Ördög

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juicen  "Rakkauden ammattilainen"  -   kuvottaa ja täysin epäuskottava;  ei liene tarvettta selittää..

Mun mielestä se ei kerro prostituoidusta, vaan ihan tavallisesta tyypistä, joka vaan on seksuaalisesti aktiivinen.

Mutta joo, muakin kyllä vähän inhottaa toi kappale.

Monet ovat Juicen Rakkauden ammattilainen -biisiä yrittäneet ymmärtää ja avata. Yleisesti kerrotaan, että se kertoo pyyteettömästä rakkaudesta ja siinä on viittauksia Jeesukseen kohdassa "Hän kantaa mukanaan kaiken julmuuden ja pilkan. Saa naulat vuorollaan läpi ranteen, läpi nilkan"

Itse ajattelisin, ettei laulu kerro prostituoidusta, koska kertsissäkin sanotaan "Hän sai ammatiksi rakkauden, mutta ei tee sitä työksi".

 

Juicen itsensä mukaan biisissä ei ilmeisesti viitattu prostituoituun sen paremmin kuin Jeesukseenkaan. Tulkinta vapaa siis. 

Juice kertoo (haastattelukirjassa "Ekkös sä Juice oo" vuodelta 1987), että Kari Peitsamolla on kappale nimeltä Amatöörirakastaja. Juankosken poika ei ollut edes kuullut Nokian kundin biisiä, hän näki vain sen nimen jossain. Ja päätteli, että jos amatöörejä on, niin miksi ei myös ammattilaisia.

Arlo Guthrie: Motorcycle Song

The Beach Boys: Little Honda

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä virpomisperinne oikein sitten on ja on ollut? Ei meillä ollut sellaista 1950 tai 1960 luvulla. Asuimme Turun ulkopuolella ja lapsia oli isot joukot tuohon aikaan. Kukaan ei mitään virponut, ei koulussakaan puhuttu mitään virpomisesta. Mikä perinne ja mistä kotoisin tuommoinen on? 

Mä olen ollut koululainen 1970-80-luvuilla, ja sisarukseni 1980-90-luvuilla. Kukaan ei silloin meilläpäin koskaan virponut. Etelä-Suomessa asuttiin. 

Sama täällä. Olen syntynyt 1970, ja viettänyt vuodet 1972-89 Tampereella ja Kangasalla. Ei ole siltä ajalta mitään muistoja virpojista (eikä Halloweenista). Mutta kerran vietin pääsiäistä sukulaisten luona Espoossa (joka siihen aikaan oli paljon maalaismaisempi), ja silloin kierrettiin pääsiäisnoitina tuttujen luona. Mielenkiintoista lukea, miten perinteet muuttuvat ja sekoittuvat, ja miten siihen suhtaudutaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miettikääpä sitä, että meistä jää muistojälki vain kahden seuraavan sukupolven ajan. Nimi ehkä jää johonkin sukupuuhun, mutta kukaan ei enää sen jälkeen tiedä, millaisia ihmisiä me oltiin.

Niin. Onhan sitä aika hullua odottaakaan, että kukaan muistais ja muistelisi ihmisiä, joita ei ole ikinä tavannut. Vaikka se sitten olisikin oma isoisoäiti tai isoisoisä. Elämän aikanakin tapaa kuitenkin niin paljon ihmisiä, joista aika monesta muodostuu merkityksellisempiä, vaikkei he olekaan sukua, mutta ovat eläneet osana omaa elämää. Lisäksi elämä on lyhyt, joten on se vähän elämän tuhlaustakin käyttää aikaa joidenkin sellaisten muisteluun, jota ei ole tuntenut ikinä mitenkään.

Eri mieltä. Minusta on tosi mielenkiintoista kuunnella esim isotätini nauhoitettua kerrontaa nuoruudestaan 1920-luvulla, ja miettiä minkälaisia ihmisiä hänen ja mummoni vanhemmat olivat. Luen Ksnsalliskirjaston digitoituja lehtiä ja löydän kotikylän uutisia, joissa mainitaan tuntemiani ihmisten vanhempia, isovanhempia ja iso-isovanhempia. 

Niitä lehtiä on todella mielenkiintoista tutkia. 1920- ja 30-luvuilla kaikissa rikos- ja onnettomuusuutisissa kerrottiin empimättä kaikkien osallisten nimet. Tähän tapaan: "Eilen tapahtui Hätylän kylässa järkyttävä onnettomuus, missä työmies Matti Korhosen 6-vuotias tytär Annikki putosi kaivoon ja hukkui."  Tai: "Liusjärven työväentalolla sattui lauantai-iltana karmea verityö. Pirtua nauttinut muonamies Santeri Vilhunen puukotti hengiltä renki Veli Räsäsen ja haavoitti vaikeasti puuseppä Juhani Saarea." Kun tekee hakuja omien sukulaisten tai tuttujen nimillä, saa tietää sangen yllättäviä asioita.