Reipas ja tunnollinen lammas

Jo vuosikymmeniä Suomessa on sanottu, että "ei työtä tekemällä rikastu". Ja näinhän se on. Progressiivinen verotus pitää siitä huolen. Parhaiten rikastuu voittamalla päävoiton Eurojackpotissa. Koska rikastuminen on vaikeaa, moni yritystään kasvattamaan onnistunut on valmis myymään yrityksensä jollekin isommalle yritykselle suunnilleen heti, kun tarpeeksi hyvä tarjous tulee. Ei edes odoteta siihen asti, että oltaisiin jo itse jäämässä vanhuuseläkkeelle, vaan myydään heti, kun riittävän hyvä summa tarjotaan. Suomalainen yrittäjä ei perinteisesti haikaile miljardeja eikä miljooniakaan vaan joskus jo yksi miljoona (tai jopa vähemmän) voi riittää siihen, että kaupat syntyy.  Suomessa on jo muutaman vuosikymmenen ollut myös trendi, että isot firmat ostavat saman alan pienemmät firmat. Juuri näitä, mistä edellisessä lauseessa puhuin. Potentiaaliset kilpailijat pois markkinoilta ja kun iso yritys on tarpeeksi iso, myydään koko pulju ulkomaalaisille omistajille, jolloin puljun osakkeenomistajat jakavat myyntivoiton. Suomeen saattaa jäädä vielä pääkonttori, mutta ei kovin pitkäksi aikaa. Supercellin pääkonttori on vielä Helsingissä, mutta kuinka kauan, kun siitäkin jo 84,3% omistaa kiiinalainen Tencent. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mä olen ollut sinkkuna nyt 30 vuotta. Mulla tosin on lapsia, mutta molemmat jo yli kolmekymppisiä. Vessassa käryä aiheuttaa myös mun kissa, mutta koska mulla on asunnossa kaksi kylpyhuonetta, meillä on kissan kanssa omat vessat. Olen samaa mieltä sun kansasi, että elämä on helpompaa ja rennompaa sinkkuna. Voi tehdä mitä haluaa ja milloin haluaa. Voi halutessaan vaikka syödä näkkileipää sängyssä. Voi kutsua kotiinsa ketä vaan, milloin vaan ja niin pitkäksi aikaa kuin haluaa. Eikä ole ilmoitus- tai tilivelvollinen kenellekään yhtään mistään. 

 

Maku asioista ei voi kiistellä mutta minä taas tykkään että on kotona vakituinen puoliso kuin pitää hotellia joillekkin vaihtuville vieraille. Meillä on kaksi makkaria eri rytmejä varten ja toisen makkarin sängyssä voi syödäkkin ja katsella telkkaa vaikka koko yön jos ei nukuta.

Mä en pidä hotellia vaihtuville vieraille. Ei mulla itseasiassa ole edes paikkaa, mihin majoittaisin yövieraita. Eli ei mulla käy koskaan yövieraita. Tai no siskoni alakouluikäiset lapsenlapset joskus harvoin. Kyse olikin mahdollisuudesta. Ei siitä, että haluaisin tehdä just niin. En mä syö näkkileipääkään  sängyssä, mutta voisin hyvin tehdä niin, jos haluaisin. 

Ensinnäkin koska täytän jo 63 vuotta eli eläkepäivät siintää jo horisontissa ja toiseksi koska valmistuin sairaanhoitajaksi jo 1986. En tosin ole tehnyt sairaanhoitajan hommia enää tällä vuosituhannella. 

Mä olen ollut sinkkuna nyt 30 vuotta. Mulla tosin on lapsia, mutta molemmat jo yli kolmekymppisiä. Vessassa käryä aiheuttaa myös mun kissa, mutta koska mulla on asunnossa kaksi kylpyhuonetta, meillä on kissan kanssa omat vessat. Olen samaa mieltä sun kansasi, että elämä on helpompaa ja rennompaa sinkkuna. Voi tehdä mitä haluaa ja milloin haluaa. Voi halutessaan vaikka syödä näkkileipää sängyssä. Voi kutsua kotiinsa ketä vaan, milloin vaan ja niin pitkäksi aikaa kuin haluaa. Eikä ole ilmoitus- tai tilivelvollinen kenellekään yhtään mistään. 

