Reipas ja tunnollinen lammas

Muistan ajan, kun kännykkä mahtui farkkujen taskuun. Oli niin kätevä, kun oli kooltaan peni. Sen jälkeen sitten kännyköiden koot alkoivat taas kasvaa, koska niistä tuli puhelimien sijasta  pienoistietokoneita. 

Tiedän, että on olemassa monenlaista puheen tunnistavaa vempainta. Ja muutakin nk älylaitetta. Mulla on uusi älyjääkaappi mutta en ole vielä perehtynyt sen älyyn. Käsittäkseni voisin kaupassa jotenkin kännykälläni katsoa, mitä jääkaapissani on. Vielä toistaiseksi olen osannut avata ennen kauppaan lähtöä jääkaapin oven ja tehdä ostoslistan.

Ihan mielenkiinnosta olen menossa nyt lokakuun alussa Helsingin Messukeskukseen Hyvä ikä -messuille. Siellä kun esitellään myös vanhustenhoitoon suunniteltua teknologiaa. Oletan, että suurin osa siitä on jo laitoshoidossa oleville vanhuksille, mutta koska kotihoito ja yhteisöllinen asuminen on tulevaisuuden vanhustenhoidon tavoite, toivottavasti siellä messuilla esitellään teknologiaa, jonka avulla vanhus pärjää entistä paremmin kotona.  Työkavereiden kanssa eilen jo huumorilla hieman visioitiin, miten näppärää olisi, jos voisi vaan ääneen sanoa "missä hitossa mun sakset on" ja sitten älykoti vastaisi, että "tällä hetkellä ne on yöpöydän alemmassa laatikossa edess' vasemmalla". 

En lukenut koko ketjua vaan vasta pari ekaa sivua. Mä näkisin tässä kaksi eri ongelmaa. Toinen on se, että muistin heikentyessä alkaa unohtaa taidot, jotka aiemmin osasi. Toinen on sitten tuo kognitiivisten taitojen heikentyminen. On vaikeampaa oppia uusia asioita ja uusia tekniikoita kuin nuorempana. Siitä voi seurata se, että kärsivällisyys ei riitä uusien asioiden opetteluun. Ongelmaa voi pahentaa vielä se, jos esimerkiksi näkökyky heikkenee. Älypuhelimella pitäisi tehdä sitä sun tätä, mutta jos koittaa ne kärpäsen kakan kokoiset kirjaimet näytöllä suurentaa, sulla on suunnilleen kaksi sanaa kerrallaan näkyvissä. Tai siinä pienellä luurin "näppiksellä" sormesi osuu aina vähintään 5 kertaa ensin väärään kirjaimeen/numeroon. Yksinkertaisen asian hoitaminen, johon nuoremmalla menee 30 sekuntia jos sitäkään, voi kestää iäkkäällä 10 minuuttia tai jopa enemmän. Minusta on ihan luonnollista, jos silloin kokee palvelun olevan hankalasti käytettävä. 

Olen ollut it-alalla suunnilleen neljännesvuosisadan, mutta ei muakaan enää kiinnosta kaikki killkeet ja erikoisominaisuudet, joita jossain laitteessa/softassa on. Opettelen ne, mitä tarvitsen. Jään eläkkeelle alle 2 vuoden päästä ja on ihan mahdollista, että 10-20 vuoden päästä on laitteita/softia, joista tänä päivänä ei tiedä vielä muut kuin niiden kehittäjät. Kiinnostaako mua enää eläkkeellä seurata, miten teknologia kehittyy ja hankkia itselleni jatkuvasti uusinta uutta? No ei takuulla. Joten ehkä itsekin elän sen päivän, jolloin tuherran 10 minuuttia bussikuskin vieressä yrittäen maksaa bussimatkani jollain älysormuksella tai älynenärenkaalla. Itse toki toivon, että teknologiakehityksessä kaikesta tulisi helpompaa käyttäjilleen ja siinä huomioitaisiin myös se, että läheskään kaikki eivät ole mitään nuoria nörttejä. 

"Olen itse se joka lohduttaa ja kannustaa yleensä. Olen myös iloinen muiden iloista. En avaudu usein, mutta usein tulee olo että se ihan turhaa, kun en saasitä pientä validaatiota, mitä yritän antaa muille.

