Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Täällä puhutaan vanhuksista, minkä ikäisiä tarkoitatte? Ihan vain uteliaisuudesta kyselen. Olen itse 76 ja käyn yleensä vain yhdessä kaupassa, mutta jos joku tuote on huomattavan alennettuun hintaan, menen sitten sinne (viereinen kauppa). Joskus ihan vaihtelun vuoksi menen muihinkin kauppoihin ja kauppakeskuksiin päiväkahville. Laskuni/pankkiasiani hoituvat "itsestään", koska ovat pääasiassa e-laskuina. Olen jo niin vanha, että haluan asioiden menevän mahdollisimman helposti ja yksinkertaisesti. 

Mun isän näkö toisesta silmästä heikkeni hänen ollessan 89v. Siihen asti oli vielä kokopäivätöissäkin, mutta kun ei enää voinutkaan ajaa autoa,  asiat mutkistui. Eniten multa vaadittiin kaikenlaista apua, kun äiti oli 95v (jolloin muistisairaus paheni) ja isä oli silloin 93v. Äiti eli kuukautta vaille 97-vuotiaaksi, isä on nyt 95v ja pärjäilee kotona miten pärjäilee. Ostokset tulee kotiinkuljetuksella ja joka toinen perjantai käy siivousfirma. Kotihoitoa ei ole tarvinnut, kun ei ole muita sairauksia kuin polvien nivelrikko. 

Nro 69: Olet ihan oikeassa. Mä nostan silti edelleen esiin sen, että vanhuksen käytöksen takana voi olla ihan vain yksinäisyys. Aikoinaan puolen vuoden ajan - vaikka kävelin itsekin kyynärsauvojen kanssa - kannoin vanhempieni ostokset heille kotiin. En käynyt itsekään kaupassa kahden polvileikkaukseni välissä vaan tilasin kotiinkuljewtuksella, mutta isä halusi, että tilaan myös heidän ostoksensa. Se ei käynyt, että isä olisi tilannut itse, eikä edes se, että minä olisin tilannut heille. He halusivat, että minä henkilökohtaisesti tulen käymään. He halusivat tavata minut, ei niillä ostoksilla ollut niin väliä. Toinen polvileikkaukseni oli helmikuussa ja ennen sitä sanoin isälle, että mä en sitten varmaan noin viiteen viikkoon leikkauksen jälkeen tule menemään lainkaan ulos. Että joko hän nyt opettelee tilaamaan itse tai sitten ovat 5 viikkoa ilman ruokaa. Hyvin oppi tilaamaan ja sen jälkeen toistuvasti kertoi, miten hyvä palvelu se oli. 

Heittäytymällä "hankalaksi" vanhus saa omaisiltaan paljon enemmän aikaa kuin jos vanhukselle sopisi kaiken tekeminen helpoimman kautta ja nopeasti. Miksi viettää läheisensä kanssa vain 15 minuuttia, jos voi viettää 2 tuntia? Vanhuksen kannalta on siis mielekästä tehdä kaikki vaikeimman kautta, koska silloin rakas tytär/poika on vanhuksen kanssa pidempään. 

En itsekään alussa tajunnut tätä kuviota. Loppujen lopuksi isälle olisi ollut ihan sama, vaikka olisin käynyt siellä siirtämässä vain puhtaan juomalasin yhdestä kaapista toiseen, kunhan jäin myös tunniksi pariksi kahville. Isällä, vaikka onkin jo 95v, ei ole mitään läääkityksiä eikä mitään sellaisia sairauksia, minkä vuoksi mua voisi juoksuttaa siellä. Ei yhtään mitään konkreettista, mihin tarvitsisi mun apuani. Niin kauan, kun äiti vielä eli, isä saattoi soittaa äidin touhuiluista ja vaivoista montakin kertaa vuorokaudessa. Myös öisin soitteli ja kesken työpäivän. Mutta....mä olen äidin kuoleman jälkeen käynyt joka ainoa sunnuntai klo 14:00 isän luona kahvilla. Istun siellä aina 2-3 tuntia ja isä saa mun jakamattoman huomioni ja voi puhua sydämensä kyllyydestä ilman, että hänen tarvitsisi keksiä joku pikkuavuntarve, jolla saisi mut tulemaan luokseen. Viime sunnuntaina kuuntelin kahden tunnin luennon rakennustekniikan fysiikasta (eikä ollut edes ensimmäinen kerta), mistä en ymmärtänyt ihan eri alan ihmisenä hölkäsen pöläystä, mutta isälle oli tärkeää saada puhua. Ja pyghya nimenomaan itselleen tärkeälle ihmiselle eli mulle, ei jollekin random vanhukselle seurakunnan tai muun tilaisuudessa. 

