Nainen25
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Oisko ap sun mallina kotona parisuhteessa ollut narsisti?
Mitä tarkoitat, lapsuudenkotona siis? Isä tai äiti? Eivät ole.
Vierailija kirjoitti:
Hei! Suosittelen lukemaan kirjaa Tunne lukkosi, kirjoittajan nimi on Kimmo Takanen. Itse olen painiskellut jossain määrin koko elämäni saman ongelman kanssa, toki elämänkokemuksen karttuessa asia on vähän helpottanut itsestään. Tuon kirjan lukemalla voit alkaa ymmärtää itseäsi paremmin, miksi olet epävarma. Ja myös saada eväitä toimia paremmin parisuhteessa. Samalla kirjoittalta taitaa itse asiassa olla myös ihan parisuhdekirha, jota tosin en ole lukenut.. Sekin voi olla hyvä.
Minulla on Tunne lukkosi kirja kotona. :) On auttanut oppimaan tunnistamaan miksi käyttäydyn näin ja mistä tunteet kumpuaa, mutta en ole paras itseoppimaan joten konkreettista helpotusta en ole löytänyt. Tämä käyttäytyminen on jossain niin syvällä, että en sitä oikein itse saa purettua ja muutettua.. Pitääpä tutkia tuota toista kirjaa.
Vierailija kirjoitti:
Minusta kuulostaa hyvälle että uskallat tehdä aloitteen seksiin. Esim itse torjunnan pelossa en uskalla. Mä neuvoisin että annat niiden loukkaantumisten olla ja mennä etkä liikaa puhu niistä miehelle. Ajan myötä luottamus toiseen kasvaa niin muutaman vuoden päästä ne ei enää ole niin tärkeitä asioita.
En minäkään alussa uskaltanut yhtään, vaan mies aina hoiti muutenkin aloitteet. Seksiin päästyäni olen kyllä täysin estoton ja itsevarma, aloitteet oli vaan erittäin hankalia. Ajan kanssa homma helpottuu, vaati kyllä tsemppaamista itseltään mutta sieltä ne rupesi pikkuhiljaa tulemaan. Että on tässä kai vähän omatoimisestikkin edistytty. Nimenomaan täytyisi olla puhumatta, mutta en pysty siihen aina. En vaan pysty. Tottakai mies väsyy jos loputtomasti kuormitan häntä asialla.
Mies tietää tietenkin huonon itsetuntoni parisuhteessa, hän tietää että loukkaannun monista pienistä asioista tahtomattani. Hän tietää että mulla ei kulje järki ja tunteet käsikädessä, ja on aika neuvoton kanssani välillä. Hänestä tuntuu välillä ettei pysty auttamaan minua, eikä minulle riitä mikään silloin, kun vajoan itseinhooni. Vihaan itsessäni sitä tilaa, koska se on pääni sisällä enkä osaa kontrolloida sitä. Olen välillä miettinyt, että voisko mulla olla epävakaa personaallisuushäiriö. Mulla on erittäin vääristynyt minäkuva ja vaikeuksia hallita tunne-elämää, lähinnä negatiivisia tunteita. Mulla on välillä todella harhaisia ajatuksia itsestäni (negatiivisessa mielessä), ajatukseni eivät ole lähelläkään totuutta. Välillä olen mielestäni maailman paskin ja huonoin ihminen, ja välillä taas pidän itseäni arvokkaana, upeana, omanarvon tietävänä nuorena naisena. Ristiriitaista eikö? Minulla on diagnosoitu keskivaikea masennus, ööm.. silloin kun olin 18. Parannuin, ainakin melkein. Masennusoireita minulla ei enää ole ollut vuosikausiin. Olen siis aika heikkomielinen ihminen. 😅 herkkä ja erittäin tunteellinen. Tunteet tunnen todella voimakkaasti. Niin negatiiviset kuin myös positiiviset.
Olen tosi ailahtelevainen ihminen. Olen kokeillut erilaisia ye-pillereitä, aloitin niiden syömisen jo kun olin 15. Olin juuri vajaan 2vuotta ilman mitään hormonaalista ehkäisyä. Pillerit lamasi minut, teki musta ihan elottoman zombin. Vähensi toki äkkipikaisuuttani, mutta toi tullessaan alakuloisuutta muuten. No ilman hormoneita voin tosi hyvin, mutta oikea luonteeni alkoi tulla esiin kun keinotekoisten hormonien vaikutus kehossani alkoi lakata noin 6kk lopettamisestani. Eli siis alakulo hävisi, halut kaksinkertaistui, äkkipikaisuus lisääntyi ym. Kaikki tunteet vähäniinkun tuplaantui. Mutta monien syiden seurauksena, mun oli pakko hankkia takaisin joku hormonaalinen ehkäisy. Nyt mulla on hormonikierukka. Sopinut toistaiseksi ainakin.