AP"

Joku kirjoitti aiemmin ketjussa antajista ja ottajista. Minusta se oli oikein hyvä kommentti. Mä ymmärrän hyvin, mitä aloituksessasi tarkoitit. Olen vähän samanlainen kuin sinä, mutta mulla on onneksi kaksi ystävää, jotka eivät peräänny, jos mä kerron, että joku asia v**uttaa mua. Heidän empatiansa ja ymmärryksensä ei kuitenkaan ole sitä, että sanoisivat jotain lohduttavaksi tarkoitettuja  sanoja tms, koska todennäköisesti mua ottaisi silloin vieläkin enemmän pattiin. Riippuen tietysti asiasta, mutta he saattavat sanoa esim "onhan toi tilanne nyt ihan pe**eestä". Mulle tästä tulee se tuki, mitä ystäviltäni toivonkin.  Että se mun ärsyyntyminen sellaisessa tilanteessa on ihan oikeutettua. En oleta heidän ratkaisevan mun ongelmiani (se mun pitää tehdä itse) enkä edes ehdottavan ratkaisukeinoja (paitsi jos heillä on omakohtaista kokemusta ko ongelmasta ja sen ratkaisusta). 

Mä vähän luulen, että jos asioita ilmaisee tavalla, joka on sulle ja mulle tyypillistä, toinen osapuoli ei osaa sanoa siihen yhtään mitään. Mikään "itke vaan, kyllä se vielä paremmaksi muuttuu" -kommentti ei vaan sovi siihen tilanteeseen, kun toista v**tuttaa niin, että sinistä savua tulee korvista. Jos toisella ei ole esittää mitään ratkaisukeinojakaan, niin ei keksi sitten yhtään mitään sanottavaa. 

Mitä tulee konkreettiseen apuun, niin sitä tosiaan kannattaa ihan suoraan pyytää. On sitten toinen juttu, onko toisella mahdollista auttaa toivotulla tavalla. On ihmisiä, jotka osaavat tarjota apuaan ilman pyytämistäkin, mutta kaikki eivät ole sellaisia. Ja kuten ketjussa jo useamman kerran on kerrottu, ärsyyntynyt ihminen voi olla jossain määrin pelottavakin. Jopa siinä mielessä pelottava, ettei sille edes uskalla tarjota apua, koska sehän saattaa ärsyyntyä siitä vieläkin enemmän. 

Vierailija kirjoitti:

Mitähän kotivakuutus sanoo asiasta jos "työ ajalla" teloo ja tunaroi ?

Ei kotivakuutus siihen mitään sano vaan tapaturmavakuutus. Kotivakuutus kun koskee vai sitä kotia eikä siellä asuvia elollisia olentoja (ihmisiä tai kotieläimiä). Työnantajan vakuutus voi jotain sanoakin. Jos mä tipun noissa portaissa pää edellä hakiessani kahvia alakerrassa olevasta keittiöstä ja joudun sairaalaan, niin mun tapaturmavakuutus korvaa. Ihan riippumatta siitä, mihin kellonaikaan tai vikonpäivänä tapaturma sattuu. Jos se tapaturma sattuu toimistolla, silloin tietenkin mun vakuutusyhtiö edellyttää, että mun työnantajani vakuutusyhtiö korvaa. 

Pesukoneen täytön lisäksi mä laitan jopa possun kaslerin uuniin kelo 7: 55 (jos työaikani alkaa klo 8:00) ja otan sen pois uunista klo 13:00, jolloin mun  lounastaukoni alkaa. Käytän muuten lounaani syömiseen kotona  about 10 minuuttia, kun toimistolla lounaalla käymiseen menee jo pelkästään matkoihin lounasravintolaan  tuo 10 minuuttia ja sitten sielä se puolisen tuntia syömiseen ja ennenkaikkea siihen tuikitärkeään työkavereiden kanssa sosiaalisene kanssakäymiseen, jossa kukin koittaa ruoka suussa kertoa lomasuunnitelmistaan tai mitä teki viime viikonloppuna.  Niin ja kotona syön lounaaki tietokoneen ääressä vastaillen samalla työsähköposteihin. Joskus jopa syön lounaani samalla, kun olen Teams-palaverissa (meillä ei ole webbikamerapakkoa). Niin ja pyykkien ripustamiseen narulle kestää sellanen 4 minuuttia.