Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 191: "Helposti ryhmässä taka-alalle jättäytyy se jolle koko ajan innokkaimmin sanotaan vastaan ja joka on tällainen helposti kiusaamisen kohteeksi joutuva tapaus. Vaikka varsinainen kiusaaminen ei alkaisikaan niin kuitenkin juuri sellainen syrjintä ja että herkemmin sanotaan hänelle pahasti kun taas joitain oikein kauniita ja vahvoja yksilöitä ihaillaan ja he saavat puhua ihan mitä tahansa ilman että se vaikuttaa mihinkään. Eihän kukaan tällaista asetelmaa kestä, siis jos on itse uhrin asemassa."

Mä olin aikoinaan 8:n vuoden eli koko oppikouluajan yhden luokkakaverini hyvä ystävä. Muutama vuosi yo-kirjoitusten jälkeen hän kertoi, miten oli joutunut käymään lopulta terapeutilla koulukiusaamisen takia. Olin aivan äimänkäkenä, koska olin ollut satoja päiviä hänen kanssaan samalla luokalla ja ikinä en ollut nähnyt häntä kiusattavan. Sitten selvisi, että kiusaaminen olikin ollut sitä, ettei häntä ollut huolittu luokan suosittujen ja kauniiden tyttöjen porukkaan. Mua ei se porukka kiinnostanut muutenkaan, kun ei kiinnostanut tupakanpoltto eikä viikonloppuisin viinan juontikaan. Mutta oli aika säpsähdyttävää tajuta, että mä olinkin ollut hänelle kahdeksan vuoden ajan vain jokin korvike ja hän oikeasti olisi halunnut olla ne vuodet ihan muiden kuin mun kanssani. Mä olin kuvitellut, että me oltiin ystäviä, mutta eipä näköjään oltukaan. 

Mä arvostan enemmän aitoa ystävyyttä kuin sitä, että kuuluisin johonkin porukkaan. Varsinkaan porukkaan, johon selvästikään ei ole tervetullut. No sukuuni kuulun, mutta välillä sekin on aika persiistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avainasia ei ole miettiä syyllisiä vaan se kenelle asia on a) ongelma b) ratkaistavissa

Muille ihmisille aloittajan yksinäisyys ei ole ongelma, eikä heidän tehtävä ratkaista.

Netti on pullollaan tietoa missä tarjotaan ratkaisuja sosiaalisiin ongelmiin.

AP ei missään ole itse sanonut olevansa köyhä tai ruma, vaan keskustelee aiheesta yleisellä tasolla. Mikä on kummallisen monille täällä hyvin outoja tuntematon ilmiö. Täällä ei ilmeisesti kirjoittele kovin paljoa esim yliopiston käyneitä ihmisiä.

En ole käynyt yliopistoa, mutta silti aihe on mielestäni mielenkiintoinen. Mun äitini R.I.P.  (synt. 1927) oli hyvin köyhistä oloista lähtöisin ja hänelle oli vaurastuttuaan äärettömän tärkeää, ettei vahingossakaan olla tekemisissä vääränlaisten ( = köyhien) kanssa. Oli hyvin tarkka tyttäriensä kavereista ja toki silloin oli vähän helpompaa, kun oppikoulu oli vielä maksullinen ja köyhien lapset harvemmin oppikouluun menivät. Ei hän itsekään ollut käynyt oppikoulua, kun ei vanhemmillaan ollut sellaiseen varaa. Kotona mulle opetettiin kaikenlaista "hienostunutta käytöstä", mutta pidin sitä jo silloin teennäisenä. Pärjäsin ihan hyvin paremmissa tilaisuuksissa ja isän avecina joskus ollessani esim keskusteluni Israelin suurlähettilään kanssa  illallispöydässä sujui kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti. Kuin suoraan Käytöksen kultaisesta kirjasta. Mä olen aika taitava esittämään jotain, mitä en oikeasti ole, ja jos tilanne edellyttää esittämistä, niin onnistuu. En vaan mielelläni hakeudu sellaisiin tilanteisiin. Joskus on ollut pakko, varsinkin työn puolesta, mutta siitä sentään maksetaan varsin hyvin. 

