Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Itse olen sitämieltä, että aikamiespojan ei tarvitse äitinsä prcettä pestä saatika pyyhkiä.
Samaa nieltä. Tosin mun poikani oli vanhempieni neljästä lapselnlapsesta (2 poikaa ja 2 tyttöä) ainoa, joka muutaman kerran kävi vaihtamassa mummilleen vaipat. Ja tämäkin vain siksi, että mä olin sairaana.
Nro 84: "Niinkö uskot?
Missä vaiheessa muuten sen valitset ja palkkaat ja missä vaiheessa se hoitaja aloittaa hommansa? Ja vielä luotat vieraaseen ihmiseen, vaikka esimerkkejä hyväksikäytöstä on jo nyt yllin kyllin?
Ja osaat sitten vielä etsiä uuden tilalle, kun hän on päättänyt lähteä muihin töihin?
Niin ja niitä pitää olla useampi, jos ympärivuorokautista hoitoa tarvii. Lomat, sairaslomat ym. Kalliiksi tulee. Yksi lähihoitaja maksaa vakuutuksineen n. kaksinkertaisen palkan, sairaanhoitajiakin tarvitaan. Kyllä pitää pätäkkää löytyä! Että tehostettuun palveluasumiseen päätyy."
Et kysynyt multa, mutta vastaan silti. Kun tamikuussa 2023 äitini muistisairaus paheni ja isän liikuntakyky siinä samaan ainaan, niin Vantaa-Kerava -hyvinvointialueen palvelutarpeenohjaaja kävi heillä. Olin itsekin paikalla. Tällä palvelutarpeenohjaajalla oli mukanaan alueen yksityisten hoivapalveluyritysten esitteitä ja osasi suositella siis näitä. Isäni valitsi niistä yhden ja alkoi ostamaan tarvittavia palveluita sieltä suoraan. Ja on ollut todella tyytyväinen. Noille yrityksille ei makseta käyntien lukumäärästä vaan kestosta. Jos on ostanut 60 minuuttia ja hommaan meneekin vain 30 minuuttia. hoivapalveluyrityksen työntekijä tekee sitten 30 minuuttia siellä jotain muuta. Vaikka katsellee isän kanssa vanhoja valokuvia ja juttelee mukavia. Julkisella - ihan ymmärrettävistä syistä kylläkin - käynti voi kestää vain 5-10 minuuttia, mutta jos tulosi on suuret, maksat siitä saman verran tai jopa enemmän kuin tuosta yksityisen tunnin käynnistä.
Mitä tulee vieraaseen ihmiseen luottamiseen, niin sen riskinhän joutuu aina ottamaan. Jopa silloin, jos se vieras ihminen on hyvinvointialueen palkkaama työntekijä. Tai vaikka remonttifirma. Kun meillä taloyhtiössä vaihdettiin ikkunat ja jouduin menemään siksi päiväksi kissan ja koiran kanssa pois kotoa, niin enhän mä täällä ollut vahtimassa, kähveltääkö ne remppafirman tyypit mun korut ja yöpöydän laatikosta käteiset. En muuten ottanut korujani ja muutakaan mukaani edes silloin, kun jouduin 8:ksi viikoksi vesivahinkoevakkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksettu ammattilainen. Se raha, jonka säästin kun jätin tekemättä kakarat, menee mun omaan vanhuuteeni.
Enkä mä ikimaailmassa olis niitä lapsia velvoittanut mua hoitamaan muutenkaan, jos sellaisia olisinkin tehnyt. Törkeää miettiä edes. Ei ne ole mitään hoivaa velkaa vanhemmilleen. Ainoastaan kehitysmaissa mietitään näin.
No kyllähän se oma perhe (omat lapset) tuntuvat läheisimmiltä ihmisiltä, kun tarvitsee apua. Toki riippuu suhteesta, miten läheisiä on oltu. Itse olen ollut paljon mukana lastenlasten hoidossa ja uskon, että saan lapsiltani apua, kun sitä tarvitsen. En ajattele, että kenenkään tarvitsisi minua varsinaisesti hoitaa, mutta luotan siihen, että käyvät katsomassa.
Voi ne kylässä käydä kuten muutenkin, mutta ei niiltä varsinaista hoivaa voi edellyttää. Ei sultakaan
Ja jos on muistisairas, omat lapset on yhtä vieraita kuin on se maksettu ammattilainenkin. Tai joku seurakunnan vapaaehtoistyöntekijä tai muu vastaava, joka käy silloin tällöin pitämässä seuraa.
Olin 1980-luvulla vuoden verran vanhainkodissa töissä ja yksinäisimpiä siellä olivat ne, jotka odottivat omaisiaan käymään. Eivät siis ne, joilla ei omaisia edes ollut ja jotka siten eivät odottaneetkaan ketään käymään. Ihmiset ovat muutenkin erilaisia luonteeltaan. Olen edelleen työelämässä (etätöissä jo yli 12 vuotta), mutta ei mua haittaisi, vaikka en moneen kuukauteen tapaisi yhtään ketään. Kaikki mun ystäväni ovat samanlaisia introvertteja kuin minäkin. Ihan hyvin riittää, jos kasvokkain tavataan pari kertaa vuodessa. Viestittely on ihan kivaa, mutta se, että tavataan kasvotusten, ei ole niin tärkerää. Huomenna olen menossa tapaamaan ystävääni sairaalaan. Matka yhteen suuntaan julkisilla kestää 1,5 tuntia. Koska huomiseksi onkin luvattu ihan hyvää säätä, niin menen julkisilla enkä taksilla. 3 tuntia matkoihin ja 30 minuuttia ystäväni luona. Onneksi molemmat ollaan samanlaisia eli se 30 minuuttia riittää. Mun muistisairas äitini oli talvella 2023 tuossa samassa paikassa 2 viikkoa enkä käynyt kertaakaan katsomassa. Miksi en? Koska ensinnäkin äiti ei olisi edes 15 minuuttia myöhemmin muistanut, että siellä oli joku käynyt. Ja toiseksi siksi, ettei äiti enää muistanut, kuka mä olen. Kotona ollessaan aluksi valitti, kun lapset ei käy enää katsomassa. Siis valitti mulle. Lopulta oli sitä mieltä, ettei hänellä ole koskaan lapsia ollutkaan.
Mitä tulee tuohon auttamiseen, niin mä en edes halua, että mun lapseni kokisivat jonain velvollisuutenaan auttaa mua. Jos en pysty jotain tekemään itse, pääkaupunkiseudulta löytyy kyllä useita firmoja, joista saa palkattua ammattilaisen mitä erilaisimpiin hommiin. Facebookin paikallisen puskaradioryhmänkin kautta löytyy kaikenlaista apua. Lisäksi asun taloyhtiössä, joss aon vielä yhteisöllisyyttä. Just eilen raahasin multasäkkiä ja kun naapuri huomasi sen, niin tuli auttamaan.
Sitten, kun on jo suunnilleen vuodepotilaana ja tarvitsee vaipanvaihtajaa yms, niin mun mielestä on väärin edes olettaa, että omat lapset jostain päin maailmaa rientäisi niitä vaihtamaan. Mieluummin makaan vaikka vuoden samoissa märissä vaipoissa kuin haluan omalla avuttomuudellani hajottaa lasteni parisuhteet ja perheet vedoten siihen, että kyllä lasteni nyt täytyy ryhtyä lähihoitajikseni. Ei tarvitse enkä edes halua, että tekisivät niin.
Saitko piikit polviin? Vai johonkin muihin jalkojen niveliin?
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/