molto_vivace

Vierailija kirjoitti:

Olisi mielenkiintoista tietää, millaisia ovat parisuhteet, joissa naiset ovat noin väkivaltaisia. 

Onko kyse itsepuolustuksesta, kun mies käy sadannen kerran kimppuun vai onko noin väkivaltaisia naisia todella olemassa eli piestäänkö mies juopottelun seurauksena tms.?

Vaikea sanoa, kun en ole tottunut väkivaltaisiin miehiin saati naisiin. 

Ei, kyseessä on vain väkivaltainen nainen jolla on huono impulssikontrolli ja taipumusta väkivallan käyttöön riita/turhautumistilanteissa. Syynä saattaa olla ihan tavallinen iltapäiväkiukku, jonka myötä sitä vanhempia/sisaruskia/aviomiestä/lapsia sitten pahoinpidellään jos jonkinnäköisen pikkusyyn varjolla. Usein opittu/peritty käyttäytymistapa. 

Naiset ovat eri tutkimusten mukaan väkivaltaisia läheissuhteissaan (kohdistuu usein lapsiin, mieheen, omaan itseen, muihin läheisiin kuten omiin vanhempiin/sisaruksiin etc.) Läheisissä ihmissuhteissa ja niissä tapahtuvissa törkeissä väkivaltateoissa naiset menevät miesten ohi, kuten myös alle 15 vuotiaiden lasten pahoinpitelyissä.

Väkivaltaiset naiset ja miehet parisuhteessa tarvitsevat tasan yhtä paljon sitä "syytä" käytökseensä.  Väkivaltaisten naisten öykkäröintiä on usein yritetty selitellä: kun äiti on väsynyt, puolustautumisena väkivaltaista miestä vastaan tai ohimenevänä mielenterveyshäiriönä. Miesten vastaava on taas pelkästään miessukupuolen pahuudesta kumpuava käytösmalli.

Naisten tekemä väkivalta on tabu, mutta se on murtumassa (Kiitos Hannele Törrönen, Vaiettu naiseus). Nettiturvakodista löytyy nykyään tietoa ja auttamisväylää väkivaltaisille naisille - hoitohenkilökunta ja sosiaaliviranomaiset ovat nykyään valventuneempia havaitsemaan naisten tekemää väkivaltaa läheissuhteissa. Enää ei automaattisesti arvella miehen olevan se väkivaltainen osapuoli, sillä todellisuus on, että molemmat ovat yhtä potentiaalisia väkivallan tekijöitä. 

Enää odotellaan Amnestyn mittavaa kampanjaa miehiin ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ikäisellään tarkoitan max. +-5 vuoden ikäeroa.

Niin, täytyy varmaan ensin määritellä se että mitä tarkoitetaan sillä nuorella naisella ja vanhemmalla miehellä. Näkisin että alle 30 vuotiaat naiset ovat näitä nuoria naisia ja yli 30 vuotiaat ovat sitten aikuisia/keski-ikäisiä.  Kysyjän mukaan siis 29-30 naiset törmäisivät siihen pappa/mummukattoon kun kumppani olisi sen 34-35 vuotias - tämän jälkeen kaikki osoittaa alaspäin. heh!

Itse pidän suurinta osaa alle 30 vuotiaista naisista vielä varsin keskenkasvuisina, mutta onhan heissäkin näitä helmiä, koskien sitä kypsyyttä ja keskustelukyvykkyyttä. Pääsääntöisesti elämänkokemus näkyy ihmisillä, varsinkin jos on matkustellut ja todellakin kokenut sitä omaa elämäänsä (ilot ja surut), ja ensisijaisesti ottanut näistä tapahtumista oppia.

Luulisi, että ne miehet jotka ns. säilyvät varsin nuorekkaina ja hyväkuntoisena (huolehtivat itsestään) ovat myös usein siellä pariutumishierarkiassa ylä-orsilla: heillä on sitä etulyöntiasemaa verrattuna huonosti itsestään huolta pitäviin veljiinsä. Sama ilmiö on naisilla; se iän tuoma karsta alkaa näkymään, jos ei pidä siitä ruumistaan ja mielestään huolta ja asemia siellä parisuhdemarkkinoilla aletaan menettämään sen 35 ikävuoden jälkeen. 

Tietysti kun keskustelemme näillä palstoilla, niin tarkoittaa se vanhempi mieskumppani yli 45 vuotiasta alkoholisoitunutta, tupakoivaa, lihavaa, kaljua, jolla on jo 30 vuotiaana erektiohäiröitä sekä sydän ja verisuonitauteja ja bmi jossain 40-60. Nuori nainen on usein tälle käänteinen: eli savuton / päihdevapaa 20-25 vuotias, liikunnallinen, yliopisto-opiskelija, joka syö THL.n suositusten mukaan terveesti ja harrastaa joogaa ja kuntoliikuntaa sen 4krt./vko.  Hänen bmi.sä on sen 18.5-25. Näillä mielikuvilla se häviäjä on helppo kaivaa esiin.