Jotenkin olin ajatellut, että sellainen "rahvaan kanssa ei seurustella" -ajattelutapa olisi hävinnyt viimeistään kasarilla. Oopperaankin saattoi silloin mennä farkut jalassa eikä enää tarvinnut pukeutua iltapukuun.  Ehkä olen sitten erehtynyt tai ajattelutapa on viime aikoina nostanut uudelleen päätään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme jankutusta tässä ketjussa. Kuten jo sanoin, se että ottaa jonkun asian puheeksi tällä foorumilla ei todellakaan tarkoita että se olisi ainoa puheenaihe koko elämässä ja on täyttä paskaa olettaa toisesta koko ajan sellaista. Tässä nyt kyse vain siitä että te ette myönnä että on olemassa rumien ja köyhien syrjintää mutta kyllä se on fakta. 

Ei se ole sinänsä syrjintää. Ihmiset vain pyörivät omissa ympyröissään ja ympyrän vaihtaminen paremmaksi vaatii työtä, "huonompaan" on aina helppo valua. 

Tuo on totta ja melko kurjaa on olla tuossa välillä eli on kuin jossain limbossa, kun se "huonompi" ei sovi itselle oikein millään tavalla (kokeiltu on) vaikka ei itseään mitenkään parempana pidäkään vaan ainoastaan erilaisena esim ajatus- ja arvomaailmansa suhteen.

Sitten taa

Liittyykö nk tasoteoriat nykyisin myös ystävyyssuhteisiin?

Nro 155: "Joo mutta näissä spekseissä yksinäisyys ei myöskään ole yksinäisen oma syy, mikä oli otsikon pointti."

No tuosta olen ihan samaa mieltä. Ja kirjoitinkin jo aiemmin kommentin tästä. Ihan sattumaahan se on, kohtaako sellaisen ihmisen, jonka kanssa klikkaa ja vielä sellaisessa tilanteessa, että molempien elämäntilanteet mahdollistaa tutustumisen ja suhteen kehittymisen. Olen tavannut elämäni aikana monia mukavia ihmisiä ja osasta heidän kanssaan olisi voinut syntyä ystävyyssuhteitakin, jos aika olisi ollut toinen. Konkreettisena esimerkkinä vaikkapa mulla vuosituhannen vaihde, kun olin kokopäivätöissä, opiskelin uutta tutkintoa työnohessa monimuoto-opiskeluna ammattikorkeakoulussa kahden alakoulikäisen lapsen yksinhuoltajana, huushollissa lisäksi isokokoinen ja paljon liikuntaa tarvitseva koira (lapset vielä liian pieniä ulkoiluttamaan koiraa), kaksi kissaa ja kaksi hamsteria. Lisäksi omat vanhemmat ja muu lähisuku. Ja jo ne olemassaolevat ystävät ja kaverit. Siihen ei uusia ihmissuhteita mahtunut, vaikka silloisissa opiskelukavereissani oli ihan hyviä tyyppejä. Jos joku heistä oli yksinäinen, ei se silti minunkaan syytäni ollut, että olivat. Miksi edes pitäisi etsiä syyllistä?

Vierailija kirjoitti:

Olen yli  kuusikymppinen mutta en kyllä koskaan ole miettinyt sen kummemmin hyvien ystävieni ulkonäköä. Ollaan tunnettu nuoresta asti ja silloin tietysti oltiin sen ajan mukaan varmaan kaikki nuoria ja nättejä, nyt ei olla kumpaakaan, mutten kyllä ymmärrä yhtään miten sen ulkonäön ylipäätänsä pitäisi liittyä ihmissuhteisiin. kaikkia kummallisuuksia täältä saakin lukea. No oppia ikä kaikki. 

Mä ystävystyin muutama  vuosi sitten ihmisen kanssa, jota en ollut koskaan edes nähnyt. Ei mua kiinnostanut hänen ulkonäkönsä eikä rahatilanteensakaan.