Reipas ja tunnollinen lammas

Jäin tuossa kauppareissulla miettimään tätä asiaa vielä lisää  ja mietin, että kuinka moni suomalaisista on ylipäätään tottunut (tarkoitan lapsuudestaan lähtien) siihen, että vähintään kerran kuukaudessa käydään ravintolassa syömässä ilman mitään erityistä syytä? Tai siihen, että mennään jonkun ystäväperheen kanssa porukalla syömään? Uskoisin, että aika monessa suomalaissuvussa - niitä varakkaimpia lukuunottamatta - ravintoloissa on käyty perheen/läheisten kanssa syömässä vain silloin, kun on ollut syytä juhlia jotain. Ja tarkoitan nyt muita ravintoloita kuin jotkut ABC:t ja kauppakeskusten ketjuravintolat. Mäkkräeitä ja muita pikaruokapaikkoja en edes laske ravintoloiksi. Joten voisiko olla niin että suomalaisilla ei ole - niitä varakkaita lukuunottamatta - koskaa ollutkaan tapana käydä ravintoloissa samaan tyyliin kuin italialaiset, espanjalaiset tai ranskalaiset? Meillähän kaupungistuminenkin alkoi oikeastaan vasta 50-60 vuotta sitten. Ja toki nyt, kun korot nousi ja kaikki muutkin hinnat nousi, niin monella ihan keskituloisella asuntolainojaan makselevalla ei vaan ole enää varaa käydä kovin usein ravintoloissa. Mieluummin säästetään vaikka ulkomaanmatkaan ja käydään sitten siellä ravintolassa kuin maksetaan Suomessa ravintolapäivällisistä/illallisista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin ketjussa huomaa kuinka osa on täysin vieraantuneita siitä millainen rahatilanne nykyään on. 

Jos ei ole fyrkkaa, ymmärrän hyvin ettei käy ravintolassa syömässä. Jos ei tykkää käydä ravintolassa, niin ymmärrän hyvin ettei käy. Jos sen sijaan on fyrkkaa ja tykkäisi käydä ravintolassa, niin en todellakaan ymmärrä miksi ei voisi käydä.

Mun syyni on se, että julkisilla Helsingin keskustaan (mistä löytyy parempia ravintoloita kuin lähiöistä ja kauppakeskuksista) menee tunti suuntaansa aikaa ja lisäksi mulla ei ole sellaisia ystäviä, joilla olisi varaa käydä stadin ravintoloissa syömässä eli söisin siellä sitten yksin. Joten koen, että jonkun kalliin hienosti valmistettu ruoka-annoksen syöminen ei vaan ole vaivan arvoista 

Tuosta ravintolakulttuurista vielä. Suomessa on aika tavallista, että töistä tullaan suoraan kotiin ja haetaan alle kouluikäiset lapset - jos sellaisia on -  päiväkodista ja sitten laitetaan kotona perhelle  ruokaa. Eikä niin, että käydään hakemassa kotoa muksut ja sitten lähdetään jonnekin ravintolaan syömään. Ihan jo senkin takia, että lapsilla alkaa siinä vaiheessa olla jo nälkä, kun vanhemmat ovat kotona, ja lisäksi ravintolaan lähteminen ja siellä syöminen tarkoittaisi sitä, että illalla ollaan vasta niin myöhään kotona, että onkin jo lasten nukkumaanmenoaika. Jos edes ehditään siihen mennessä kotiin.  Välissä pitäisi ne koululaisten läksytkin katsoa, kuskata harrastuksiin jne. Eli meidän työelämäkään (+ päivähoito ja koulu) ei ehkä suosi sitä, että ravintoloissa käytäisiin päivällisellä/illallisella. Ainakaan arkisin. 

Mulla olisi kyllä varaa käydä ravintolassa syömässä, mutta lähinurkilla ei ole mitään paremman tason ravintoloita. Lähellä on ihan kiva intialaista ruokaa tarjoava paikka, johon kannankin lähes kaikki lounassetelini. En kuitenkaan syö siellä vaan otan annoksen takeawayna, koska mä syön yhdestä annoksesta 3 kertaa. En myöskään viitsi käyttää tuntia suuntaansa julkisilla mennäkseni Helsingin keskustaan johonkin parempaan ravintolaan syömään yksin. Tällä hetkellä mun ystävilläni ei ole varaa käydä ravintoloissa vaan joutuvat jo tinkimään siitäkin, mitä ruokia ostavat kotiinsa. Siskollani olisi, mutta koska hän on aina viikonloput mökillä ja mulle taas sopisi käydä ravintolassa just lauantaina tai sunnuntaina, niin tämäkään ei onnistu. 

Turkuhan alkaa nyt kouluttaa pakistanilaisia hoiva-alalle ja ravintola-alalle. Onko näille ravintola-alalla sitten oikeasti tarvetta?

Tämäkin riippuu ihan ihmisestä. Kun mä aloitin reilut 11 vuotta sitten etätyön, puoli vuotta myöhemmin hommasin isokokoisen koiran. En olisi hommannut, jos olisi ollut lähityö, koska työmatka suuntaansa kestää tunnin ja 10  tuntia koiralle yksin on mielestäni liian pitkä aika. Joten sen sijaan, että mä kaksi kertaa päivässä kävelisin 100 metriä bussipysäkille ja toisessa päässä 50 metriä ratikkapysäkiltä toimistolle (ja menisin hissillä 4:nteen kerrokseen), mä käynkn 3 kertaa päivässä koiran kanssa huomattavasti pidemmillä lenkeillä kuin 300 metriä.