Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Monissa maissa noin tehdäänkin,  vanhus asuu esim. omassa pienessä asunnossaan lähellä omaisia. Ja tuntee siten turvallisuutta, kun vaikka edes kerran päivässä käydään vilkaisemassa vointia. Harvoissa maissa vihataan niin paljon omaa äitiään tai mummoaan tai anoppiaan, kuin meillä. Ja harvoissa maissa ollaan niin rikkaitakaan, että on  varaa laittaa omaan yksinäisyyteensä omaisensa asumaan ja pärjäämään yhteiskunnan  varsin rajattujen resurssien tarjoamaan apuun.

Kummat näissä muissa maissa muuttaa: vanhus lähelle lapsiaan vai lapset lähelle vanhusta?  Miten työssäkäynti onnistuu,  jos lapset ovat nämä muuttajat eikä vanhuksen kotipaikkakunnalla ole työpaikkoja? Kuka tässä tapauksessa elättää nämä aikuiset lapsensa? Se vanhusko? Vai maksetaanko näissä maissa niin hyvää omaishoidontukea,  että töissä ei tarvitse käydäkään?  Suomessa kun aika iso ongelma on,  että vanhukset eivät halua muuttaa lähemmäs lapsiaan.  Ei vaikka sen kotitönön saisikin myytyä. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia emme ole hankkineet, joten ei ole sitä lastenhuonettakaan. Asumme pienessä yhden makuuhuoneen asunnossa, joten ei tänne muita mahdu. 

Kyllä tuossa hyvin mahtuu vanhuksen hoitamaan. Mun isoisovanhemmat asuivat 2 naimattoman poikansa ja yhden tyttärensä kanssa kuolemaansa saakka. Käytössä oli Tampereen keskustassa tupakeittiö ja toinen huone. 

Oliko vanhukset rollaattorilla vai pyörätuolilla liikkuvia vai kokonaan vuodepotilaita? Vai ehtivätkö kuolla ennenkuin olivat niin huonossa kunnossa? 

Ensin kuoli toinen pojista kotonaan syöpään ja sitten tuo isomummo kuoli kotonaan syöpään. Eli kyllä he erittäin huonossa kunnossa olivat ennen kuolemaansa. Kumpaakaan en ehtinyt tavata. 

Siihen aikaan syöpään taidettiin kuolla aika nopeasti.  Ei siis oltu paria vuotta "jalattomina" ja siten niin vessaan kuin pesullekin täysin autettavina.  Nykyisin moni vanhus tarvitsee pitkäänkin erilaisia liikkumisen apuvälineitä ja niille apuvälineille sekä niillä liikkumiseen pitää olla tilaa.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia emme ole hankkineet, joten ei ole sitä lastenhuonettakaan. Asumme pienessä yhden makuuhuoneen asunnossa, joten ei tänne muita mahdu. 

Kyllä tuossa hyvin mahtuu vanhuksen hoitamaan. Mun isoisovanhemmat asuivat 2 naimattoman poikansa ja yhden tyttärensä kanssa kuolemaansa saakka. Käytössä oli Tampereen keskustassa tupakeittiö ja toinen huone. 

Oliko vanhukset rollaattorilla vai pyörätuolilla liikkuvia vai kokonaan vuodepotilaita? Vai ehtivätkö kuolla ennenkuin olivat niin huonossa kunnossa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isä asuu 100 m päässä. Autan monissa asioissa, kuten pihan hoidossa ja käyn kaupassa ja apteekissa, mutta sitten kun alkaa varsinainen hoivavaihe, saa ostaa ulkopuolista apua.

Onneksi hänellä on siihen varaa. Minä en ole hoivaaja luonteeltani enkä ammatiltani, ja molemmat pitäisivät hoitotoimenpiteitä kiusallisina.

Istuin äitini vieressä saattohoito-osastolla viimeiset 2 kk, mutta sielläkin varsinaisen hoivan tekivät ammattilaiset.

