Minä olen vaan niin hyvä
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mutta mikä ihme tämä villitys on, että mitä tavallisemman näköisiä naisia juhlitaan jonain suurina kaunottarina kaikenmaailman paskamediassa?
Nämä siskokset eivät valitettavasti joukosta erottuisi jos nyt menisivät torille. Fakta.
Mutta eikös se ole nimenomaan hyvä asia, ettei ole kaiken maailman supermallit lehtien palstoilla, vaan vähän tavallisemmat naiset?
Ei ole tarvetta, kun on tipattomalla ympäri vuoden 🙂
Sama juttu laihduttamisen kanssa: Ei ole tarvetta "tulla kesäkuntoon", kuten lehdet aina julistavat näihin aikoihin, kun pitää itsestään huolta läpi kalenterivuoden.
Hyvää uutta vuotta!
Vierailija kirjoitti:
1) Nukun riittävästi
2) Teen elämästä helppoa ja rentoa (osittainen hoitovapaa, lapsilla kohtuullisesti lähellä olevia harrastuksia, kauppakassipalvelu, ammatillinen kunnianhimottomuus, perspektiivi että niitä asioita ehtii tehdä myöhemminkin)
3) OLEN LÄSNÄ - juu, lässynlää, mutta jos lasten kanssa ulkoillessa aivot surraa ostoslistaa tai kännykästä tulee katsottua harrastussähköposteja, niin jää huomaamatta miten upeasti pakkaslumi kimmeltaa tai miten onnellisilta ne lapset näyttää
Viimeistä piti harjoitella aika penteleen kauan, mutta onnistui se lopulta.
👍
Vierailija kirjoitti:
Sinä positiivisesti ajatteleva, miten teet sen? Mikä saa sinut edelleen näkemään päivän ihan jees päivänä, vaikka aamulla olisit kaatanut kahvit päällesi, lapset kiukunneet koko aamun ja ehkä vielä työpäiväkin ollut kuormittava?
Olen tässä pari päivää miettinyt pitäisikö ottaa jokin tavoite tai uudenvuodenlupaus. Aloin sitten miettimään kuluneita vuosia ja huomasin, että olen viime vuosina muuttunut jotenkin tosi negatiiviseksi tyypiksi. Aloin oikeasti itkemään kun tajusin tämän asian, olen tullut sellaiseksi, jollainen en todellakaan halua olla. Viime vuosina on tapahtunut paljon mun perusturvallisuutta järkyttäneitä asioita (työttömyys, läheisen sairaus ja kuolema yms), mutta myös paljon hyvää on tapahtunut! Olin joskus kymmenen vuotta sitten (parikymppisenä) tosi menevä ja rempseä, en juurikaan pienistä valittanut, saati sitten stressannut jostain.
Olen kokenut itseni masentuneeksi jo pidempään. Stressaan ihan pienistäkin asioista. Nyt tässä huomasin, että määrittelen oikeastaan koko elämäni näiden negatiivisten asioiden/tapahtumien kautta ja muutenkin arjessa näen negatiiviset asiat. Kun muiden lasi on puoliksi täynnä niin minun on puoliksi tyhjä. Olen koukuttanut itseni johokin negatiiviseen kehään, enkä oikein tiedä miten muuttaa tätä..
Olen jotenkin ympärilleni keräämällä kerännyt kaikkea negatiivista. Huomasin esimerkiksi, että seuraan edelleen Instagramissa ja Facebooksissa henkilöitä, jotka sairastavat/läheinen sairastaa sairautta, johon läheiseni kuoli. En oikeastaan tiedä miksi seuraan näitä, koska päivitykset ovat totta kai aika negatiivisia ja tuovat aina tuon kipeän muiston esiin. Mietin pitäisikö vaan lopettaa näiden tilien seuraaminen ja seurata vaikka jotain joogaan liittyviä tilejä (tykkään siis joogasta).
