Nainen25

quote=Vierailija]

Nainen25 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se ammattiapu olisi paikallaan. Olet selvästi halukas tarttumaan ongelmaan ja tekemään sille jotain. Saattaisitko sinulla olla jollain tapaa myös vaatelias luonne, niin että kyseessä ei olisikaan suoraan huono itsetunto, vaan ihan vaan kiukku siitä, ettei mies tee ja toimi kuten haluat?

Sitäkin.. Olen tottunut aina saamaan paljon paljon huomiota, olen ainut lapsi, mieheni on suhteen aikana panostanut minuun todella paljon ym. Olen kuitenkin silti todella nöyränä saamastani huomiosta ja rakkaudesta. Tämä vaateliaisuus ei sitten taas ole yhteydessä tietääkseni sen kanssa, että koen taas esimerkiksi että hänen satunnainen pornonkatsomisensa olisi minulta pois. Koen senkin uhkana itseäni kohtaan, "enkö riitä hänelle?" Vaikka edelleenkin, mieheni mielestä porno ja oikea seksi kanssani ei ole millääntavalla verrannollisia toisiinsa, hän harrastaa usein seksiä kanssani vaikka olisikin hoidellut itseään aikaisemmin. Mutta siitä huolimatta, tämäkin asia vaivaa minua. Pornoa en häneltä halua kieltää, toinen ihminen ei saa mielestäni rajoittaa toisen ihmisen yksityistä aikaa. Nämä viestit onmaika seksuaalisävytteisiä nyt, mutta hyvin keskeisiä mielestäni parisuhteessa.

Sinulla ei ole kovin paljoa rakkaita ja tukijoita elämässäsi, mitä sisaruksista ja sukulaisista tulee. Se saa sinut ponnistelemaan elämässä yksin ja nakertaa itsetuntoasi. Et saa tarpeeksi tukea. Vanhempasi ovat ehkä uraihmisiä, koska ovat jättäneet lapsiluvun vain yhteen eli heiltäkään et ole saanut niin paljon tukea, huomiota ja läheisyyttä sekä käytännön apua, kuin olisit tarvinnut. Jostakin syystä oletetaan sen menevän eri tavoin, kun on ainoa. Että saisi paljon huomiota. Mutta ei se mene. Voi jäädä vielä enemmän yksin ja huomiotta, kun on näkymätön ja kuulumaton ja lapset eivät työllistä vanhempia yhtä enempää. Tunteesi voi kummuta sieltä ihan eri päin, itsetuntosi on vaurioitunut koska et ole ainoana lapsena saanut tarpeeksi huomiota, tukea ja rakkautta.

Kyllä ja ei. Mulla on monia tunnelukkoja syntynyt lapsuudestani, esimerkiksi vajavuus, rankaisevuus, emotionaalinen estyneisyys, vaativuus, hylkääminen. Osaa saanut avattua hieman, osaa en.

Vierailija kirjoitti:

Nainen25 kirjoitti:

Kaipaisin aidosti apua ja vertaistukea, neuvoa, mitä vaan. Olen himppasen vajaa 25-vuotias nainen, ja minulla on aivan tolkuttoman huono itsetunto parisuhteen saralla. Luonnollisestikkin tämä syö minun ja mieheni suhdetta. Lisättäköön vielä, ettei minulla oikeasti olisi mitään syytä pelätä etten riittäisi miehelleni, hän on tehnyt kaikkensa osoittaakseen halunsa ja rakkautensa minua kohtaan. En ole sairaalloisen mustasukkainen, en rajoita miestäni, mutta loukkaannun oikeastaan kaikesta mikä liittyy minun torjumiseeni. Loukkaannun hänen kieltäytymisestään seksiin, loukkaannun myös siitä jos hän joskus katsoo pornoa minun poissaollessani, loukkaannun jos en saa tarvitsemallani hetkellä häneltä rakkautta. Joka kerta, jos hän torjuu minut normaaleista syistä, otan sen itseeni. Tämä on naurettavaa, ja minä itse tiedostan sen. En vain osaa muuttaa käytöstäni, koska en osaa kohottaa itsetuntoani. Naurettavinta on vielä se, että olen oikeasti kaunis nainen ja pidän huolta itsestäni. Minulla ei todentotta ole mitään syytä käytökselleni, muu kuin menneisyydestäni johtuva huono itsetuntoni. Onko teillä antaa käytönnön neuvoja minulle, vai joudunko suoraan lampsimaan psykoterapeutille? Sekava viesti, kerron mielelläni lisää.

Pornon katsominen ei ole normaalia parisuhteessa. Ei sinun tarvitse sellaista hyväksyä, vaikka nykyään niin päin yritetään kääntää ajatus. Tutkimuksetkin jo todistavat, ettei se ole hyvästä parisuhteelle ja sille, miten mies kokee oikea oman naisensa ja seksin oman naisensa kanssa. Et ihan syyttä ahdistu.

