Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Ei meillä kutsuta jouluksi vaan oletus on, että kaikki sisarukset perheineen tulee. Vuorovuosin omat vanhemmat, vuorovuosin puolisoiden vanhemmat kukin luonaan, jolloin omilla vanhemmilla on jouluateria sitten joulupäivinä.
Ei meilläkään mitään erillistä kutsua esitetä ja sekin tiedetään, että jouluateria on joka vuosi 24.12. , mutta kellonaika sitten on vaihdellut. Lähes kaikilla kun on sille aatolle muutakin ohjelmaa kuin vain jouluateria, niin sen vuoksi on pitänyt kellonaika sopia, jotta porukka sitten osaa ajoittaa haustausmailla käynnit, puolisot omilla vanhemmillaan käynnit yms siten, että joulupöydässä ollaan samaan aikaan.Kun sukuun on syntynyt lapsia, on menty enemmän lasten aikataulujen mukaan eli mihin aikaan lapsilla on nälkä, milloin ne nukkuu päiväunet ja miten pitkään jouluaterian jälkeen lapset jaksavat vielä valvoa joulupukin käynnit ja lahjojen avaamiset ennenkuin pitää lähteä kotiin nukkumaan. Meillä on siis vuosikymmenten varrella aikaisimmat jouluateriat alkaneet aattona klo 13 ja myöhäisimmät klo 19. Olisihans e aika tyhmää mennä jouluaterialle vasta pari tuntia sen jälkeen, kun muut ovat jo lähteneet, tai monta tuntia etuajassa. Myös sille, joka ne ruuat laittaa ja jonka luona joulua vietetään, on aika oleellista tietää, mihin kellonaikaan sapuskoiden pitää olla valmiina pöytään kannettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Nautin elämästä, hetkestä kiitävästä
... etkä kyyneltä sä nää.
Nyt toi jäi soimaan päässä :D
Ap:lle: En pelkää. Täytän syksyllä 63 v ja olen aika sinut sen kanssa, että olen jo elämäni jatkoajalla. 12 vuotta sitten kävin hyvin lähellä kuolemaa ja sen jälkeen olen suhtautunut sekä elämään että kuolemaan eri tavalla. Juuri oikeastaan kuten edellinen kirjoitti "nautin elämästä, hetkestä kiitävästä". Se, mikä kyllä ottaisi päähän, jos kuolisin ennenkuin ehdin vanhuuseläkkeelle tai hyvin pian eläkkeelle jäämisen jälkeen. Haluaisn nimittän edes muutaman vuoden nauttia eläkepäivistä. Erittäin kovat kivut ennen kuolinhetkeä ei tietenkään ole mikään mukava ajatus. Varsinkaan, jos ne kivut kestävät viikkoja tai kuukausia. Mutta itse kuolinhetkeä tai mitä on tai on olematta sen jälkeen, en pelkää.
Vierailija kirjoitti:
Olisi edes sen 10 vuotta voimassa, koska 5 vuotta kuluu todella nopeasti, eikä naama, eikä sormenjäljet etenkään muutu miksikään. On vain yksi turha rahan meno.
Mä vielä jotenkin ymmärrän sen, että passi vanhenee viidessä vuodessa. Siis jos tapahtuu jotain, minkä vuoksi passinhaltija ei saisi poistua maasta esim tekee jonkun rikoksen ja linnatuomio odottaa tms, jolloin passia ei myönnettäisi. En siis tiedä, voidaanko tollasessa tapauksessa edes evätä passin saaminen Mutta kun henkilöllisyystodistuskin vanhenee viidessä vuodessa. Ihan kuin henkilöllisyys voisi muuttua viidessä vuodessa. Tai mistäs sitä tietää, vaikka joku kerta poliisilaitoksella toteavatkin, että hei kuules, sähän oot nykyisin Matti Nykänen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asumiskulujen jakamiseen on järkevämpää ottaa alivuokralainen kuin puoliso. Parisuhteessa kun yleensä jaetaan muutkin kulut fifty-fifty kuin vain asumiskulut. Puoliso voikin tulla huomattavasti kalliimmaksi kuin mitä on se hyöty, että hän maksaa puolet yhtiövastikkeesta.
