Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Huolehdin tällä hetkellä kolmen vanhuksen asioista. Yksi ei ole edes perheeni jäsen. Kaksi pääsi hoivakotiin, koska eivät pysty yhtään liikkumaan. Yhdellä käy kotihoito ja kohta on hoivapaikan tarve.

Hoiva ei pelkästään riitä, koska on paljon heillä asioita, joista on huolehdittava hoivakodista huolimatta.

Lisäksi huolehdin yhden lapsenlapsen asioista. Olen 75 v ja ilmeisesti hyppään järveen, kun itse alan tarvita hoitoa.

Kauhea lukea netistä boomereiden haukkumista, kun tiedän, että monia muitakin on, jotka ovat koko ikänsä huolehtineet muista.

Olet ihan oikeassa tuossa. Mä ajattelen kuitenkin niin, että kun puhutaan vanhuksen hoitamisesta, se on eri asia kuin vanhuksen asioiden hoitaminen. Vanhuksen hoitaminen on just vaipanvaihtoa, pesemistä, asennon vaihtoa, syöttämistä, haavanhoitoa, verensokerin mittaamista ja insuliinin pistämistä ajallaan yms. Siis kaikkea sellaista, minkä kohteena on konkreettisesti se vanhus. Asioiden hoitaminen taas on laskujen maksua, parturiajan varaamista, kuskaamista parturiin jne jne. Oma lukunsa tähän on vielä kotityöt eli vanhuksen asunnon siivoaminen, hänen pyykkiensä peseminen, kaupassa käynti jne. 

Mulle "tavallinen arki" lomalla tarkoittaa sitä, että muuten päivät on samanlaisia paitsi että ei olla töissä/koulussa/päiväkodissa. Tehdään siis samoja asioita kuin muulloinkin. Omat lapseni ovat jo aikuisia, joten nyt mulle lomalla "tavallinen" arki tarkoittaa, että teen kotihommia, käyn kaupassa, käyn koiran kanssa lenkillä ja tapaan ystäviäni. Tavallisesta arjesta poikkeaisi sitten, jos lähtisin vaikka laivalla käymään Tallinnassa tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Boomerit haaveilee,  että Suomeen tulee laki,  joka velvoittaa lapset hoitamaan vanhempansa.  Itse työnsivät omansa vanhainkoteihin,  mutta omille lapsilleen ei halua samaa mahdollisuutta. 

En todellakaan toivo enkä halua, että lapseni hoitaisivat minut. Olen sanonut että voivat lähettää minut vaikka Thaimaahan hoitoon, siellä osataan arvostaa vanhuksia ja hintataso on todennäköisesti Suomea edullisempi. Suomessa haaveilen vanhuskylästä, en kivitalosta keskellä kaupunkia, vaan isommasta yhteisöstä, missä olisi luontoa, puutarhaa ja aktiviteettejä, harrastuskerhoja, musiikkia, tanssia ym. ja henkilökuntaa vanhuksia valvomassa,  edellyttäen että fyysinen terveys vielä tuohon mahdollistaisi. Hollannissa on kyliä missä on asuntojen lisäksi kauppoja, jopa pubeja, missä vanhukset voivat turvallisesti elää mahdollisimman normaalia elämää ja  nautti

Tuollainen kylä kuulostaa ihan kivalta, jos sellaisesta tykkää. Tällä hetkellä kuitenkin taitaa olla niin, että suurin osa suomalaisista vanhuksista haluaa asua omassa kodissaan niin pitkään kuin vain mahdollista. Jos rakennettaisiin tällaisia kohtuullisen hyväkuntoisten vanhusten kyliä, kuinka suuren suosion ne loppujen lopuksi saavuttaisi? Tarkoitan, että kuinka moni haluaisi myydä oman asuntonsa ja muuttaa vuokralle tällaiseen kylään, josta kuitenkin jossain vaiheessa joutuisi mahdollisesti siirtymään ympärivuorokautisen hoivan piiriin? Tai vaikka nyt asuisikin vuokralla, niin olisiko varmaa, että tällaisen uuden vanhusten kylän asuntojen vuokrat olisivat halvempia kuin mikä vanhuksen nykyisen asunnon vuokra on? Mietin vielä noita kauppoja ja pubeja, niin riittäisikö niihin vanhuksista asiakkaita vai oliko ajatus, että kaupat ja pubitkin olisi verovaroin ylläpidettyjä? 

Mä olen vasta vähän yli 60v, mutta ainakaan tällä hetkellä musta ei tunnu siltä, että tulevaisuudessa haluaisin olla tekemisissä ainoastaan vanhusten kanssa. On ihan mukavaa asua paikassa, jossa on naapureita vauvasta vaariin. Käyn välillä paikallisessa ravintolassa ja jos mietin, että ko ravintolassa kävisi ainoastaan oman ikäisiäni tai mua vanhempia ihmisiä, ei se olisi samanlaista kuin nyt, kun siellä käy eri-ikäisiä asiakkaita. Jotenkin ajattelen omalla kohdallani, että muiden vanhusten seura on ok vasta sitten, kun mitään muutakaan vaihtoehtoa ei enää ole. Siinä vaiheessa, kun ympärillä on vain samanlaisia ryppynaamoja kuin itsekin olen plus hoitajat, elämäni on sillä tavalla ohi, ettei ole enää väliä, missä makaan. 

