Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähennä  yli-innokkuuta, epätoivoisuutta ja liikaa yrittämistä.

Tee sitä, ole tätä, mutta älä vain ole autenttinen itsesi koska silloin et kelpaa ystäväksi. Ei jeesus.

Moni tekee tuon virheen,  että esittää olevansa jotain muuta kuin oikeasti on.  Loputtomiin ei kuitenkaan jaksa esittää ja sitten tuleekin pettymys,  kun toinen on  "muuttunut ".  Vaikka todellisuudessa ei ole muuttunut vaan vain lakannut esittämästä. 

Ei saa esittää, pitää olla autenttinen oma itsensäkin, mutta huonompi keissi jos oma elämä ja historia ei istu kaikkien normien sisään. Ei saa olla liian energinen ja innokas, ei saa olla liian vakava ja surumielinen, ei saa olla liian syvällinen, ei saa puhua ikävistä asioista jos ne on vanhoja mutta aktiivisista ikävistä asioista voi puhua, ei saisi olla liian hyvä ura&ulkonäkö&siisti koti. 

 

On kyllä mahdoton yhtälö tämä. On se helppoa jos jotenkin on kovasti keskivertoihminen, mutta jos monella elämän osa-alueella sattuu poikkemaan normista sopii ollakin yksin koska on liian outo ja ystäväksi siten kelpaamaton ihminen. 

Jos ei ole normi-ihminen ( en itsekään ole) , ei pidä yrittää ystävystyä just normi-ihmisten kanssa.  Pitää tutustua moniin ERILAISIIN ihmisiin eikä vain normi-ihmisiin.  Jos olet tavalla tai toisella outolintu,  ei susta  - tai siis meistä  - normi-ihmisiä tule,  vaikka miten yritettäisiin sellaisten seuraan. Pitää tutustua moniin ja löytää niistä normi-ihmisten sijasta toiset outolinnut. 

Tuleekohan tämä nyt monta kertaa?

Vierailija kirjoitti:

Joo tai olikos Lampaan kissat jo aikuisia, no kaikkea en voi muistaa 😉

Mun "torikatit " oli mulle tullessaan 3v ja  6v. Tuo nuorempi eli Kyylä elää edelleen ja täyttää kesällä 19v. Hain tänään kaupasta höpöheinäpalleroita eli kissanminttupalleroita ja lähes kaikki kirjahyllyni kirjat on taas lattialla.  Höpöheinäpäissään kun tuo vetää sellaista ravia ympäri kämppää,  että mikään ei ole turvassa  😂

Tänään kävin ostamassa pihaan orvokkeja. Muuten on ollut kyllä sellainen päivä, että mietin, itkiskö vai nauraisko. Ainakin olen onnellinen siitä, että mä huolehdin äidin ja siskoni huolehtii nyt isän. Isä on nääs tehnyt kaikenlaista sellaista, että siskoni onkin nyt ihan kusessa. Tai no ei kirjaimelliseti, mutta muuten. Ei siitä sen enempää kuin että aika perkheleellisen sotkun isä on järjestänyt. Nyt mä voin vaan hymistellä ihan kuten siskoni hymisteli silloin, kun mä juoksin öisin etsimässä muistisairasta mutsia. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä nukutti hyvin edellisen yön valvomisen jälkeen!

Tänään loppusiivousta kun eilisen ikkunoitten vaihdon jälkeen pölyä ym pinnoilla.

Minä olen sitä mieltä että suurin osa noista kulkukoirista ja - kissoista joutaisi lopettaa. Kaikille ei kotia löydy kuitenkaan ja kärsivät sairauksista ja luonnehäiriöistä. 
Tämä varmaan herättää vastakkaisia mielipiteitä!

Niitähän lopetetaan muutenkin jo tosi paljon. Koiratarhat ulkomailla esim Espanjassa sellaisia, että ne ovat monesti kunnallisia tappotarhoja ja siellä koirat ovat vaan vähän aikaa ja jos mikään järjestö ei niitä pelasta omalle tarhalleen niin sitten lopetus. Vain harvat saavat mahdollisuudet elämään ja ne monesti niitä joilla siihen on mahdollisuus eli niitä hyväluonteisempia. Joissakin maissa kuten Romaniassa tapetaan kulkukoiria muutenkin paljon. 