Todellisuudessa on olemassa vanhempia miehiä ja nuorempia naisia joilla menee keskenään ihan hyvin. Itsekin tunne tällais(ia)en pariskunnan missä mies on 50 vuotias charmantti herrasmies ja nainen hyvinkoulutettu työelämässä menestyvä 25 vuotias. Heillä nyt yhteinen lapsi. Myös vanhempia naisia ja nuorempia miehiä on olemassa, mutta ensin mainitut ovat usein yleisempiä. Näitten ihmisten ikäerot ovat siinä 6-25 vuotta.

Yleensä näillä pariskunnilla joilla on roima ikäero, on varsin kiinteä suhde. Yleisön paheksunnasta huolimatta he ovat valinneet toisensa, pitävät toisistaa ja kiintymys on usein, varsinkin kun suuret rahat eivät ole kuvioissa mukana, hyvin aitoa. Itse arvostan suuresti niitä ihmisiä jotka muiden kritiikistä huolimatta kuuntelevat sitä omaa itseään ja ottavat sellaisen kumppanin joka itseä kiinnostaa, eikä täytä jotain epämääräistä ympäristön vaatimusta.

Miksi sitten nuorempi nainen ottaisi vanhemman miehen? No, jos hän löytää sellaisen vanhemman miehen joka kiinnostaa, ja joka vastaa hänen mieltymyksiään/vaatimuksia.

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen tuolta toisesta ketjusta, ja ajattelin aloittaa uuden keskustelun etten sotke ohiksella ihan muuta asiaa koskevaa keskustelua.

Siis avoliittohan tunnetusti tarkoittaa sitä, että asutaan yhdessä olematta kuitenkaan avioliitossa. Minulle on tullut työni puolesta useammankin kerran vastaan tapauksia, jotka sanovat olevansa avoliitossa mutta eivät asu yhdessä. Siis ei usein, mutta silti vuosien varrella useammin kuin kerran tai kaksi. Tilanteet ovat olleet sellaisia että ei ole tuntunut asialliselta alkaa sen enempää tivaamaan mitä he sillä tarkoittavat, mutta kiinnostaisi kyllä tuo ajatuksenjuoksu. Tietääkö tai osaako kukaan teistä arvata mitä tuolla tarkoitetaan? Mitä ajattelevat ihmiset jotka sanovat olevansa avoliitossa, mutta eivät asu yhdessä? Onko kellään muulla koskaan tullut vastaan kyseistä väittämää? Tarkoitetaanko sillä ihan vain seurustelua vai mitä?

Varmaan tullut jo vastauksia tästä, mutta avoparit jotka eivät asu yhdessä tarkoittaa käytännössä avoparia joilla on molemmilla omat asunnot. He asuvat / vierailevat toistensa asunnoissa joissa asuvat/viettävät  jonkin aikaa. Kyseessä on löyhempi suhde, mitä tulee yhdessä vietettyyn aikaan, verrattuna perinteiseen avopariajatteluun, jossa asutaan saman katon alla jaetaan kaikki kulut/yms., mutta ei olla naimisissa.

Omat pako/piilopirtit ovat erossa asuvien omia tiloja, joissa viihdytään yksin tai yhdessä määrättyjä aikoja. Muu elämä on kuitenkin varsin avoparimaista: eli ystävät, lomat ja muut ns. normiavopari elämään liittyvät seikat ovat samat kuin niillä, joilla on yhteinen talous asunnon muodossa. Rahanjako on myös, käytännön syistä, usein jakaantunut eri asuntoihin. Yhteiset menot tietysti maksetaan pääsääntöisesti yhdessä. Onko heillä yhteistä kesämökkiä, autoa tms. riippuu täysin parista. Tätä voisi kyllä sanoa myös kokoaikaiseksi seurusteluksi, mutta tilannehan saattaa olla vuosia kestäviä, joten kyllä tällaista "avopari, mutta ei asuta yhdessä" termiäkin voi mielestäni käyttää.  Jossain vaiheessa varmaan ihmiset voivat muuttaa yhteen, mutta itse olen havainnut sellaista, että kun kerran tällaista järjestelyä ihmiset kokeilee, varsinkin vanhempana, ei sitä välttämättä siitä omasta tilasta/vapaudesta halua luopua.

Vierailija kirjoitti:

molto_vivace kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvattavatko jotkut oikeasti lapsiaan sillä mentaliteetilla, että ylin tavoitetaso on onnistua olemaan intin metsäretkellä yhtä saastainen kuin muutkin.

Mun mieheni on muuten reservin upseeri ja opettanut kaksi poikaamme pissaamaan istualtaan.

Logiikkasi ei oikein avaudu. Siis seisaalta virtsaaminen, joka on hyvin luonnollinen ja nopea tapa toimittaa asiaa on saastaista? Olisi mielenkiintoista nähdä kuinka se reservin upseeri metsäkeikoilla pakottaa  ne omat alaiset istualtaan virtsaamaan, tai järjestää asiasta rastikoulutuksen. ha haa! 

