Reipas ja tunnollinen lammas

En kuulu mainittuun kohderyhmään, mutta kyllä mä muistan vielä ihan hyvin, että nuorena oli aikaa vaikka miten ystäville ja kavereille. Omille vanhemmille ja sisaruksille taas ei ollut, koska ne ystävät ja kaverit olivat silloin tärkeämpiä. Kun pariutui ja hankki lapsia, tilanne muuttui. Lasten tietysti halusi saavan läheiset suhteet isovanhempiin, täteihin, setiin ja serkkuihin ja kun niitä sitten oli lapsilla sekä äidin suvusta että isän suvusta, niin kyläilyt puolin ja toisin muututivat ystävien ja kavereiden tapaamisesta sukulaisten tapaamiseen. Muutenkin ystävien kanssa jonnekin lähteminen edellytti joko sitä, että otti lapset mukaan, sopi puolison kanssa, että hän jää lasten kanssa kotiin, tai sai jostain lapsenvahdin. Vaikka työelämä ei siihen aikaan ollutkaan vielä niin kuluttavaa kuin nykyisin, nin ei sitä jaksanut silloinkaan jokaista lauantaita ja sunnuntaita käyttää kyläilemiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Presiis, Lammas! Sain aamun makoisat naurut noista eläketuumailuistasi 😅 niin samaa mieltä. Sain heittää oman työmanttelin yltäni viime kesänä. Henkisesti siihen aloin siirtyä jo aiemmin.

Vapaus ajassa ja paikassa on aivan parasta. Teen taas asioita, joista lapsena tykkäsin, mutta en voinut silloin tehdä. Kun joskus talviyönäkin valvon omassa sängyssä peittojen alla, tuntuu kuin olisin pumpulissa.

Juuri näin! Mulla tämä 3-päiväinen työviikko on askel eläkkeelle jäämiseen. Alunperin aloin vain kokeilla pari kuukautta, miten pärjään tulevien eläkepäivieni elintasolla. Koska pärjäsin ihan hyvin, ajattelin, että no miksi sitten tekisin 5-päiväistä työviikkoa, kun vähemmälläkin pärjään. Mulla on ollut vasen jalka eläkkeellä jo kauan ja nyt on oikeakin jo polvea myöten. Tässä olen  jo neljä tuntia odotellut, että firman koulutuspäivä alkaa. Noh, enää reilu vartti. 

Puutarhuri nro 9891: Etäopiskelut taisi yleistyä koronapandemian seurauksena, mutta oli niitä aiemminkin. Kutsuttiin monimuoto-opiskeluksi. Itse opiskelin ammattikorkeakoulussa monimuotona it-alalle ja koko koulutus oli tarkoitettukin työn ohessa suoritettavaksi. Koulutuksesta suurin osa oli nimenomaan etäopiskelua, jotta opiskelijat pystyisivät olemaan normaalisti töissä ja opiskelut hoitamaan työpäivän jälkeen. Lähiopetukseen ja tentteihin joutui sitten käyttämään vuosilomapäiviä eli varsinaista lomaa ei ollut muutamaan vuoteen. Oli se kyllä aika hullua aikaa, kun olin kahden alakouluikäisen yh ja lisäksi mulla oli isokokoinen paljon liikuntaa tarvitseva koira, kaksi kissaa ja kaksi hamsteria. Yöunet jäi niinä vuosina vähiin :D

Pitkiksen opinnoista en tiedä, mutta voisiko olla kyse nimenomaan sellisesta, joka on tarkoitus suorittaa työn ohessa?

Nro 9888: "Mulle tuli tästä mieleen, kun luin taannoin kirjan suomalaisista erakoista. Siinä kerrottiin eräästä eläkeikäisestä naisesta, joka eli yksikseen luonnon keskellä, eikä juuri näyttäytynyt ihmisten ilmoilla. Hänellä oli ihan oma vuorokausirytmi, saattoi valvoa tai nukkua päivällä tai yöllä. Yksi poikkeus siihen kuitenkin oli: hän tykkäsi usein keittää kahvit puolenyön aikaan. :) Voisin mielellään elää tuollaista elämää."

Mä on luonnostani aamuvirkku, mutta se on nykypäivänä aika huono juttu. Ja aamuvirkkuna siis voisin nousta virkeänä ylös klo 04:00, mutta se sitten edellyttää, että viimeistään klo 19 voisin mennä nukkumaan. Ja näinhän ei yleensä ole, koska monet soittavat, viestittelevät tai haluavat tavata siten, etten klo 19 voi olla jo unessa. Teoriassa voisin aloittaa työpäivän jo aikaisin, mutta kun osa porukasta tulee töihinkin vasta klo 10, niin ei onnistu, että lopettaisin työpäivän puolilta päivin. Palavereja kun on iltapäivisinkin. Aamulla varhain taas - koska en asu omakotitalossa - ei oikein voi tehdä sellaisia asioita, jotka jollain tavalla häiritsisivät naapureita. Ne pitäisi sitten ehtiä tehdä ennen nukkumaanmenoa. 

Vuonna 2013 olin pitkällä sairaslomalla ja tein töitä vain oman jaksamiseni mukaan. Monesti olin koiran kanssa jo hyvin aikaisin aamulla läheisellä lammella katsomassa, kun joutsenet sapauvat tai joutsenet ovat lähdössä kohti etelää. Ketään ei näkynyt missään, ei edes ensimmäisiä töihin lähtijöitä. Kaikki antoivat mun toipua rauhassa eli kukaan ei soittanut eikä tullut käymään vaan mä otin muihin yhteyttä oman jaksamiseni mukaisesti. Voinnistani huolimatta se puoli vuotta on ollut elämäni parasta aikaa, koska sain unohtaa niin kalenterin, herätyskellon kuin puhelimenkin. Kukaan ei tarvinnut mua mihinkään. Paitsi tietty kissat ja koira, mutta se on eri juttu. 

Otan vähän kantaa tähän "mitä sinulle tänään kuuluu?" -asiaan. Yleensä, kun ottaa yhteyttä tai tapaa jonkun tutun, häneltä kysyy kuulumisia. Ne kuulumiset on usein asioita, joita toisen elämässä on tapahtunut tai toinen on tehnyt sitten edellisen tapaamis/yhteydenottokerran. Kun kuulumiset on vaihdettu, aletaan jutella jostain muusta. Vaikka säästä, elokuvista, kirjoista, tulevista lomamatkoista, yhteiskunnassa tapahtuneista asioista jne. Suomen kielessä sanalla "kuulla" on pääasiassa se merkitys, mitä korvien kautta kuuloaistilla voi aistia. Kuuroille ei siis kuulu mitään. Mutta jostain syystä meidän kielessä "kuuluu" -sanalla on myös se merkitys, mitä toisen elämässä on tapahtunut ja miten toinen voi ja jaksaa. Suomen kielessä on lukuisia muitakin sanoja ja sanontoja, joiden merkityksiä voi tulkita eri tavoin ja halutessaan viilata pilkkua loputtomiin. Yksi syy siihen, miksi esimerkiksi hoitoalalla ulkomaalaisten työntekijöiden ei aina ole ihan helppoa ymmärtää, mitä potilas tai omainen tarkoittaa.