Valitettavan usein vanhusten kohdalla käy niin, että kun erilaista avuntarvetta tulee, ei nuorempi sukupolvi käy enää ihan vaan huvin vuoksi kahvittelemassa. Ja kun ne normaalit kyläilyt vähenee, vanhus alkaa keksiä lisää ja lisää erilaisia asioita, joihin tarvitsee apua. Ja jos vanhus haluaa viettää seurassasi 2 tuntia, ei hän tietenkään  halua hoitaa asioita niin, että niiden hoitamiseen menee vain vartti. 

Nro 47: "Jaa-a. Ennen vanhaan ei vanhukset joutuneet elelemään ilman omaa perhettään. Suomen laissa oli 1960-luvulle saakka, että vanhemmista pitää huolehtia vanhana. 

Useimmat ottivat vanhuksen luokseen (vuorotellen vuodeksi kerrallaan sisarukset) asumaan. Kaupungeissakin siis. Tai sitten naimattomia asui vanhuksen kanssa vanhuksen kodissa. 

Ymmärrettävää, että kaipaa seuraa."

Totta, mutta nämä tämän päivän vanhukset laittoivat omat vanhuksensa vanhainkoteihin, koska tosiaan tuo laki muuttui jo silloin, kun tämän päivän vanhukset olivat vielä nuoria. Eivät he niitä mökinmummoja ottaneet omiin kerrostaloasuntoihinsa kaupunkiin vaan mummot olivat kotipaikkakuntansa vanhainkodeissa, jos eivät kotonakaan enää pärjänneet. Siellä vanhainkodeissa oli mummoille seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Ja mikä siinä on niin ylivoimaista maksaa taksista, jos on hyvä eläke ja kymmien tuhansien säästöt. Voisivat mummut kyläillä ja kahvitella toistensa luona, käydä vaikka kimpassa kaupassa. Mut ei. Tytär on se jota juoksutetaan

Koska tytär on rakas, ne muut mummut eivät ole. 

Jäärät voi olla oikeasti tosi raskaita. Mä jouduin vuosi sitten kysymään isältäni, kumman hän on valmis hautaamaan ensin: vaimonsa vai nuorimman tyttärensä. Edes siinä vaiheessa, kun mä sairastuin, isä ei olisi huolinut apua keneltäkään muulta kuin multa. Kun lakkasin lääkärin suosituksesta  vastaamasta puhelimeen, alkoi ulkopuolinen apukin kelvata. 

Ketjussa tulikin esille jo vanhuksen seuran tarve. Mun isä soitteli mulle aiemmin milloin mistäkin asiasta ja sanoi, että tule äkkiä tänne. Kun menin, siellä oli jo kahvi valmiiksi keitetty. Tein pyydetyn homman ja sitten piti jäädä vielä kahvillekin. Ymmärrän kyllä, että muistisairaasta vaimosta ei ole kovin hyvää juttuseuraa, joten monista asioista isä soitti mut apuun vain ja ainoastaan sen takia, että halusi musta juttuseuraa. Kun lakkasin jäämästä kahville (eli hoidin vain sen akuutin homman), väheni isän soitotkin jonkin verran. 

Nyt, kun äiti on jo poissa eikä sairaanhoitajatyttären tarvitse rampata siellä milloin mistäkin ihottumasta, vatsakivusta, huonovointisuudesta jne, tilanne on muuttunut sikäli, että nyt isä tarvitsee autokyytiä milloin minnekin.  Mulla ei ole autoa eikä ajokorttiakaan, joten nakki napsahti nyt mun siskolleni. Siskoni jäi just eläkkeelle ja varmaan kuvitteli, että nyt voi viettää pidempiä aikoja mökillään, mutta isä on sopinut ensi viikoksi ihan joka ainoalle päivälle jotain menoja. Isä pääsisi kyllä taksillakin, mutta koska kaipaa myös seuraa, niin haluaa siskoni toimivan kuskina. 

Vanhuksen yksinäisyys voi tulla esille just tällä tavalla. Ei ne asiat, mitä tehdään ja miten tehdään, ole lopulta vanhukselle itselleenkään niin tärkeitä kuin mitä antaa ymmärtää. Oleellisempaa vanhukselle on, että saa viettää mahdollisimman paljon aikaansa lastensa kanssa. Ihan sama, vaikka sillä lapsella tulisi sinistä savua korvista ärtymyksen takia :D