Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 97: "Minä olen hyvin kiinnostunut sukuni historiasta, mutta olen huomannut, että ihmisillä on tarve säilyttää lähinnä sellainen kiiltokuvaversio elämästään ja usein myös vanhempiensa elämästä. Enoni on tehnyt paljon sukututkimusta meidän suvusta, mutta kun itse aloin tästä kiinnostuneena penkoa vähän vanhoja arkistoja ja lehtijuttuja, esiin tuli paljon sellaista, mitä ei ole haluttu sisällyttää siihen siloteltuun sukusaagaan: aviottomia lapsia, rikoksia, mielisairauksia yms. Ja kun kaikki negatiiviseksi koettu häivytetään niin tuleehan siitä perhehistoriasta aika ohutta ja epäkiinnostavaa. "

Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Mun siskoni kans tekee (on tehnyt jo vuosikymmeniä) sukututkimusta.  Ja hän on kaivanut menneistyydestä  esille myös kaiken sen, mikä ei olekaan niin kiiltokuvaa. Mä olen aina ollut meidän perheen musta lammas ja sen vuoksi mun läheiseni tietävät vain murto-osan mun elämästäni. En ole yleensä puhunut muille ihmisille omista jutuistani vaan kirjoittanut päiväkirjoja. Ja nekin, joille olen joskus puhunut tai jotka ovat olleet osallisina menneisyyteni elämässä ja siten tietäisivät, ovat kaikki jo kuolleet. Tyttäreni joskus sanoi, että mun pitäisi kirjoittaa elämäntarinani, jotta mun lapseni saisivat vaikka edes kuolemani jälkeen tietää, kuka mä oikeasti olin ja miksi. Mutta mä hävitin viime kesänä ne päiväkirjatkin enkä ole ajatellut kirjoittaa elämäntarinaani. Kun kuolen, on vain hyvä, että kaikki menneisyyteni häviää mun mukanani. 

 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen eläkeläinen ja kotini on sisustettu Artekin tuotteilla ja pohjoismaisella designilla. Olen käyttänyt paljon luonnonmateriaaleja ja kotini väriskaala on harmonisen vaalea höystettynä muutamalla värillä ja kullanvärisillä valaisimilla. Sisustuslehteenkin on kotiani kysytty mutta en halua moiseen ryhtyä sillä haluan pitää kotini vain itselläni. Asun yksin ja seuranani on kissa. 

Mun tuntemillani eläkeläisillä (ja siis tunnen aika monia, koska itsekin lähestyn eläkeikää) kodit onkin juuri tuollaisia. Mulla ei ole lapsenlapsia, mutta siskollani on. Nyt jo alakoululaisia, mutta kun olivat pienempiä, heitä kiehtoi tosi paljon esineet, joita eivät olleet koskaan nähneet missään muualla. Vanhat karttapallot, puhelimet, kellot ja kamerat ennen toista maailmansotaa jne jne. Siskoni pojanpoika taisi olla jotain 3v, kun istui toista tuntia mun sylissäni ja selattiin ikivanhaa karttakirjaa. 

Kun mä mä viime kesänä palasin vesivahinkoevakosta kotiin, myös mun kotini alakerta on taas normaalin ihmisen värinen. Ei tosin designeä, koska tän nykyisin 17v kissan jälkeen aion ottaa uuden kissan tai itseasiassa 3-5 kissaa enkä halua repiä hiuksia päästäni, jos kissat teroittavat kyntensä huonekaluihin tai örppäävät nojatuoliin tai sohvalle. Mutta koska tavallinen sisustusmakuni ei kuitenkaan ole ihan sitä, miten olohuoneeni sisustin, oli pakko tilata sinne Puolasta lamppu :D



https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhiiJanr9pSCp…

Nro 81: "Tämä juttu oli tässä muuten ihan tyhmässä ketjussa yllättävän koskettava. Olen yleensä sitä mieltä, että tavaroihin ei tule kiintyä liiaksi, ja varsinkin tavaroiden rahallisella arvolla pröystäily ja niiden hilloaminen niihin käytetyn rahan takia on lähinnä junttia, mutta juuri tuollaiset omaan historiaan liittyvät tunnearvotapaukset ymmärrän täysin. "