Ikinä en suostuisi yhteisiin rahoihin, se on selvä. En kenenkään kanssa. Yksi yhteinen taloustili, minne kumpikin siirtää saman summan kuukaudessa. Vaikkapa kumpikin 500 tai 800, mikä onkin. Ja sieltä laitetaan suoraveloituksena kaikki talouden laskut, myös ruokakauppa maksettaisiin sen tilin kortilla. Loppu raha jää itselle käytettäväksi mihin huvittaa ja se ei toiselle kuulu - olisi sitten avopuoliso, sisko tai sen veli tai alivuokralainen tai kuka muu. Jos ruokapuoli on kovin erilainen, pitää tietysti harkita miten kannattaa tehdä. Itse reissaan paljon siskoni kanssa ja jos ajattelen että o
Mä ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Mutta itse näen kuitenkin niin, että sisko olisi kämppis eikä siskon kanssa oltaisi parisuhteessa, joten kulut, mitä siskon kanssa jaettaisiin olisi kuitenkin eri kuin mitä puolison kanssa. Yhteisiä kulujahan ei olisi muu kuin yhtiövastike (tai vuokra, jos asuu vuokralla), sähkö sekä kotivakuutus. Ruokakulut voi kämppissuhteissa pitää yhteisinä kuluina, jos myös ruuat on yhteisiä ja syödään kutakuinkin samoja ruokia ja yhtä paljon. Parisuhteessa taas jo oletusarvoisesti ruuat on yhteisiä, vaikka toinen söisi tuplaten sen mitä toinen. Jos mulla olisi kämppis, en näkisi tarpeelliseksi avata yhteistä taloustiliä vaan voisi sopia vaikka niin, että joka toinen kuukausi mä maksan asumiskulut ja joka toinen kämppis maksaa. Ruuat kumpikin ostaisi itselleen itse ja jos nyt joskus päätettäisiin laittaa yhdessä ruokaa, niin sen yksittäisen aterian kulut voi sitten maksaa vaikka puoliksi. Mulla on kuitenkin sen verran pieni yhtiövastike ja sähkölaskutkin vain muutaman kympin, joten parinsadan euron takia en ala säätämään toisen ihmisen kanssa mitään. Alivuokralaisuudessa sitten tietenkin alivuokralainen maksaisi mulle vuokran ja mä maksaisin yhtiövastikkeen kuten maksan asuessani yksinkin. Ja alivuokralaisella sitten jääkaapissa oma hylly omille tavaroilleen tai vaikka hankkisin keittiöön toisen jääkaapin alivuokralaisen omaan käyttöön. Kylpyhuoneita mulla onkin kaksi eli jos mulla olisi alivuokralainen tai kämppis, niin toinen kylppäri olisi toisen käytössä ja toinen toisen. Mutta joo...jotta voisin kuvitella asuvani taloudellisista syistä toisen ihmisen kanssa, sen taloudellisen hyödyn pitäisi olla mulle vähintään 1000€/kk. Tilanne olisi tietenkin eri, jos mulla ei olisi varaa asua yksin yhtään missään vaan kämppis olisi ainoa keino ylipäätään saada katto pään päälle.
Nro 70: "Meillä on kaikki menot aina samaan aikaan, ellei jotain ihmeellistä tapahdu. "
No meillä taas ei ole. Niin kauan, kun on tietty vain se oma ydinperhe tulossa yhteiseen jouluun, aikataulu voi olla aika kiveen kirjoitettu, mutta kun ne omat lapset alkavat pariutua ja pitää huomioida myös tulevien miniöiden ja vävyjen jouluperinteet, niin aikatauluista on joutunut joustamaan. Omassa perheessäni esim hautausmailla käynti ei kuulunut jouluaattoon (koska sekä isäni että äitini suku on haudattu satojen kilometrien päähän), mutta jo siskoni miehen jouluperinteisiin kuului haudoilla käynti. Samoin kuin isovanhempien luona käynti. Mulla ne isovanhemmatkin olivat satojen kilometrien päässä (silloin, kun vielä elivät), mutta mitä enemmän näitä eri sukujen ihmisiä (eli omat puolisot ja lasten puolisot) on kokoontumassa yhteiselle jouluaterialle, sitä useamman suvun jouluperinteet pitää saada soviteltua yhteen. Niin ja sekin vielä, että kun nykyisin monet on eroperheistä, niin ennen jouluateriaa pitää ehtiä käydä sekä isänsä että äitinsä luona. Tai sitten jouluaterian jälkeen aattoiltana, jolloin se ateria pitää olla sellaiseen aikaan, että sen jälkeenkin vielä voi lähteä muualle kyläilemään.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/