Itse reservin upseerina olen opettanut pojille, että tehdään nämä hommat seisaaltaan. Tämä säästää aikaa ja luontoa. Toivottavasti olette kuitenkin opettaneet teidän jälkikasvuille urinaalin käytön yleisissä vessoissa, etteivät tee turhaa jonoa kakkoshätäläisille. Siis suurin syy naisten vessajonoon on se että he anatomisista syistä joutuvat toimittamaan asiansa istuen ja koppeja on vähän - myös se suutinosa on hieman eri kulmassa ja kiinteäasenteisempi. 

Lukutaitoa! Seisaaltaan virtsaaminen ei ole itsessään saastaista, vaan leiriolosuhteissa vähän jokainen on saastainen. Ihmisellä on luonnollisia tarpeita, ja osan niistä niistä miehekkäimmätkin joutuvat tekemään kyykyssä, sodan melskeissä ehkä jopa monta kertaa peräkkäin.

Toinen kysymys on, pitääkö pienet pojat kasvattaa leiriolosuhteita varten, kun he kuitenkin käyttävät suurimman osan elämästään sisäklosettia. Kyllä siitä pystypissasta varsinkin lapsilla vain sitä sumua ja tippaa ja hajua leviää, ja jos haluaa välttämättä opettaa lapsilleen vain yhden tavan, kannattaa myös opettaa heidät moppaamaan vessaa useamman kerran viikossa, ettei toisten tarvitse heidän hajuistaan kärsiä. Toivottavasti olet tehnyt näin.

Viisas vanhempi ymmärtää, että lapset myös asioivat lapsuutensa aikana aika monta kertaa päiväkodin tai koulun julkisessa vessassa, ja siellä siisteys olisi myös suotavaa. Eli kaikelle on aikansa ja paikkansa. Metsäretkellä pystypissa, päiväkodissa istumapissa.

Sekä mieheni että lapseni ovat onnistuneet oppimaan molemmat tyylit ja vielä tilannetajunkin niiden toteuttamiseen, ilman minun minkäänlaista osallisuuttani. Uskon ja toivon, että muutkin jo alokkaina hallitsevat asian ja koulutuksessa voidaan keskittyä ihan muihin sotilaan taitoihin.

Leiri/luonto-olosuhteet ovat itseasiassa ihmisen biologiselle olemukselle ihan luonnonmuovaamat, eli luonnonmukaiset ja normaalit. Meidän sisätilapissimis/kakkimisjutut ja 2 päivässä suihkussa käynnit ilman erityistä tarvetta ovat vähemmän luonnonmukaisia. Liiallisen hygienian tavoittelun on todettu altistavan lapsemme erilaisille allergia/hengityshoireille - ei ymmärretä että olemme vieläkin osa luontoa. 

Suurissa kasvukeskuksissa ja yleensä kun ollaan ihmiskontakteissa on käsihygienia ensisijaisen tärkeää, ei mikään istualtaan pissiminen, eli käsihygienia on se juttu, eli opetus pitää painottua käsien pesuun. Pikkulapset istuu totta kai potalla niin kauna kunnes se pönttöön virtsaaminen onnistuu, mutta tavoitteena on hyvä ottaa se seisaalta virtsaaminen: parantaa koordinaatiota, rakon ja virtsasuihkun hallintaa. 

Uskoisin että meillä on jonkinmoinen hämärtynyt usko omaan puolustukseen. Upseeriliitto on ilmaissut kannan, että nykyresurssimme ei riittäisi ja itse kyllä uskon heitä. Emme ole tietääkseni koskaan pystyneet puolustamaan tätä maata ilman ulkopuolista apua - talvisota oli kyllä sankarillinen, mutta olimme loppua kohden häviämässä. Viimeisin hyökkäyssota/vallatut-alueet-takaisinoperaatio piti tehdä Saksan kanssa yhdessä.

Kyllähän nato on hyvä pelote (yhteenkään natomaahan ei ole sotilasvoimin vielä hyökätty). Itse kuulun natomyönteiseen porukkaan, sillä vaikka Suomella on omat puolustusvoimat eivät ne kuitenkaan tositilanteessa riitä. Natojäsenyys toisi uuden teknologian/tiedustelutiedon/sotilasjärjestelmän meidän ulottuville.

Natojäsenyyden vastustamisella on meillä kyllä perinteet, johtuu mielestäni silloisen Neuvostoliiton vaikutuksesta, vasemmistojuuristamme ja nyky-Venäjän pelosta ja tietysti se perus-jenkkiviha jota jostain syystä vieläkin näkyy keskusteluissa. Veljeskansamme liittyivät heti natoon kun pääsivät. Heillä on omakohtaista kokemusta miltä se tuntuu kun venäjä päättää vain "ottaa" omansa. Suomella oli silloin kaupassa tuuria, nykytuurista en tiedä.