Mä pyrin elämään hetkessä. Tässä ja nyt. Mutta sitten on näitä joitain asioita, joista en vaan pysty luopumaan. Olen tehnyt nk kuolinsiivousta ja viime kesänä asuntoni alakerran osalta reippaalla kädellä, joten musta ei kauheesti tavaroiden suhteen muisteltavaa jää jälkipolville. Tai siis sellaista muisteltavaa, mikä liittyisi mun lapsuuteeni, nuoruuteeni jne. Paperisia valokuvia on enää ne, jotka sattuivat olemaan viime kesänä albumeissa. Digikuvat katoaa aina sen mukaan, kun kulloinenkin läppäri hajoaa. Päiväkirjat 1960-luvulta lähtien, kirjeet (sitä äidinäidin kirjettä lukuunottamatta)... roskiin vaan. Jotkut on sanoneet, että kuolinsiivouksessa hävittää suvun historiaa, mutta kuinka moni nykypäivänä tai varsinkaan muutaman vuosikymmenen päästä on enää kiinnostunut mistään sukunsa historiasta?

Vierailija kirjoitti:

Joissakin huonekaluissa ja esineissä on muistoja. On tunnearvoa. 

Tuota tunteeton ap. ei tiedä. 

Mä olen huomannut itsestääni (enkä ole VIELÄ eläkkeellä), että esineisiin liittyvä tunnearvo on hankala juttu. Mulla on ollut vuosikymmeniä yksi ihan eri sarjaa oleva juomalasi kaapissani. En vaan ole pystynyt luopumaan siitä. Olin 14v, kun siskoni meni naimisiin ja siskoni mies oli mulle aina kuin isoveli. Hän kuoli nuorena ja elämänsä viimeisenä iltana oli meillä käymässä ja joi vettä siitä juomalasista. Mä nostin lasin kirjahyllyyn ja vuosikausiin en ottanut lasia edes käyttöön. Nyt se on sentään käytössä, mutta pois en pysty heittämään. Äidinäidistäni mulla ei ole muistoina muuta kuin yksi peltinen säilytysrasia sekä yksi kirje. En pysty niitäkään heittämään pois. Lasten tekemiä askarteluita ja äitienpäiväkorttejakin olen säästänyt. 

Nro 56: "Minulla pelkkien kotimaisten maljakoiden arvo on noin 26 000 €, sen olisin saanut, jos olisi myyntiin laittanut. Laatua, kansainvälisesti tunnettua ja arvostettua. Siihen päälle taide, taidelasiesineet, kynttilänjalat, astiat, huonekalut jne. Eipä ole lastulevyä meillä, eikä tule. Ei ole lastenkaan kodeissa, eivätkä asu ahtaasti kerrostaloissa. Jotkut meistä arvostavat laatua. "

Mun vanhemmilla ihan tuota samaa. Onneksi ei tarvitse siskoni kanssa sitten aikanaan perinnönjaossa noista tavaroista tapella, kun mä en niitä ottaisi suurin surminkaan kotiini. Siskollani taas - hänkin muuten arkkitehti - sisustusmaku on kutakuinkin sama kuin isälläni. Oli aika stressaavaa olla viime kesänä 8 viikkoa kissan ja koiran kanssa systerillä evakossa. Onneksi tämä katti teroittaa kyntensä vain yhteen räsymattoon, joten oli pakko ottaa se matto mukaan evakkoon. Systeri kun tuskin olisi riemuinnut, jos sen italialainen design-divaani tai Artekin nojatuolit  olisi kynsitty rikki. Vaikka tämä katti onkin tuon asian suhteen helppo, mulla on silti omat huonekaluni sellaisia, että ei tule itku, jos seuraavat kissat kynsii ne riekaleiksi.