Se voi tapahtua myös niin, kun asutaan saman katon alla. Mutta vanhuksella on silloin enemmän seuraa ja siilmäpareja. Kaikki yhdessä oleminen ei ole sitä hoitoa. 

No tuokin vähän riippuu.  Jos mun isä muuttaisi mulle nyt tarpeettomaksi käyneeseen työhuoneeseen,  niin ei mun silmämunissani ole 10 metrin pituisia varsia. Isä ei pysty enää kulkemaan portaissa,  joten itsekseenhän se siellä omassa huoneessaan olisi.  Kävisin vaan viemässä tarjottimella sille sinne ruuat ja hakisin tyhjän tarjottimen pois. Ei siihen huoneeseen mahtuisi isän sängyn ja jonkun pöydän lisäksi edes nojatuolia, missä voisin hetken istua sen seurana.  Puhumattakaan,  että  sinne mahtuisi ketään sukulaisiakaan isää tapaamaan. Kotihoito pitäisi kuitenkin olla,  koska jos mä pystyisin vielä tekemään hoitotyötä,  niin eihän mun olisi reumaan sairastuttuani edes vaihtaa sairaanhoitajan hommista toiselle alalle.  Jouduin kuitenkin vaihtamaan alaa jo yli neljännesvuosisata sitten. 

Noin muuten kyllä sanoisin,  että jos on ollut hyvät ja läheiset välit lapsiinsa,  niin kannattaa muuttaa jo hyvissä ajoin lähemmäs lapsiaan.  Eli jo ennenkuin on minkäänlaista apua tarvitseva.  Näin pystyy asumaan ehkä pidempään omassa kodissaan ja hyvässä lykyssä loppuun asti eikä joudu minnekään hoivakotiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin tuo useampi sukupolvi samassa asunnossa. Joissain kehitysmaissa ehkä.

Enemmän aikaa tuo on ollut suomalaista(kin) kulttuuria ja vasta vajaa satavuotta on ollut niin, että ihmiset on olleet omillaan. Suomi on ollut agraaliyhteiskunta vielä 70-luvullakin ja se on ollut sitä, että useampi sukupolvi on asunut samassa taloudessa. 

Vasta kaupunkilaistuminen ja maatalouselinkeinon väheneminen on tuonut asiaan muutoksen. 

Kyllä se oli hyvin harvinaista jo 70-luvulla että samassa taloudessa olisi asuttu. Maataloissakin vanhalle parille hankittiin yleensä erillinen asunto sukupolven vaihtuessa. 

 Oikeastaan 50-luku on se viimeinen vuosikymmen jolloin vanhukset jäi useammin jälkipolvien hoidettavaksi. 

Ne kenellä oli tilaa, asui saman katon alla. Mutta moni lapsi muutti isompiin kaupunkeihin. Kaverin perhe rakensi talon ja sinne alakertaan erillisen yksiön mummolle. Monella ei ollut varaa asua isossa talossa. Ja nykyäänkin kaksi kaveriani on hoitanut äitinsä kotona. Molemmat vuokralla isoissa asunnoissa. Ja puolisot myötämielisiä. 70-lubulla rakennettiin vanhusten vuokra-asuntoja. Esim rivitalo, pieniä asuntoja , kaikkia vanhuksille ja kotiapua sai helposti. 70-80-luvulla oli hyvä vanhusten huolto. Siksi he pystyivät asumaan helposti omillaan. Jos se poistuu, niin palataan vanhaan tai ne joilla on varaa ostaa palvelut. 

Nyt rakennetaan uusia kerrostaloja,  joissa kolmion pinta-ala on jopa vain 43 m2. Huoneet on siis todella pieniä.  Huonokuntoisen vanhuksen sängyn ympärilläkin pitää olla riittävästi tilaa,  jotta vanhuksen saa edes kammettua sieltä ylös.  Joku vanhus voi pärjätä rollaattorin kanssa, joku taas tarvitsee jo pyörätuolin.  Ei noihin koirankoppeihin mitään  vanhusta voi ottaa hoidettavaksi, vaikka niissä laskennallisesti se yksi ylimääräinen huone onkin.