Aivan totta. Kyllä niitä eläimiä lopetetaankin, jotka ovat liian sairaita tai jotka eivät enää kykenisi ihmisten kanssa elämään. Armeliaimmin sekin tapahtuu koiratarhalla ja eläinlääkärin toimesta eikä esimerkiksi hirttämällä tai heittämällä suljetussa säkissä mereen tai järveen. Tai ylkäämällä pieniä koiranpentuja pahvilaatikossa jonnekin tienposkeen. 

Suomessa ei kulkukoiria - onneksi - juurikaan ole vaan ihmiset koittavat saada lemmililleen uuden kodin, jos eivät itse kykene lemmikistään enää huolehtimaan. Kissoja sitten kyllä on, koska kissoja ei suomalaiset arvosta yhtä paljon kuin koiria. Tosin on vastuuntuntoisiakin kissanomistajia. Kyylä tuli mulle aikoinaan, kun edellisen omistajansa lapsi oli tullut kissoille allergiseksi. Ei siis heittänyt kissaa ulos pärjäämään miten parhaiten taitaa vaan etsi kissalleen uuden kodin. Ja sellainen löytyi mun luotani. 

 

Sen sijaan Suomessa on nykyisin populaatiokissaongelma eli välinpitämättömät kissanomistajat laskevat leikkaamattomankin kissansa vapaaksi ulos. Sitten nämä kissat tekevät jonnekin metsään pennut. Aikanaan nämä pennut taas lisääntyvät ja lopulta metsissä on kissoja, jotka eivät useampaan sukupolveen ole olleet ihmisten kanssa tekemisissä. Eli nk populaatiokissoja. Näille kissoille on vaikeampaa löytää kotia, koska niiden suhteen pitää olla merkittävästi kärsivällisempi kuin uutta kotia tarvitsevien kotikissojen. Jotkut ihmiset harmittelevat, miksi eläinsuojeluyhdistyksestä on niin vaikea saada itselleen kissaa, mutta usein syy on se, että yhdistykset eivät halua, että kissa palautuu hetken päästä takaisin eläinsuojeluyhdistykselle tai pahimmassa tapauksessa kissa viskataan vaan ulos. 

Elsuista: ainakin meillä ne vapaaehtoiset ovat pääsääntöisesti nuoria ja nuorehkoja naisia, joilla ei ole psykologista silmää eikä iän tuomaa kokemusta arvioida adoptoijia. Moni kissa saisi hyvän loppuelämän kodin, mutta kun ei niin ei. Valta päättää ja kontrolloida on noussut kuin pissa päähän. Tämä on minun kokemukseni, enkä varmasti ole ainoa näin ajatteleva.

Voi ne nuoret toisaalta olla epävarmojakin, koska kokemusta on vähän. Pitävät tiukasti ohjeista kiinni, kun pelkäävät, että tekevät virhearvion ja eläin palautuu. Korostunut itsevarmuus on usein epävarmuuden merkki. Voi tietty olla kovia pätemisentarpeitakin. Joskus tähän törmää muuallakin. Miehet on usein joustavia asiakaspalvelussakin. Mikähän meitä naisia riipii. Poikkeuksia toki on.

Meitä naisia varmaan vaivaa se, että ajatellaan tunteella. Ei haluta, että se kissaressu joutuisi jo seitsemättä kertaa uuteen paikkaan. Miehet harvemmin tällaisilla asioilla vaivaa päätään. Pääasia, että siitä katinretaleesta pääsee edes hetkeksi eroon.  Ja kyllä, tiedän, että toisenlaisiakin miehiä on. 

Se seitsemäs paikka voi olla  maailman paras! Samoin kuin se ensimmäinen, mille ei suoda edes mahdollisuutta.

Toki, mutta se eläin voi olla sen itsensä kannalta parempi lopettaa jo viimeistään komannen hylkäävän omistajan jälkeen. Mutta oikeasti kotia vaihtavia eläimiä saa muualtakin. Eläinsuojeluyhdistyksiin päätyvät yleensä ne ongelmallisimmat eläimet. Ja kyllä eläinsuojeluyhdistyksistäkin annetaan niitä ongelmatapauksia, jos pystyt osoittamaan, että vaikka kissas tai koiora olisi millainen riiviö tahansa, et siitä lemmikistäsi enää luuovu vaan pidät hyvää huolta, vaikka se tarkoittaisikin, että illalla nukkumaan mennessäsi sänkysi haisisi taas kerran kissankuselta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä nukutti hyvin edellisen yön valvomisen jälkeen!

Tänään loppusiivousta kun eilisen ikkunoitten vaihdon jälkeen pölyä ym pinnoilla.

