Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 106: "Kotona on sellaisia vanhuksia, jotka eivät enää ymmärrä rannekkeesta yhtään mitään. "

Totta ja pahimmillaan ottavat koko rannekkeen pois. Silloin ei auta, vaikka ranneke olisi sellainen itse hälyttäväkin. Mun äitini tuskin olisi suostunut ranneketta pitämään ja sen vuoksi se olikin isän ranteessa. Kun äiti kaatui, putosi sängystä tai ei päässyt vessanpöntöltä ylös, isä painoin rannekkeen nappia ja turvapalvelusta tultiin auttamaan äiti ylös. Ei tarvinnut ensin hakea kännykkää ja ruveta soittamaan apua paikalle. 

Nro 875: Isäsi tilanne vaikuttaa oikein hyvältä. Julkinen kotihoito hoitaa pääasiassa vain ihmistä, mutta yksityinen hoitaa sekä ihmistä että tämän kotia. Mun vanhemmilla kävi - sitten kun vihdoin suostuivat ottamaan ulkopuolista apua vastaan - yksityinen ja vasta äidin viimeiset 3 viikkoa, kun lääkäri oli tehnyt jo saattohoitopäätöksen, tuli mukaan myös julkinen kotisairaala. 

Vähän luulen, että monelle ikäihmiselle palveluiden käyttö ei ole kovin luontevaa. Kun aina ennenkin on tehty itse. Voi myös  olla, ettei haluta maksaa palvelusta. Tai ei ole edes varaa maksaa, mikä toki muuttaa tilannetta. Lisäksi moni haluaa tavata lapsiaan tai muita omaisiaan ja sehän on vaan plussaa, jos ne lapset/omaiset siinä rupattelun lomassa myös siivoavat, pesevät pyykkiä yms. 

Vaikea sanoa, miten omalla kohdallani tulee aikanaan käymään. Mä olen kuitenkin koko ikäni käyttänyt erilaisia palveluita. Mulla ei ole koskaan ollut ajokorttia, joten alusta lähtien olen joutunut maksamaan jääkaapin, pesukoneen, tiskikoneen yms kotiinkuljetuksesta ja vanhan laitteen pois viemisestä. En ole koskaan opetellut laitteiden asennuksia (tai no jääkaapista riittää, että pistää töpselin seinään), joten olen aina maksanut siihen samaan kotiinkuljetukseen laitteen asennuksen. Eikä tarvitse pelätä, että olen asentanut sen väärin ja sitten tuleekin sen vuoksi vesivahinko. Ensimmäiset pizzat kotiinkuljetuksella tilasin jo 1980-luvun lopulla, kun lapsi oli sairaana enkä halunnut lähteä sairaan lapsen kanssa kauppaan. Ekan kerran tilasin elintarvikkeita ja muita päivittäistavaroita kotiinkuljetuksella jo kymmenkunta vuotta sitten, kun Alepaan tuli tällainen palvelu. Ja jo 7 vuotta sitten aloin tilaamaan Cittarista kotiinkuljetuksella. Olen matkustanut lukuisia kertoja taksilla, jos olen ollut menossa paikkaan, mihin julkinen liikenne kulkee huonosti. Kun ei ole sitä ajokorttia ja omaa autoa. Olohuoneeni on 4 m korkea eikä tullut mieleenkään edes yrittää tapetoida olohuoneen seinää itse. Remppafirma tapetoi. Teen ihan mielelläni kaikenlaista, mutta jos en pysty, osaa tai halua, palveluiden käyttäminen ei ole mulle mikään ongelma. Toivottavasti ei tule olemaan ongelma jatkossakaan. 

 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 50: "Hoivakodissa ei joudu maksamaan lattialla kahta vuorokautta ilman, että kukaan huomaa."

Se on toki totta eikä joudu kotihoidon asiakkaanakaan. Mutta kaatumisia ja mahdollisia luunmurtumia nekään ei estä. Mun isällä on turvaranneke, joka tekee hälytyksen itse, jos se kolahtaa johonkin. Eli jos esim kaatuu. Pari kertaa on tullut vääriä hälytyksiä,  kun isä on puuhaillut jotain ja vahingossa kolauttanut rannekkeen johonkin. 

on sentään suostunut rannekkeen käytöön. Mun vielä kotona yksin asuva alkavasti muistisairas äitini on jyrkästi kieltäynyt turvarannekkeesta. Asuu vanhassa talossa jossa on pesutilat kellarissa ja sinne johtava rappuset erittäin jyrkät. On jo aika huono ja kömpelö liikkumaan. Joku kaunis päivä se vielä menee ne portaat alas pää edellä kerien. 

Joo suostui, mutta vasta 2 vuoden ympäripuhumisen ja maanittelun jälkeen. Ja siten, kun sen lopulta hankki, on muistanut monesti mainita, että kylläpä tämä on kätevä systeemi. Ihan kuten se, että suostui tilaamaan ostoksensa kotiinkuljetuksella. Ja se, että käy joka toinen perjantai hoivapalveluyrityksen työntekijät siivoamassa. Olen pitänyt suuni kiinni enkä sanonut - vaikka mieli on monesti tehnytkin - että "no mitäs minä sanoin!" 

