Reipas ja tunnollinen lammas

Ulkolinja: Argentiinan hullut päivät



https://areena.yle.fi/1-70143433

Vierailija kirjoitti:

Tehkää parhaanne älkääkä lähtekö mukaan siihen. 

Kukaan ei esim pakota täällä palstalla huutamaan kokoajan kaikesta ajankohtasesta jos se ei miellytä silmää. Skipatkaa kokonaa se maailma ja puhukaa omaa totuuttanne. Ei se asia muutu sillä että me kaikki ryvetään siinä samassa sontaläjässä missä se ongelma on. 

Mä otan itteni esimerkkinä:

Mua ei kiinnosta nykytrendit, mua ei kiinnosta valheet mediassa, mua ei kiinnosta pelonlietsonta, mua ei kiinnosta sukupuolipelleilyt, mua ei kiinnosta mikään mikä liittyy tähän nykyiseen maailmaan. Arvatkaa mitä mä teen? Mä pysyn erossa kaikesta siitä. 

Samaa suosittelen minäkin. Joku mainitsi kännykät ja että pitää olla aina tavoitettavissa. Ei tarvitse olla. Kännykän voi myös pitää äänettömällä tai jättää jopa kotoa lähtiessään kokonaan kotiin. Mä kuljen kännykkä kädessä vain silloin, kun odotan jotain tärkeää puhelua. Arkisin tulee katsottua telkkarista yhdet uutiset, mutta viikonloppuisin ei ollenkaan. 10 vrk sääennuste tulee katsottua silloin, kun olen suunnittelemassa jotain sellaista tekemistä, mihin säätila vaikuttaa. En kuitenkaan kovin mielelläni aikatauluta vapaa-aikaani vaan teen mieluummin asioita fiiliksen mukaan. Elämässä on stressaavia asioita, mutta mitään ylimääräistä stressin aihetta en vaan yksinkertaisesti suostu ottamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Joskus se lapsi kohtaa sen ensimmäisen sairaan ihmisen ja ensimmäisen kuoleman. Eikös ne olisi parempi normalisoida siinä iässä kun vanhempien tuki on vielä merkityksellistä? Kuolema on osa elämää, ja vanhan ihmisen vanheneminen sekä kuolema eivät ole mitään erityisen suuria tragedioita verrattuna moniin muihin skenaarioihin. 

No mä olen sitä meiltä, että lapsi voi kohdata ensikokemuksensaa kuolemasta muutenkin kuin katselemalla ihmeissään sitä luurangonlaihaa suu auki haisevana sängynpohjalla makaavaa mahdollisesti kivuissaan mölisevää isovanhempaansa. Mun mielestä vanhemmalla, joka vie lapsensa katsomaan kuolevaa, pitää olla ymmärrystä sekä omasta lapsestaan että siitä viittä vaille vainajasta. Vastuu siitä, miten lapsi tilanteen kokee, on aina sillä aikuisella, joka vie lapsen siihen tilanteeseen. 

Nro 131: "Meillä on samaa, että on pitänyt laittaa itseä sivuun ja eri rooleihin. Sitten ei itku tule ja jaksaa toimia "koneena". Kunnes minä en enää jaksanut. Ja se tuli sitten, kun olin lopullisesti vapaa molemmista vanhemmista. Sitten alkoi se oma itse vaatia vihdoin itselleen jotain, mutta eipä se niin helppoa ollutkaan. 

Toivottavasti sinulla menee paremmin <3"

Uskon ymmärtäväni sua oikein hyvin <3 Mietin itsekin, että kun isästä joskus aika jättää, niin sitten olen vapaa ja voin alkaa vaatia itsellenikin jotain. Ja se ei ehkä tosiaan ole ihan helppoa. Tällä hetkellä nyt kuitenkin selvitellään yhtä asiaa mun terveydentilassani ja jos lääkärin arvio osuu oikeaan, niin isä hautaa tyttärensä eikä tytär isäänsä. Kun luin suru-uutisen Heikki Silvennoisesta, joka kuoli 70-vuotiaana, mä ajattelin, että oispa hienoa elää 70-vuotiaaksi. 

Nro 122: "Niin se "täytyy tehdä". Sisäinen pakko, rakkaus, velka, velvollisuus, mitä sitten onkaan.  Omat tunteet on toissijaisia, niitä ei voi pitää mukana. Muuten ei pysty. Tiedän jotain siitä, ei se ole helppoa mutta sen tekee. Myötätuntoni sinulle.

En ole tämä jolle vastasit."

Kiitos myötätunnostasi <3 " Sisäinen pakko, rakkaus, velka, velvollisuus," Juuri noin! Olisin varmasti päässyt monessa asiassa elämässäni helpommalla, jos EN olisi aikoinaan opiskellut sairaanhoitajaksi. Koska silloinkin, kun mä olen itse sairastunut vakavasti, mun tehtäväni on ollut lohduttaa ja tukea niitä, jotka ovat olleet järkyttyneitä ja huolisaan mun sairastumisestani. Mun terveydentilassani on just tälläkin hetkellä yksi todella huolestuttava asia, joka on onneksi lääkärin tutkittavana, mutta en mainitse halaistua sanaa asiasta kenellekään lähisuvussani, koska en taas jaksa alkaa lohduttamaan kaikkia muita.