Minä olen sitä mieltä että suurin osa noista kulkukoirista ja - kissoista joutaisi lopettaa. Kaikille ei kotia löydy kuitenkaan ja kärsivät sairauksista ja luonnehäiriöistä. 
Tämä varmaan herättää vastakkaisia mielipiteitä!

Niitähän lopetetaan muutenkin jo tosi paljon. Koiratarhat ulkomailla esim Espanjassa sellaisia, että ne ovat monesti kunnallisia tappotarhoja ja siellä koirat ovat vaan vähän aikaa ja jos mikään järjestö ei niitä pelasta omalle tarhalleen niin sitten lopetus. Vain harvat saavat mahdollisuudet elämään ja ne monesti niitä joilla siihen on mahdollisuus eli niitä hyväluonteisempia. Joissakin maissa kuten Romaniassa tapetaan kulkukoiria muutenkin paljon. 

Aivan totta. Kyllä niitä eläimiä lopetetaankin, jotka ovat liian sairaita tai jotka eivät enää kykenisi ihmisten kanssa elämään. Armeliaimmin sekin tapahtuu koiratarhalla ja eläinlääkärin toimesta eikä esimerkiksi hirttämällä tai heittämällä suljetussa säkissä mereen tai järveen. Tai ylkäämällä pieniä koiranpentuja pahvilaatikossa jonnekin tienposkeen. 

Suomessa ei kulkukoiria - onneksi - juurikaan ole vaan ihmiset koittavat saada lemmililleen uuden kodin, jos eivät itse kykene lemmikistään enää huolehtimaan. Kissoja sitten kyllä on, koska kissoja ei suomalaiset arvosta yhtä paljon kuin koiria. Tosin on vastuuntuntoisiakin kissanomistajia. Kyylä tuli mulle aikoinaan, kun edellisen omistajansa lapsi oli tullut kissoille allergiseksi. Ei siis heittänyt kissaa ulos pärjäämään miten parhaiten taitaa vaan etsi kissalleen uuden kodin. Ja sellainen löytyi mun luotani. 

 

Sen sijaan Suomessa on nykyisin populaatiokissaongelma eli välinpitämättömät kissanomistajat laskevat leikkaamattomankin kissansa vapaaksi ulos. Sitten nämä kissat tekevät jonnekin metsään pennut. Aikanaan nämä pennut taas lisääntyvät ja lopulta metsissä on kissoja, jotka eivät useampaan sukupolveen ole olleet ihmisten kanssa tekemisissä. Eli nk populaatiokissoja. Näille kissoille on vaikeampaa löytää kotia, koska niiden suhteen pitää olla merkittävästi kärsivällisempi kuin uutta kotia tarvitsevien kotikissojen. Jotkut ihmiset harmittelevat, miksi eläinsuojeluyhdistyksestä on niin vaikea saada itselleen kissaa, mutta usein syy on se, että yhdistykset eivät halua, että kissa palautuu hetken päästä takaisin eläinsuojeluyhdistykselle tai pahimmassa tapauksessa kissa viskataan vaan ulos. 

Elsuista: ainakin meillä ne vapaaehtoiset ovat pääsääntöisesti nuoria ja nuorehkoja naisia, joilla ei ole psykologista silmää eikä iän tuomaa kokemusta arvioida adoptoijia. Moni kissa saisi hyvän loppuelämän kodin, mutta kun ei niin ei. Valta päättää ja kontrolloida on noussut kuin pissa päähän. Tämä on minun kokemukseni, enkä varmasti ole ainoa näin ajatteleva.

Voi ne nuoret toisaalta olla epävarmojakin, koska kokemusta on vähän. Pitävät tiukasti ohjeista kiinni, kun pelkäävät, että tekevät virhearvion ja eläin palautuu. Korostunut itsevarmuus on usein epävarmuuden merkki. Voi tietty olla kovia pätemisentarpeitakin. Joskus tähän törmää muuallakin. Miehet on usein joustavia asiakaspalvelussakin. Mikähän meitä naisia riipii. Poikkeuksia toki on.

Meitä naisia varmaan vaivaa se, että ajatellaan tunteella. Ei haluta, että se kissaressu joutuisi jo seitsemättä kertaa uuteen paikkaan. Miehet harvemmin tällaisilla asioilla vaivaa päätään. Pääasia, että siitä katinretaleesta pääsee edes hetkeksi eroon.  Ja kyllä, tiedän, että toisenlaisiakin miehiä on.