Porrashissin isä hommasi jo muutama vuosi sitten. Asunto on 2-kerroksinen, mutta kolmessa tasossa. Aluksi vain pitkiin portaisiin ja niissä lyhyissä portaissa pystyi vielä kulkemaan, mutta viime kesänä sitten niihin lyhyisiin portaisiinkin. Pesukone on pienessä vessassa asunnon "keskitasolla" ja pyykinkuivaustelineet yläkerran kylpyhuoneessa, niin eihän siitä mitään enää tullut, että olisi pitänyt kantaa märkiä pyykkejä ne pitkät rappuset ylös. Nyt pääsee istuen ja pyykkikori sylissä. Porrashississä on myös vara-akku eli toimii myös mahdollisten sähkökatkosten aikana. Vähän yllättäen muistisairas äitinikin oppi käyttämään porrashissiä. Istui vaan tuoliin ja painoi käsinojassa olevaa nappia. Viimeisinä aikoinaan, kun ei ollut ihan vielä täysin vuodepotilaanakaan, tuumasi vaan, että nykyisin on niin hauskaa, kun Linnanmäki on asunnoissa sisällä :D 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika.moni toimii nykyään omien vanhempiensa omaishoitajana. Ovathan hekin hoitaneet sinua. https://veksi.com/Uutiset.jsp?otsikko=Omaishoitaja

He ovat sen päätöksen aikoinaan tehneet että hankkivat lapsia. Se ei ole lapsen/lapsien vika ja ei tosiaan velvoita huolehtimaan heistä vanhemmalla iällä. Omaishoitajuus ei  myöskään ole mitään lasten leikkiä vaan raskasta ja kuluttavaa. Yritä siinä nyt sitten samalla huolehtia itsestäsi, perheestäsi ja töistäsi. Minkä takia on olemassa kotihoitoa sun muuta jos kaikkien vaan pitäisi olla omaishoitajia?

Älä pälise.  Sinä olet päättänyt hommata perheen, sun lapset ei ole pyytäneet tähän maailmaan tulla yhtään sen kummemmin.  Hoida velvollisuutesi niin ylös- kuin alaspäinkin.  Se kuuluu ihmisyyteen.  

Kyllä ihmisen täytyy vanhemmistaan huolehtia, kun nämä ovat tulleet heikoiksi ja avuttomiksi.  Sinä suollat tänne tarinaa itsekkyydestäsi.  Ja itse sitten heikkona ja vanhana et muka kaipaisi lapsiasi ja turvautuisi heihin, voi typeryys, edestäsi löydät.

Mä olen osittain kanssasi samaa mieltä. Jos vanhemmat ovat aikoinaan olleet hyviä ja rakastavia vanhempia ja sitten vanhana heikoiksi ja avuttomiksi tulleina  tarvitsevatkin apua, silloin hyville ja rakastaville vanhemmille riittää se, mistä ja millaista apua jälkipolvi heille hankkii. Jos vanhuksilla itsellään on rahaa, niin maksavat itse. Tiedän kyllä niin hyvin itsekin, millaista on, kun kenenkään muun kuin just sen lapsen apu ei vanhukselle kelpaa. Ei edes silloin, kun vanhuksella olisi varaa palkata vaikka autokuski, kokki ja hovimestari. Mä oivalsin aikoinaan, että isä teki tikusta asiaa, jotta sai mut sinne käymään. Olisi voinut tehdä asian itsekin tai ainakin palkata jonkun ammattilaisen tekemään homman, mutta joka kerta, kun menin sinne, siellä oli kahvi valmiiksi keitettynä ja kupit ja pullat katettu valmiiksi pöytään. Kotinsa vangiksi joutunut huonosti liikkuva vanhus, joka oli muistisairaan vaimonsa omaishoitaja. Mikäs sen mukavampaa kuin saada tytär kesken työpäivänsä kahville. Niin ja se pariston vaihtaminen kaukosäätimeen tms olikin ihan sivuseikka. Kun lakkasin jäämästä kahville eli hoidin vaan nopeasti homman, tällaiset "avuntarpeet" loppuivatkin kokonaan. Ja vain ihan oikeissa asioissa isä soitti mulle. Äidin kuoleman jälkeen otin tavaksi käydä isän luona kerran viikossa kahvilla. Aina ei huvittaisi käydä kuuntelemassa isän luentoja milloin mistäkin aiheesta, mutta arvasin, että kun isä tietää täsmälleen, minä päivänä ja mihin kellonaikaan olen taas tulossa, hänellä ei ole tarvetta tehdä tikusta asiaa, jotta tulisin käymään. Ja arvaukseni osui ihan oikeaan. Toinen syy isän haluttomuuteen palkata ulkopuolista apua oli se, että pelkäsi kuollakseen, että äiti viedään väkisin jonnekin laitokseen. Isä kun oli luvannut äidille, että äiti saa olla loppuun asti kotona. Isälle se "kunnes  kuolema meidät erottaa" -lupaus merkitsi todella paljon. Isä ei halunnut pettää äidille yli 70 vuotta aiemmin papin ja seurakunnan edessä antamaansa lupausta. Isä pelkäsi, että joku ulkopuolinen tekee huoli-ilmoituksen ja sitten äiti viedään eikä pääse koskaan enää kotiin. Kun lopulta sain isän ymmärtämään, että tänä päivänä hoivakotiin ei jouduta vaan päästään vasta kuukausien tai jopa vuosien hakemisen jälkeen, isälle alkoi kelvata ulkopuolinen apu. Ja äiti sai siirtyä ajasta ikuisuuteen kotona omassa sängyssään. Osaa näistä palveluista isä käyttää edelleen, vaikka äiti kuolikin jo vuosi sitten. 

