Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Minä käytän. Ja kuten tuolla aiemmin joku just kirjoitti, niin oikein hyviä just maalatessa tai pihahommissa. Ei tarvitse varoa, tippuuko maalia vaatteille tai tuleeko muuten tahroja, jotka ei lähde pesussa pois. Ja kun vaate on niin repaleinen/kulahtanut, ettei siitä ole enää em hommiinkaan, leikkaan palasiksi ja käytän kertakäyttöriepuina. Lopulta nekin päätyvät kyllä sekajätteeseen eli menevät poltettavaksi ja niistä syntyy pk-seudulle kaukolämpöä.
Päivä kääntyy iltaan...
Hyvä päivä ollut. Ulkona taas. Ja systerin kanssa puutarhaliikkeissä. Paljon saanut aikaiseksi, mutta hommaa vielä riittää. Aamupäivän työpalaverissa kysyin, onko kellään mitään sitä vastaan, jos en tulekaan töihin viikon päästä vaan vasta kahden viikon päästä. Eli lomaillaan nyt vähän pidempään. Töissä mulla ei ole kiirettä, mutta kotona on kaikenlaista tekemistä.
Huomiseksi vissiin luvattu sadetta, joten sisähommia sitten. Mä olisin kyllä jo niiiiiiiin valmis jättämään työelämän kokonaan taakseni. Toissapäivänä tuli 50 vuotta siitä, kun menin ensimmäisen kerran töihin. Kesätöihin. Jospa alkaisi kohta riittää :)
Nro 12442: "Meillä oli sana tilanne; aina kun äiti joutui sairaalaan, olimme helpottuneita, ettei kaadu yksin kotona. Hänelle vuokrasimme tukiasunnosta loppuajaksi yksiön, ja siellä oli apu lähempänä samassa pihapiirissä, mutta ambulanssi ei useinkaan vienyt äitiä sairaalaan, vaan itse saimme kuljettaa hänet sinne sydänongelmien vuoksi. "Vanhuus ei ollut akuutti ongelma, joka tarvitsee ambulanssikyytiä." Näinhän se on, mutta julmalta tuntui evätä kyyti 93-vuotiaalta ja lähteä ahtamaan häntä pikkuautoon, jossa ei voinut levätä makuullaan. Ja pelotti, jos kuolee matkalla. Onneksi saattohoito oli hyvää lopuksi."
Ambulanssi ei ole enää kyyti sairaalaan vaan ensihoidon yksikkö. Ambulanssilla pääsee sairaalaan, jos sen kuljetuksen aikana tarvitsee ensihoitoa. Joskus on mahdollista saada nk ei-kiireellinen ambulanssikyyti tai sitten ihan vaan tilata yksityiseltä ambulanssikuljetusfirmalta kyyti. Mun äidillä oli myös näitä ei-kiireellisiä kyytejä, kun jalat ei enää toimineet eli ei oltaisi saatu mitenkään raahattua sängystä autoon, mutta ensihoito ei kyydinnyt, koska äidillä ei ollut kodin ja sairaalan välisellä matkalla mitään ensihoidon tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Niin mikä on sinun lääke, että BKT ja vienti saadaan nousuun? Vai kuulutko niihin, jotka nillittää ja kaikki on muiden vika?
Yritysten pitäisi käyttää enemmän rahaa investointeihin. Tuotekehittelyyn yms. Nykyisin yritykset haluavat jakaa mahdollisimman suuren siivun voitosta osinkoina. Tämä toki ymmärrettävää, koska ei kukaan halua sijoittaa rahojaan ilman, että niille tulee jotain tuottoakin. Toinen ongelma mielestäni on asenteissa. Nyt halutaan nopeaa vaurastumista eli kun firma saadaan nousuun, se myydään pois. Mitä menestyneempi firma, sitä todennäköisimmin myydään ulkomaille. Ihan vain siksi, ettei suomalaisilla firmoilla ole varaa ostaa kuin korkeintaan pieniä firmoja pois kilpailemasta.
Huomentapäivää. Onneksi jaksoin eilen tehdä tietyt hommat takapihalla, nyt vaan pitää käydä viemässä pari jätesäkillistä roskia roskikseen. Sääennusteen mukaan sade loppuu puolilta päivin ja alkuillasta paistaa jo aurinko, joten nyt voi vähän aikaa puuhastella sisällä ja sitten taas ulos. Pitää etsiä jostain oksasakset, joilla napsia pois koivun, vaahteran, pihlajan ja lehmuksen varsia. Takapiha on ollut 9 vuotta hoitamatta ja siellähän versoo vaikka mitä, mikä ei kuulu sinne. Kunhan sade loppuu, pesen terassilaudat ja kokoan vielä yhden kasvihuoneen ja vien takapihalle. Etupihalla ja parvekkeella on jo kasvihuoneet.
Aikoinaan mietin, että omakotitalo olisi kiva. Itseasiassa seurasinkin etuovi.comista, josko mun mummolani tulisi myyntiin. Sijaitsee Viialassa aivan ihanalla tontilla, jossa paljon omenapuita, kirsikkapuita ja marjapensaita. Mummo oli jo kahdeksankymppinen, kun kerran mentiin käymään eikä mummoa näkynyt missään. Kierrettiin talon toiselle puolelle ja siellähän mummo oli omenapuussa. Tikkaat oli kaatuneet :D Mummo tiesi, että ollaan tulossa, niin ei ollut viitsinyt ruveta huutelemaan naapureitakaan apuun. Pari vuotta myöhemmin mummo itse halusi vanhainkotiin. Sanoi perusteluksi, että kaikki vielä elossa olevat kaveritkin on siellä. Viihtyi siellä oikein hyvin ja yhtenä aamuna ei sitten vaan enää herännyt. Oli kuollut nukkuessaan. Mutta joo, kun sairastuin nivelreumaan, niin tiesin, että omakotitalo ei tule olemaan mun asumismuotoni. Ihan riittävän kipeiksi saan niveleni rivitalossakin, vaikka on vain "postimerkin kokoiset "pihat.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/