Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Leski ja vainajan lapset ovat lähimmät omaiset ja on hyvä, jos hauta on siellä, minne heidän on helppoa mennä edesmennettä muistelemaan. Sukuhaudoista viis. Itse kävin mieheni haudalla päivittäin alkuun kun jäin leskeksi. Se helpotti siinä vaiheessa.

Tuo on kyllä hyvä pointti. Nyt mäkin kallistun sille kannalle, että hautaus/uurnanlasku paikkaan, jossa ap:n ja lastensa on helpointa käydä. Itse en tullut aiemmassa tuota edes ajatelleeksi, koska mun ei ole tarkoituskaan käydä äitini haudalla, mutta äiti halusi itse tulla haudatuksi sinne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Banaanit on vuodesta toiseen ollut noin euron kilo ja edelleen myynti kannattaa. Oletko miettinyt yhtään miksi hinta on pysynyt samana jo 30 vuotta?

Miksi avokado, tuo ympäristön ja maapallon tuhoaja rahdataan suomeen ja myydään pilkkahintaan?

Syy on vihreä agenda, salakavala keino sekä tuhota maapalloa ja riistää kolmansia maita sekä tukea lapsityövoiman käyttöä. Vihreät tuhoavat sekä köyhiä maita lisäämällä tuhoja niiden ympäristöihin ja samaan aikaan tuhoavat länsimaista infastruktuuria länsimaissa. Vegaanien ja vihreiden agenda on tuhota koko maapallo ja tehdä siitä elinkelvoton jokaiselle ihmiselle.

Banaanit myydään tappiolla ne on sisäänheitto tuote.

Meinasin just tulla kirjoittamaan samaa noista vesimeloneista. En tosin tiedä, mistä kauppaketjusta ap aloituksessaan puhuu, mutta nyt esimerkiksi Cittarissa oli tajouksessa keltainen vesimeloni tuolla hinnalla. Ei ole sielläkään vesimelonien normaali hinta. 

Otan osaa. Mun äiti haudattiin just viime kuussa niin, että siunaustilaisuus oli täällä pääkaupunkiseudulla, missä hän vuodesta 1952 alkaen oli asunutkin, ja sitten seuraavana päivänä hautaanlasku Keski-Suomessa hänen synnyinpaikkakunnallaan, jossa on sukuhauta. Muistotilaisuudet oli molemmissa paikoissa. Osa tuli vain siunaustilaisuuteen, osa vain hautaanlaskuun ja osa molempiin. 

Jos olet epävarma siitä, oliko tuhkaus miehesi ihan oikea toive, niin tuossa tapauksessa antaisin miehen suvulle periksi ja ihan arkkuhautaus sinne kotipaikkakunnalle, mutta siunaustilaisuus siellä, missä sinä ja lapsesi nyt asutte. 

Vierailija kirjoitti:

Minun nuoruuteni oli huoleton 20-vuotiaaksi asti. Sitten sain lapsen. En silti koe menettäneeni mitään, vaikka elämäni ei ole edennyt kuten suurimmalla osalla. Matkustelu on ehkä ainoa, mitä olisin halunnut tehdä enemmän nuorena, mutta nyt parikymmentä vuotta myöhemmin voin matkustella niin paljon kuin haluan.

Mulla ei parikymppisenä olisi ollut edes varaa matkustella, mutta lasten aikuistuttua jo olikin. 

Mä ymmärrän aloittajan pettymyksen parisuhteeseensa, mutta kyllähän jokainen, joka lapsen hankkii, ymmärtää, että elämä muuttuu silloin. Ei voi enää noin vaan heittää reppua niskaan ja lähteä liftaamaan Pariisiin. Lapsi on iso elämänmuutos, mutta ehkä tuossa jokunen vuosikymmen sitten mediassa kauheesti hehkutettiin, että lapsi ei muuta elämässä mitään vaan voi elää ihan kuten ennen lapsiakin. Pitää olla aika hyvät tukiverkostot, jotta lapsen saatuaan voisi elää kuin lasta ei olisikaan. Ja myös aika hyvä tulotaso, jos ei lompakostaan mitenkään huomaa, että siihen lapseenkin menee rahaa. Mä hankin esikoiseni vasta sitten, kun Helsingin yöelämässä hilluminen ja kavereiden kanssa festareilla ja kotibileissä ravaaminen alkoi kyllästyttää. Tunsin siis, että eiköhän juoksut ole nyt juostu ja voin viettää enemmän ihan vaan tavallista arkea töissä käyden ja kotona lapsen kanssa ollen. Mutta kuten jo aiemmassa kommentissani kirjoitin, niin ajat olivat erilaiset eikä niitä monenlaisia upeita elämyksiä siihen aikaan ollut edes tarjolla. Ainakaan, jos olit opiskellut matalapalkka-alalle. 

Viiskymppisenäkin voi tehdä monenlaisia asioita, mutta kyllä mä sen ymmärrän, ettei viiskymppisenä enää mennä niiden parikymppisten seuraan nauttimaan parikymppisten elämästä. Mulla on hyvä ystävä, joka on ihan innoissaan Helsingissä järjestettävistä K-50 -discoista, mutta mua ei kertakaikkiaan kiinnosta. Ystäväni yrittää houkutella mua mukaansa, mutta sehän olisi suunnilleen sama kuin menisi luokkakokoukseen katsomaan, kuinka harmaantunut tai ryppyinen se ja se jo on. John Travolta oli ja meni. En mä enää halua tehdä samoja asioita kuin mitä tein kasarilla. Mutta siinä varmaan onkin ap:llä nyt se miettimisen paikka, että mitä haluaisin ja voisin tehdä nyt. Ei haikailla aikaan, joka ei takaisin tule, vaan katsoa eteenpäin ja miettiä,  mitä kivaa vielä voisin tehdä ennenkuin olen niin vanha, etten jaksa tai pysty tekemään enää mitään. Mä odotan kuin kuuta nousevaa eläkepäiviä (2 vuotta enää), mutta toki välillä huolestuttaa, että ehkä hitaasti etenevän sairauteni vuoksi liikunkin silloin jo rollaattorilla tai vaihtoehtoisesti isä menee niin huonoon kuntoon, että mä siirryn työelämästä suoraan isän omaishoitajaksi.