Tavaramäärän vähentämisestä... Mä en ole  tehnyt "kuolinsiivoustani" sitä varten, että aikanaan lapsillani olisi sitten helpompaa tyhjentää tämä asunto. Olen tehnyt siksi, että kun eläkepäivät kivasti häämöttää jo edessä, mulla on täällä mahdollisimman paljon tilaa. Tilaa liikkua ja helpompaa myös siivota. Mulle laitettiin tekonivelet polviin 2018 ja 2019 ja jo silloin, kun leikkauksen jälkeen liikuin kyynärsauvojen kanssa, huomasin lukuisia epäkohtia kodissani. Jos  ei pysty kiipeämään keittiötikkaille, ei kyykistymään tai menemään polvilleen ja kädetkin on suurimmaksi osaksi niissä sauvoissa kiinni, pitäisi kuitenkin pystyä siivoamaan, laittamaan ruokaa, käymään suihkussa jne. Hommasin olohuoneeseen ja keittiöön uudet  huonekalut. Ja robotti-imurin. Kaikki huonekalut on sellaisia, että imuri mahtuu sinne alle. Mulla on vielä tavallinen pölynimurikin, mutta hommasin sekä yläkertaan että alakertaan varsi-imurit. Hommasin myös kaikkiin huoneisiin matot, jotka ovat likaa ja pölyä hylkiviä. Eläintaloudessa ihan loistavat. Kaapeissa olen asettanut tavarat siten, että kaikki päivittäin tai edes kuukausittain tarvittava on käden ulottuvilla. Ylähyllyillä on vain jotain jouluisin tms harvoin tarvittavaa. Toissakesänä hävitin 80% kaikista kirjoistani ja myös luopumaan valtavasta kirjahyllystäni. Heitin pois myös kaikki loput vinyylilevyt, ikivanhat vhs-kasetit ja kasettimankan kasetit. Ihan turhaa tavaraa, kun ei ole ollut vuosikymmeniin enää soitinta, joilla niitä voisi käyttää.

Olen käynyt läpi myös kaikki paperit ja heittänyt tarpeettomat roskiin. Kaikki  tarpeelliset on nyt siististi yhdessä lipastonlaatikoissa muovikansioissa ja jokaisen kansion päällä lukee, mitä kansio sisältää. Lapseni tietävät, missä nämä paperit ovat ja siis sen, että kaikki oikeasti rahanarvoinen löytyy siitä yhdestä lipastonlaatikosta. Vaikka kotini onkin lasteni lapsuudenkoti, ei täällä ole yhtä taulua lukuunottamatta enää mitään samaa kuin heidän ollessaan lapsia. Mitään "lapsuusmuistoja" ei siis pitäisi edes olla. Edes seinät eivät ole enää saman väriset kuin silloin aikoinaan. Ja se taulukin on paraatipaikalla olohuoneen seinällä, joten helppo napata siitä mukaan, jos sillä on jotain tunnearvoa. 

Eilen päätin, että mun osani työelämässä tulee päättymään 31.8. Siis 11 kuukautta ennenkuin alin eläkeikäni tulee täyteen. Syksyn projektina mulla on kahden ulkovaraston siivoaminen. En edes tiedä, mitä kaikkea niissä on. Toisessa on sellainen lukkokin, että en ole saanut sitä reumasormillani enää vuosikausiin auki. Siellä siis ei voi olla mitään tarpeellista. Haluan tyhjentää varastot ja laittaa sinne sellaiset hyllyt, missä kaikki tarpeellinen on mulle käden ulottuvilla. Multasäkit, talven ajaksi säilytykseen kukkaruukut ja parvekelaatikot, puutarhatyökalut jne. Syksyllä pitää myös miettiä pihoja. 9:ään vuoteen en ole joko pystynyt tai ehtinyt tekemään takapihalleni yhtään mitään. Nyt on sitten aikaa miettiä perennoja, kukkasipuleita yms. Vaikka mulla onkin asunnossa 98 m2 tilaa, en halua täyttää tilaa tavaroilla. En silti halua elää minimalistisestikaan. On mulla edelleen tavaroita, mutta vain sellaisia, joita joko käytän tai jotka ovat ainakin ilo silmille. Suljettujen kaapinovien takana ei tarvitse olla muuta kuin käyttötavaraa ja nekin sellaisella korkeudella, ettei tarvitse kiipeillä eikä kyykistellä.