Mun vanhemmat matkustelivat ulkomailla vielä yli kasikymppisinäkin. Kaikki mantereet tuli käytyä paitsi Påohjois-Amerikka. Tosin he olivatkin hyväkuntoisia ja vaikka virallisesti olivatkin jo eläkkeellä, olivat poikeuksellisen pitkään työelämässä. Äiti 84-vuotiaaksi asti ja isä 89-vuotiaaksi asti. Tästä tietysti seurasi, etät kun eläkkeen päälle sai vielä täyden palkan, niin varaakin oli. 

Mä olen ollut viimeksi ulkomailla 54-vuotiaana (eli 9 vuotta sitten) ja siskoni sillä samalla reissulla. Juhlittiin hänen 60-vuotissynttäreitään. Silloin vielä jaksoin kipeiden polvieni kanssa kiivetä Pisan torniinkin, vaikka aika tuskallista se oli. Siskoanikaan ei ulkomaanreissut ole sen jälkeen kiinnostanut (reissasi sitä ennen ympäri maaimaa) vaan viettää mieluiten kaiken vapaa-aikansa talviasuttavalla kesämökillään. Mulla olisi joka vuosi mahdollisuus lähteä työmatkalle USAan (4 kertaa olen käynyt ja tykkäsin), mutta viimeisin reissu oli 2014. Ei oikein nappaa sekään maa enää. Muutenkin jotenkin tuntuu, että maailma on muuttunut eikä ainakaan parempaan suuntaan. Ja tosiaan minäkin nuorempana matkustelin ihan riittävästi. Rantalomat ei enää kiinnosta ja kaupunkilomilla pitäisi jaksaa kävellä pitkiä matkoja, mikä eteneven nivelreuman ja moninivelrikon kanssa on vähän haastavaa. Irlannissa olisi aikomus vielä jossain vaiheessa käydä. Siskoni saattaisi matkustella, jos sillä olisi matkaseuraa. Lapsensa makselevat asuntolainojaan, joten ei nuoremmilla ole siis varaa reissuihin. Kun jään eläkkeelle, ehdotan siskolleni, että se lähtisi mun kanssa käymään Irlannissa. 

Mitä tulee noin muuten kirppareihin, kahviloihin yms, niin mulla ei ole oikein tarvetta kirppistavaroille. Enemmän yritän päästä nykyisistäkin tavaroista eroon kuin ostaa lisää. Kahvilassa käyn silloin tällöin - noin kerran kuukaudessa -  yhden ystäväni kanssa. Kahden muun ystäväni kanssa tilanne on haastavampi. Toinen on puolisonsa omaishoitaja, joten ei oikein voi lähteä kotoa ilman, että puoliso tulee mukaan. Heillä ei ole autoa ja niitä invataksikortteja tarvitsevat muuhunkin aisointiin kuin kahviloissa käymiseen. Ja nyt tämä ystäväni on itsekin ollut pitkään sairaana. Toinen ystävistäni on ollut sairaalassa ja kuntoutuksessa jo 4 kuukautta. Hän tulee saamaan invataksikortteja, joten kunhan kotiutuu, voidaankin käydä jossain kahvilassa. Mulla "menohaluihin" vaikuttaa myös se, ettei mullakaan ole autoa, joten paikka, missä olisi jotain kiinnostavaa, pitäisi olla julkisilla kohtuullisen helposti saavutettavissa. Noh, ensi viikolla olen menossa käymään yksillä messuilla. 

Tunnen kuitenkin paljon ikäisiäni ja mua vanhempia, jotka matkustelevat todella paljon.