Nro 153: ""Niiden muiden lasten " työnantaja maksaa heille palkan vaipparallin hoitamisesta. Jos oma lapseni opiskelisi lähihoitajaksi ja menisi kotihoitoon töihin,  ei mua silloin haittaisi olla yksi lapseni asiakkaista. Jos lapseni olisi terveyskeskuslääkäri,  ei mua haittaisi olla yksi hänen porilaistaan. Omien lasten oletetaan hoitavan vaipparalli ilmaiseksi  vapaa-ajallaan,  ei osana omaa palkkatyötään ja työaikana.  Tässä ero. "

Tämäpä tämä. Kun ammattilainen hoitaa - ihan minkä tahansa asian - töissä, hänelle maksetaan siitä palkka. Näissä puheissa omaisten hoitamisessa on kyse juurikin ilmaistyöstä, joka omaisen pitääisi tehdä oman työnsä lisäksi ja ilman korvausta. Eli aamulla ennen töihin lähtöä käävisi vanhuksen luona, heti töiden jälkeen kävisi vanhuksen luona ja vielä illalla ennen nukkumaanmenoa kävisi vanhuksen luona. 

Ottaisin esille tässä vielä sellaisenkin asian, että vaikka puhuttiinkin "vaipparallista", niin kyllä vanhuksen hoitaminen on muutakin kuin vain vaipanvaihtoa. Just eilen juttelin yhden nyt jo eläkkeellä olevan kotihoidon hoitajan kanssa tulevaisuuden vanhustenhoidosta. Tuli esille se, että vanhus saattaa olla hyvinkin vastahakoinen menemään esimerkiksi suihkuun. Ja vanhuksen on jostain syystä huomattavasti helpompaa vastustaa asiassa kuin asiassa omia lapsiaan kuin ulkopuolista kotihoidon työntekijää. Kotihoidon työntekijän pitää myös käyntiensä yhteydessä arvioida asiakkaansa vointia. Pitää osata arvioida, tarvitseeko vanhuksen voinnin vuoksi konsultoida terveyskeskuslääkäriä vai kenties soittaa 112:een heti ja toimittaa vanhus päivystykseen. Myöskin erilaisissa ihon rikkoutumisissa on osattava päätellä, riittääkö nk itsehoitolääkkeet vai tarvitaanko jotain reseptillä olevaa lääkettä. Hyvä ystäväni työskenteli aikoinaan lähihoitajana hoivakodissa ja hän kertoi, että jo vanhuksen huoneeseen mennessään tunnisti hajusta, jos vanhuksella oli virtsatieinfektio. 

Sitten vielä sellainenkin asia, että omaiselle voi olla henkisestikin raskasta nähdä äitinsä/isänsä voinnin huonontuvan tietäen, että entiselleen ei enää tule. Lähestyvään loppuun voi liittyä huolta ja pelkoja. Jos vielä on epävarma asioissa, joita edellisessä kappaleessa muutaman luettelin, omaisensa hoitaminen voi olla paljon stressaavampaa kuin mitä se on ammattilaiselle. Ennenkuin isäni suostui hankkimaan äidille kotihoidon käynnit, mä ravasin siellä. Mutta mulla on koulutus ja olen aikoinaan työskennellyt sekä  kotisairaanhoidossa että vanhainkodissa. Kun menin vanhemmilleni, "laitoin sairaanhoitajan lakin päähäni" eli en mennyt sinne tyttären ominaisuudessa vaan hoitajan ominaisuudessa. Eikä äitini ja isäni ollut mun vanhempiani vaan asiakkaani ja asiakkaani puoliso. Tämä eräänlainen tunnetasolla irtautuminen siinä hetkessä oli jaksamiseni kannalta erittäin tärkeää. Ilman sairaanhoitajan koulutustani en olisi osannut tehdä sitä vaan olisin mennyt hoitamaan äitiäni. 

Minusta on hienoa, jos joku haluaa hoitaa iäkkäät vanhempansa loppuun asti ilman ulkopuolista apua ja ilman alan koulutusta osaten kaiken, mikä pitääkin osata eikä edes rasitu siitä, että homman tekee. Mutta tämä nimenomaan edellyttää, että ko henkilö todellakin haluaa ottaa homman hoitaakseen. Ei toimi, jos vaaditaan vastoin tahtoaan ottamaan homma hoitaakseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viikki ja Otaniemi pitäisi yhdistää, niin saataisiin syntyvyys nousuun. Ihan hölmöä, että nörttitytöt jumittaa keskenään siellä idässä ja nörttipojat taas keskenään lännessä.

Ei onnistu tämmöiset. Olin ennen aktiivi eräässä teekkarikillassa ja oli todella vaikeaa saada sovittua naisvaltaisten opiskelijajärjestöjen kanssa yhteisiä bileitä. Sitten kun jotain saatiin sovittua niin paikalle tuli pääasiassa ne opiskelijajärjestön ainoat miehet.

Kasarilla Otaniemen teekkaripojat (ja myös Kadettikoulun pojat) kävi laittamassa bileilmoituksia Tukholmankadun  sairaanhoito-opiston ilmoitustaululle ja aina löytyi tyttöjä osallistumaan bileisiin. Mutta joo, ei oltu yliopistossa opiskelevia eikä edes ammattikorkeakoulussa (sellaisia ei silloin vielä edes ollut) opiskelevia. Mutta hauskaa oli. Oi niitä aikoja!