erikseen teinille, kun lähdfin työmatkalle USAan ja kuopus joutui hoitamaan koiran kaikkine ulkoilutuksineen ja ruokineen 10 päivän ajan. Kuukausirahastaan maksoivat itse omat kännykkälaskunsa ja jos mä annoin johonkin heidän vaatteeseensa esimerkiksi 50€ ja he halusivat 70€ maksavan vaatteen, niin sitten sen 20€ maksoivat omista rahoistaan.Leffaliput ja muut omat huvituksensa maksoivat kuukausirahastaan. Mutta mä "lahjoin" rahalla esimerkiksi niin, että saivat tietyn summan, jos siivosivat ulkovaraston tai vaatehuoneen tai pesivät keväällä puutarhakalusteet tms. Kuukausiraha tuli siis "kuin Manulle illallinen", mutta jos halusi enemmän, sen eteen piti jo nähdä ylimääräistä vaivaa. 

Me saatin siskoni kanssa omilta vanhemmiltani todistuksista niin, että 10 markkaa kympistä ja 9 markkaa ysistä. Muista numeroista ei saatu mitään eikä keskiarvolla ollut merkitystä. Vaikka siskoni saikin aina enemmän kuin minä, ei mua haitannut. Olisinhan mäkin voinut istua nenä kiinni kirjassa, mutta huitelin mieluummin kavereiden kanssa ulkona. Omille lapsilleni en tuota tapaa jatkanut eikä vanhempanikaan enää lapsenlapsilleen. Mä en saanut lapsena viikkorahaa tai kuukausirahaa, omille lapsilleni taas annoin kuukausirahan.