Et todellakaan ole naurettava. Ennemminkin miehesi on. Hän ei osaa huomioida sinua tarpeeksi ja oireilet sitä.

Miksi se ei ole mielestäsi normaalia? En halua mennä tähän pornokeskusteluun sen syvemmin sisälle, koska koko AV on täynnä "mies ja pornonkatselu" keskusteluja, jossa jokaisella on omat mielipiteensä pornosta ja parisuhteesta. Minäkin katson joskus, mutta hyvin harvoin. Ehkä muutaman kerran kuukaudessa. Teen siis samaa asiaa välillä, mistä loukkaannun miehelleni. Katson sitä sillon, jos tunnen olevani loukattu, enkä tahdo lähestyä miestäni seksuaalisissa merkeissä. Ristiriitaista. Ajattelen silti että mieheni saa pornosta paljon enemmän irti kuin minä, enkä tiedä mistä nämä ajatukseni johtavat.

Vierailija kirjoitti:

Olet pitkällä, koska tunnistat ongelmasi.

Itse olen pohtinut, että jos luopuu yhdestä toimintamallista, niin tilalle tulee toinen. Joka voi olla melkein yhtä haitallinen kuin alkuperäinenkin.

Ja vielä: toivottavasti osaat arvostaa sitä, että sinulla menee muilla elämänalueilla hyvin. Itse en osaa sitä kovinkaan hyvin.

Niin no. Siks meidänlaiset ihmiset saattavat tarvita ulkopuolisten apua oppimaan uusia hyödyllisiä toimintamalleja, tiedän että on täysin samallalailla mahdollista oppia hyviä sellaisia, kuin huonojakin. Tällähetkellä en osaa arvostaa, koska kusen elämäni tältäosin aika loistavasti. Olen aika kapeakatseinen ihminen "kriisitilanteissa", tästäkin pitäisi oppia pois. Näkemään asiat vähän kauempaa, eikä paisutella ongelmia päässänsä.

Vierailija kirjoitti:

MIkset ottanut kuparikierukkaa? Se ei vaikuta hormoneihin mitenkään.

Koska minulla on endometrioosi.

Vierailija kirjoitti:

Nainen25 kirjoitti:

Mies tietää tietenkin huonon itsetuntoni parisuhteessa, hän tietää että loukkaannun monista pienistä asioista tahtomattani. Hän tietää että mulla ei kulje järki ja tunteet käsikädessä, ja on aika neuvoton kanssani välillä. Hänestä tuntuu välillä ettei pysty auttamaan minua, eikä minulle riitä mikään silloin, kun vajoan itseinhooni. Vihaan itsessäni sitä tilaa, koska se on pääni sisällä enkä osaa kontrolloida sitä. Olen välillä miettinyt, että voisko mulla olla epävakaa personaallisuushäiriö. Mulla on erittäin vääristynyt minäkuva ja vaikeuksia hallita tunne-elämää, lähinnä negatiivisia tunteita. Mulla on välillä todella harhaisia ajatuksia itsestäni (negatiivisessa mielessä), ajatukseni eivät ole lähelläkään totuutta. Välillä olen mielestäni maailman paskin ja huonoin ihminen, ja välillä taas pidän itseäni arvokkaana, upeana, omanarvon tietävänä nuorena naisena. Ristiriitaista eikö? Minulla on diagnosoitu keskivaikea masennus, ööm.. silloin kun olin 18. Parannuin, ainakin melkein. Masennusoireita minulla ei enää ole ollut vuosikausiin. Olen siis aika heikkomielinen ihminen. 😅 herkkä ja erittäin tunteellinen. Tunteet tunnen todella voimakkaasti. Niin negatiiviset kuin myös positiiviset.

Ei kumppania voi laittaa terapeutin/hoitajan rooliin muuta kuin elmän poikkeusoloissa, tuollainen suhde joka perustuu miehesi jatkuvaan huolehtimiseen sinun tunteistasi on sairas jos hän joutuu olemaan koko ajan varpaillaan. KYllä sinun kannattaa kokeilla terapiaa.

Ei voikkaan laittaa, tiedän.. Mulla on todennäköisesti itselläni hämärtynyt se raja, että missä menee terapeutin ja missä normaalin puolison tukemisen raja. Hän ei omien sanojensa mukaan ole varpaillaan, eikä sen kummemmin todellakaan analysoi käytöstäni tai mieti omaa käytöstään minua kohtaan, esimerkiksi ei pelkää että jos "teen nyt näin ja näin niin mitenhän se nainen nyt reagoi." Alan minäkin kallistua sen psykoterapian puolelle.