Luen myös jatkuvasti uutisia, monta kertaa päivässä ja eihän niissä ole juuri koskaan mitään positiivista. Masennun kun kuulen, että taas oli murha/tappo/onnettomuus ja nyt aloin miettiä, että mitä mä oikeasti sillä tiedolla edes teen? Jos jotain minun elämääni koskettavaa tapahtuu, esimerkiksi joku iso yhteiskunnallinen asia niin kuulen siitä kyllä muualtakin kuin Iltasanomista. Eräs työkaverini ei lue oikeastaan ollenkaan uutisia ja hän onkin aika positiivinen tyyppi. Luottaa siihen, että kyllä joku kertoo "isot asiat" ja ihan hyvin hän tuntuu olevan kartalla yhteiskunnan asioista.
Voisinkin nyt ihan ensiksi alkuun karsia sosiaalisesta mediasta kaikki sellaiset tilit, joiden katseleminen ei tuota minulle iloa tai anna positiivisuutta. Myös uutisten lukemista voisin vähentää.
Koen tosi hankalaksi tarttua johonkin pieniin positiivisiin asioihin, en vain tunnu näkevän niitä ja ne hukkuvat negatiivisuuden alle? Esimerkiksi voisin ajatella, että tänään on ollut paljon hyviä asioita, oikeen ihana päivä! Heräsin miehen halailuun, hän keitti meille hyvät aamukahvit ja koko päivä ollaan vaan rentoiltu kotona... MUTTA en spontaanisti ajattele asiaa näin, vaan jos joku kysyisi miten päivä menisi niin spontaani vastaus olisi "nukuttiin tosi myöhään ja eipä saatu oikeen mitään aikaiseksi. Myös päätä särki jo aamusta vähän ja edes kahvi ei auttanut." Eli kaikki määrittyy negatiivisen kautta ja se jotenkin peittää kaikki ne hyvät asiat.
Onko muita samassa tilanteessa? Jotenkin järkyttävää huomata, että olen oikeasti aika negatiivinen ihminen nykyään.. Aloin nyt ihmettelemään miten mun työkaverit, mies ja ystävät ees jaksavat mun seuraa? Mitenhän omaa asennetta voisi muuttaa paremmaksi? Näen myös helposti asiat uhkina enkä mahdollisuuksina, ajattelen heti mitä kaikkea pahaa voi tapahtua..
Onko kellään antaa konkreettisia vinkkejä?
Tuo on tosiaan tärkeä oivallus, että uutisissa on oikeasti todella vähän informatiivista sisältöä loppujen lopuksi ja täynnä negatiivisuutta. On oikeastaan vähän pelottavaa kuinka paljon ainakin aikoinaan uutisia katsottiin siihen nähden, että siellä on lähinnä vain taas joku kuollut tai sotaa tms. (Surullista toki, mutta minä tiedän nämä asiat ilmankin, että muistuttaisin siitä itseäni joka päivä uudelleen ja uudelleen katsomalla uutisia tai lukemalla lehtiä).
Tämän lisäksi itsekkäästi tekemällä juuri sinulle tärkeitä asioita rupeat voimaan paremmin. Tietysti sopivassa suhteessa tylsiin, arkisiin asioihin 🙂
Suomalaisilla tuntuu olevan vähän vaikeuksia tehdä itseään piristäviä asioita. Mutta se kannattaa, uskokaa pois. Kukaan ei kuole siihen, jos päätät juuri nyt tehdä jotakin todella itsekästä.
Hyvää uutta vuotta kaikille! ❤
Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, että jotkut vain saattavat panikoitua yllättävissä ja uusissa tilanteissa helpommin kuin te täydelliset ihmiset?
Miksi se on joillekin niin vaikeaa ylipäätänsä edes yrittää ymmärtää muuta kuin omaa näkökulmaansa?
Vähän empatiaa nyt hyvät ihmiset, hei!