Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 344: "Miksi sitä margariinia tai voita ei voi vaihtaa leipoessa rypsi-, rapsiöljyksi tms. (ei tietenkään miksikään palmuöljyksi vaihtamista). Maku tietenkin voi olla erilainen kuin niiden vanhusten lapsuudessa, nuoruudessa, aikuisuudessa. (Onko mahdollisesti joskus tulevaisuudessa helpompaa niiden vanhusten kanssa, jotka ovat kenties jo pienestä pitäen oppineet huomioimaan rasva, öljy asiat toisin kuin ennen muinoin)"

Tai miksi ei voisi sen 93v mummelin pullaa tehdä veteen ja leipoa sen vaikka sahajauhoista? Ei mitään sokereita eikä muutakaan? Kun kyse on jo elämänsä viimeisiä vuosia - kenties viimeisiä kuukausia tai jopa viimeisiä päiviä - viettävästä vanhuksesta, miksi silloin ei saisi edes ruoka maistua hyvältä? Vaikka tuon ikäinen söisi miten suositusten mukaan ja miten terveellisesti tahansa, ei hänen elämänsä pitene enää kuin korkeintaan 10 minuutilla. Yksi niistä useista syistä, miksi en omaa äitiäni halunnut laitoshoitoon, viakka pahasti muistisairas olikin. Ja syy siihen, miksi mun vanhemmillani ei ollut kotiin edes ateriapalvelua, koska se ruoka olisi ollut sitten just päinvastaista kuin mitä mun mielestä yli 90-vuotiaat ansaitsee. Hajutonta, mautonta ja väritöntä. 

"Työvoimapula korostuu erityisesti sosiaali- ja terveysalalla.."

Nooh, mitä jos palkkaisivat sitten takaisin kaikki ne, joita hyvinvointialueet nyt säästösyistä irtisanovat tai joiden työsopimuksia eivät enää jatka? Vai onko nyt pelkona, että nämä ihmiset ehtivätkin vaihtaa alaa eivätkä tulekaan enää takaisin?

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Haltijakohtainen matkakortti poistuu, mutta ei henkilökohtainen matkakortti. Ei siis tarvitse ladata mitään sovellusta. Just viime viikolla kävin hakemassa henkilökohtaisen matkakortin ja latasin siihen 20 €. 

 

 

Paljon on ihmisiä kehyskunnissa, jotka ei voi ostaa henkilökohtaista korttia asuinkuntansa takia. Ns radanvarressa asuu paljon ihmisiä jotka käy hesois (espoo, vantaa) useinkin. 

Totta muuten tuo. 

Ei haittaa. Mä lasken aamuja, että pääsen tuohon ihanaan nirvanaan, kun ei tarvitse tehdä yhtään mitään, jos ei halua. 

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että helposti kestäisin itse ympäristön. Sairaus olisi vaikeampi kestää. Olen itse sairaalassa töissä ja minusta on ollut varsin "mukavaa" olla sairaalassa muutaman kerran hoidossa (paitsi ei synnärillä, joka oli ihan p:stä). Luottamus järjestelmään 100 % ja kohtelu ystävällistä (ei siellä synnärillä). Huolto pelaa 24/7, voi katsella tv:tä ja webata rauhassa. Hyvin kestin muuten kotonakin 4 kk vuodelevon raskausaikana.

Kun mulla muutama vuosi sitten puhkesi umppari ja tuli sitten vatsakalvontulehdus, joka vaati iv antibiootit, olin Jorvissa 4 hengen huoneessa. Huoneessa oli kyllä telkkari, mutta  ensinnäkin se oli seinälle sijoitettu siten, ettei mun sängystä näkynyt sitä, ja toiseksi viereisessä sängyssä oli potilas, joka ei kestänyt yhtään telkkarin ääntä tai telkkarista välkkyviä valoja. Muutenkin huoneesta piti heti iltapalan jälkeen sammuttaa valot (vain se pieni lukulamppu sai olla) päällä. Ymmärrän kyllä tätä vieruskaveria, koska oli tosi kivulias. Mä taas en tarvinnut heräämöstä päästyäni lainkaan mitään kipulääkkeitä vaan olin hyvässä kunnossa, joten se oli aika kyllästyttävää olla sairaalassa. Noh, mä vietinkin suurimman osan ajasta tippatelineen kanssa haahuillen pitkin sairaalaa, sairaalan kahviossa ja vaikka olikin joulukuu, niin sairaalavaatteissa ulkona kävelyllä. Kävin osastolla vain syömässä (jos en sitten syönyt kanttiinissa) sekä silloin, kun piti vaihtaa se antibioottitippa. Olin ollut 3 yötä ja lääkärin mielestä olisi pitänyt olla vielä ainakin viikonlopun yli, mutta mä sanoin, että ei käy vaan mä lähden tänään kotiin. 

Molemmilla kerroilla polven tekonivelleikkausten jälkeen vain 2 yötä sairaalassa. Eli heti, kun pääsee sängystä ilman apua ylös ja pystyy käymään itse suihkussa ja vessassa, niin kotiin. Peijaksessa tosin oli niin, että mikäli tarvitsi kipuihin Oxynormia, niin sitten piti olla sairaalassa, kunnes ei tarvinnut sitä enää. Olisin ehkä tarvinnut kolmannenkin päivän, mutta purin vaan hammasta ja sanoin, että en tarvitse. 

Olen itsekin aiemmalta ammatiltani sairaanhoitaja eikä mulla ollut mitään epäluottamusta hoitohenkilökuntaa kohtaan, mutta en vaan viihdy sairaaloissa. Sairaalassa on puuduttavan tylsää ja jos vielä sattuu huoneeseen, jossa pitää olla ihan hissunkissun muiden potilaiden takia, niin se kattoon tuijottelu saa ajan kokonaan pysähtymään. Jokainen minuutti tuntuu tunnilta.