Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hautajaisissa on monesti muistotilaisuus. Niihin kannattaa ainakin eläkeläisen mennä mukaan syömään, kun vainaja on vanha henkilö. Ei kukaan voi sanoa, että eikö olisi nuoruudessa tavannut. Monet ilmaiset ateriat on rahalliseti pelkkää säästöä eläkeläisen taloudessa.

Muistotilaisuus on omaisten järjestämä ja kustantama yksityistilaisuus. Kuka järkevä ihminen menee kuokkimaan muistotilaisuuteen?

Hautajaiset puolestaan on seurakunnan järjestämä julkinen tilaisuus, joka on periaatteessa kaikille avoin. 

 

Tämä. Vainaja on ollut osa isompaakin yhteisöä, kuin vain se pieni ydinperhe. Ihmisillä on oikeus käydä hyvästelemässä kuollut, vaikka eivät olisikaan olleet "tukena tämän sairastaessa" tai jotenkin koko ajan mukana elämässä. Nykyään halutaan kontrolloida kaikke

Toisaalta hautajaisiakaan ei aina järjestä seurakunta ja vaikka järjestäisikin, niin ainakin täällä pääkaupunkiseudulla on niin paljon kirkkoja, että aika sattumaa osua jonkun tuttunsa hautajaisiin just oikeaan aikaan, jos vainajan omaiset eivät ole ilmoittaneet, milloin ja missä hautajaiset on. Mutta tästä tulikin mieleen, että pitääkin omaan hautaustahtooni vielä lisätä, kenelle kaikille haluan, että lapseni ilmoittavat edes mun kuolemastani. Ja yhteystiedot niistä tietenkin mukaan, koska ei mun lapsillani heidän puhelinnumeroitaan tai sähköpostiosoitteitaan ole. 

Riippuu varmasti ihmisestä ja tilanteesta. Mun äitini kuoli 2 kuukautta sitten. En ole itkenyt kertaakaan hänen kuolemansa jälkeen. Mutta mä itkin ja surin jo vuosi sitten, kun äidin muistisairaus oli edennyt niin pitkälle, ettei hän tunnistanut enää minua, siskoani eikä isääkään. Mulle ei ole tullut äidin kuoleman jälkeen  kertaakaan sellaista ajatusta, että "soitanpa äidille" ja sitten huomaisin, että enhän mä voikaan. Noita ajatuksia tuli jonkin aikaa silloin, kun äitini ei enää kyennyt käyttämään puhelinta. Mutta sitten totuin siihen, että vaikka äitini vielä elääkin, mulla ei ole enää äitiä, jolle soittaa. Mulla ei ollut enää äitiä, joka mut nähdessään olisi edes tiennyt, että olen hänen tyttärensä. Menetin äitini jo vuosi sitten ja jäljelle jäi äidistä vain kuori, jossa vahva sydän vain jatkoi sykkimistään. 

Äiti olisi täyttänyt viime kuussa 97 vuotta. Äidin kuolema oli juuri sellainen kuin mitä hän oli aina toivonutkin: kotona omassa sängyssä, ilman kipuja ja isäni äidin vieressä kuoleman hetkellä. Viimeisen vuoden aikana äiti halusi vain kotiin eli lapsuudenkotiinsa. Isänsä, äitinsä, siskonsa ja veljiensä luokse. Siis ihmisten, jotka olivat jo aikoja sitten kuolleet, mutta äiti ei enää muistanut, että he olivat kuolleet. Nyt äiti on kotipaikkakunnallaan samalla hautausmaalla kuin ne ihmiset, joita hän viimeisen elinvuotensa aikana kaipasi. En osaa olla surullinen siitä. 

Valtaosa mun tuntemistani miehistä - iästä riippumatta - ei koe tarpeelliseksi haahuilla päämäärättömästi kaupungilla tai kaupoissa. Kauppaan mennään, jos on tarvetta ostaa jotain, mutta ei huvin vuoksi kiertelemään ja katselemaan, mitä on olemassa. Nykyisin vielä aika monet asiat tilataan netistä ja netistä löytää varsinkin elektroniikalle tarkemmat tuoteselosteet kuin mitä on esillä myymälässä. Asun pk-seudulla lähiössä ja kun lähden koiran kanssa iltalenkille, vastaan tulee aika paljonkin nuoria miehiä. Joko oman koiransa kanssa tai juoksulenkillä. Myös tuossa lähikaupassa näkee välillä nuoria miehiä ostamassa ruokaa. 

Nro 351: "Suurin kannustinloukku on pieni palkka"

Juuri näin! Osa-aikatyön pitäisi koskea vain niitä jotka sellaista haluavat. Kokopäivätyöstä ei koskaan pitäisi maksaa vähemmän tai saman verran  kuin mitä yksi ihminen saa yhteiskunnan tukia. Mielestäni työnantajan tehtävä ei kuitenkaan ole maksaa palkkaa sen mukaan, miten monta elätettävää työntekijällä on. Tämä - jos niin halutaan - on yhteiskunnan tehtävä. Vielä 1980-luvulla Suomessa oli perheverotus, lapsivähennykset ja yksinhuoltajavähennys. Työnantaja maksoi ihan saman summan joka kuukausi, mutta verottaja sitten huolehti, kun lapsiluku kasvoi tai puoliso päätti häipyä. 

Vierailija kirjoitti:

Kannustin loukku on se kun työttömänä saa enemmän rahaa kuin työssäkäyvänä, kotiin jääminen on vaihtoehto ja työttömänä pystyy tulemaan toimeen ja pärjäämään ilman että tarvitsee tehdä töitä.

Juuri näin. Mutta tähän pitää heti perään heittää kysymys, että jos työtön saa sen alle 600€/kk  ja mahdollisesti muutaman satasen asumistukea, miksi meillä palkat ovat niin pienet, ettei työnteolla saa enempää? Olen itse ollut sikäli onnekas - tosin olenkin jo dinosaurus -  että ihan jokaisessa työssäni (myös aikoinaan HYKSin Lastenklinikalla sairaala-apulaisena eli siivoojana) olen tienannut enemmän kuin jos olisin ollut yhteiskunnan tukien varassa. Niitä "isoja" tukia saa Suomessa vain ne, jotka sikiää kuin kanit. Anteeksi kielenkäyttöni. Mutta yksin asuvan tuet on niin pienet, että jos työnantaja ei halua maksaa yhtään  enempää palkkaa, vika ei ole mun mielestä työttömässä vaan työnantajassa.

Ja ennenkuin kukaan alkaa vikistä, että mä olisin joku ay-aktivisti tai muukaan punakaartilainen , niin mä olen osakas yrityksessä, jossa työskentelen. Olen myös yrityksen hallituksessa ja myös päättämässä, keitä meille palkataan. Ei ole ollut koskaan ongelmaa saada hyviä työntekijöitä. Ongelma on ollut siinä, että kuka monesta erinomaisesta hakijasta valitaan, kun sillä hetkellä paikkoja on vain yksi. Tämän 17 vuoden aikana, mitä olen tässä firmassa ollut, vain yksi työntekijä on vaihtanut toiseen työpaikkaan. Muut, jotka ovat lähteneet, ovat jääneet eläkkeelle (kuten minäkin 2 vuoden päästä). En edes kehtaisi palkata ketään millään "orjapalkalla".