Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 38: "Ei ole. Lähiomaisen yllättäen menettäneet ihmiset kaipaavat, yhteyksiä, halaamista, ruokaa. 

Kukkien lähettäminen on surevan karttamista. Muistan hyvin miten meidän läheisyyttä vältettiin. Yhden läheiset ystävät pyysivät meidät kylään, mutta kun soittivat sitten toiveikkaasti että emme varmaan haluakaan tulla.... Äitini oli jo suostumassa peruuttamiseen, mutta mä pyysin että voitaisiin mennä.

Kuolema jättää tyhjän tilan. Olisi upeaa, jos surevien kanssa oltaisiin, vaikka he itkevät ja ovat huonoa seuraa. Eivätkä välttämättä edes näytä ilahtuvan mistään."

Riippuu ihan yksilöstä ja tilanteesta. Kun äiti kuoli, mulle riitti ihan se, että kävin lohduttamassa isää ja kuuntelin tuntikausia isän muisteluita äidistä. Kun palasin kotiin, halusin olla vaan ihan rauhassa. En todellakaan olisi tykännyt, jos meille olisi tullut muita sukulaisia tai mun ystäviäni silloin. Jos mun olisi silloin pitänyt muistella äitiä, olisin muistanut äidin karkailut öisin ja miten juoksin äidin perään. Tai ne kerrat, kun piti käydä nostelemassa äitiä vessanpöntöltä tai käydä pesemässä se, kun oli kainaloitaan myöten "siinä itsessään". Äidin kuoleman jälkeen mä tarvitsin vain rauhaa, hiljaisuutta ja yksinoloa. Oikeastaan vasta nyt, kun äidin kuolemasta on kulunut 4 kuukautta, muistan äidistä taas muitakin asioita kuin mitä oli viimeisen 1,5 vuoden aikana. Jos olisin kaivannut halauksia ja läheisyyttä, olisin voinut viettää aikaa isän luona enemmän. Mun siskoni taas tykkäsi kovastikin, kun ihmisiä kävi hänen luonaan, mutta mun siskollani ei ollutkaan samoja muistoja äidistä, koska hänen ei koskaan tarvinnut äidin kanssa tehdä sellaista. Voi olla, että jos munkaan ei olisi tarvinnut, mulla olisi äidin kuoleman jälkeen ollut ihan erilaisia muistoja. Sellaisia, joita olisi ollut mukavakin muistella. Mutta tosiaan mä olin silloin niin väsynyt, että olisin halunnut vain nukkua. 

Exältä kukat tuli kukkaupan kautta ja siten pakattuna, että olisi voitu jättää oven ulkopuolelle, jos en olisi sattunut olemaan just silloin kotona. Kaverilta  tuli kukat niin, että olin paikallisessa hakemassa ruokaa ja kun hän huomasi mut siellä sapuskoita odottamassa, kipaisi kauppaan ja toi kukkakimpun mulle ravintolaan. 

Vierailija kirjoitti:

No oman työpaikan kokemus. Tämä ei siis toimi varmaan muissa paikoissa. 

Meillä kaksi yökköä, koska kaksi siipeä. Jos asukkailla oisit joku älykello systeemitms, mistä tulisi tiedot tietokoneelle, voisi toisen yökön lopettaa. Tai ei siis yökköä lopeteta, vaan sitä ei tarvitsisi. 

Nyt menee älyttömästi aikaa kiertoihin, joilla varmistetaan hyvinvointi. Asukkaat heräilee öisin, kun huoneissa tavataan tunnin ja kahden välein. 

Nyt sen sijaan yököille keksitään turhaa tekemistä. Eli lattioiden moppausta ja vessojen siivousta, vaikka meillä laitossiivooja on joka päivä. 

Hyvin pärjäisi yksin tällä tavalla

Tuossa oli kyllä hyvä pointti. Teillä ei kuitenkaan ole koskaan öisin sellaista tilannetta, että tarvittaisiin 2 työntekijää? Ei aggressiivisesti käyttäytyviä vanhuksia eikä niin painavia vanhuksia, että ei saisi yhden hoitajan voimin nostettua lattialta ylös? Tai jotain vastaavaa tilannetta?

Jos et olisi puhunut siskosi miehestä, olisin ajatellut, että sä olet mun siskoni :D

Voisin kuvitella, että jos äitisi kuolema ei tullut yllätyksenä, siskoni on surrut jo etukäteen. Itkenyt itsekseen ne itkunsa, jota suru äidin lähestyvästä kuolemasta on aiheuttanut. Jos taas kuolema on tullut yllätykseä, voi olla vielä jonkinlainen shokkireaktio päällä eikä sen vuoksi pysty itkemään.

Osanottoni äitisi poismenosta <3

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menkää ulkoilmaan, aina tulee vastaan koiran taluttajaa esim.  Itse nautin olemassaolosta, kesällä oli liikaa ihmisiä elämässä kun en ollut kotona vaan maaseudulla. Menkää uimahallille, kävelylle, fillaroimaan, tehkää jotain. En ymmärrä. 

Jotkut koiranulkoiluttajat eivät kyllä tykkää, jos alkaa puhumaan. Toisinaan ei sitten välitä puhuakaan. Enpä sitten ainakaan häiritse

Mutta jotkut taas tykkäävät. Helppo testata esim niin, että kun kohtaat koiranomistajan, katso ensin koiraa ja sen jälkeen hymyile omistajalle. Jos omistaja hymyilee takaisin, voit kysyä vaikka minkä ikäinen koira on tai jos et tunnista rotua, minkä ikäinen koira on. Jos pysähtyy ja jää juttelemaan kanssais koirastaan, niin seuraavalla kerralla voit jo  moikata. Varsinkaan vähän iäkkäämmillä koiranomistajilla

Äh siis minkä rotuinen koira

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menkää ulkoilmaan, aina tulee vastaan koiran taluttajaa esim.  Itse nautin olemassaolosta, kesällä oli liikaa ihmisiä elämässä kun en ollut kotona vaan maaseudulla. Menkää uimahallille, kävelylle, fillaroimaan, tehkää jotain. En ymmärrä. 

Jotkut koiranulkoiluttajat eivät kyllä tykkää, jos alkaa puhumaan. Toisinaan ei sitten välitä puhuakaan. Enpä sitten ainakaan häiritse

Mutta jotkut taas tykkäävät. Helppo testata esim niin, että kun kohtaat koiranomistajan, katso ensin koiraa ja sen jälkeen hymyile omistajalle. Jos omistaja hymyilee takaisin, voit kysyä vaikka minkä ikäinen koira on tai jos et tunnista rotua, minkä ikäinen koira on. Jos pysähtyy ja jää juttelemaan kanssais koirastaan, niin seuraavalla kerralla voit jo  moikata. Varsinkaan vähän iäkkäämmillä koiranomistajilla ei yleensä ole mikään hirveä kiire.