Minä olen vaan niin hyvä
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Outoo että lähes kaikki täälä tuntuu pitävän tuota normaalina. Ei kyllä kuulosta mun mielestä kauheen normaalilta pitää yksinään jotain monologia kuvitteellisesta sairaudesta?
Kun on elänyt monta kymmentä vuotta käytännössä ilman juttukaveria, niin kyllä siitä aika normaalia tulee todella monelle yksinäiselle ihmiselle.
Oletko sinä niitä hyväosaisia, joilla on lapsesta saakka ollut aina hyvä itsetunto ja hyviä ystäviä, joille jutella ummet ja lammet aina kun on tarpeen? Läheskään kaikilla ei ole näin.
Vierailija kirjoitti:
Pari kertaa on joku pyydellyt treffeille, en ole lähtenyt kun en ollut sinkku :) enempi tulee pitkiä katseita/hymyjä ym. Aika harvoin kuitenkin, suomalaiset miehet on aika arkoja varsinkin selvinpäin. Olen sitä mieltä että moni sinkkumies pääsisi treffeille heti kun kävisi vaan rohkeasti arkena kysymässä ulos/antamassa puhelinnumeroa! Se on niin erikoista, että miehen reippaus ja kiinnostus todellakin jää mieleen! Ja jos joku vastaakin töykeästi niin mitä sitten, uutta putkeen vaan! Täytyy vielä sanoa että minä olen tehnyt lähes kaikki aloitteet seurusteluihini itse, ainoastaan nykyinen mieheni on tehnyt aloitteen ja hänkin siskojensa kannustuksesta! Tulkaa miehet rohkeammaksi niin erotutte positiivisesti joukosta!
Yritetään 🙂
Kannustuksen puute on ollut itselläni ongelma pitkään, mutta kyllä sitä iän myötä muutamaa rouvaa on tullut pyydettyä ulos ihan normaalisti arjessa.
Vierailija kirjoitti:
Ei noita lasketa, että sama vuosikurssi/työpaikalla toiset työntekijät.
Mua kiinnostaa siksi aihe, koska olen itse mielestäni nätti, ja samoin mun naispuoleiset kaverit eikä kukaan ole koskaan lähestynyt missään oikeassa elämässä esim. bussipysäkillä. Mietin, että onko se sitten ihan yleistä vai pitäisikö olla superkaunis saadakseen huomiota jossain muualla kuin baareissa. AP täällä siis.
Jos nainen on "liian" kaunis, monet miehet varmasti olettavat hänen olevan varattu eivätkä siksi edes yritä.
Sitten taas monet miehet ovat aika ujoja ja sosiaalisesti kömpelöitä, joka laskee merkittävästi itseluottamusta yrittää ylipäätänsä ketään saati sitten jotakin kaunotarta.
Hassuahan tämä on, kun ihan tavallisia ihmisiähän me kaikki kuitenkin ollaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikosta luulin, että joku 5-10 v on jäänyt kentälle harhailemaan. Olisi ollut hätätilanne. Mutta että 15 v! Ja puhelinyhteyskin oli Suomeen ja äidiltä sateli neuvoja mille portille mennä ja miten. Olipa suuri hätä todellakin.
Äiti ei tiennyt, mikä on oikea portti. Sitä selvitettiin puhelun aikana, mutta puhelu ehti katketa, ennen kuin vastaus löytyi. Jos 15-vuotias matkustaa ensimmäistä kertaa, ja vieraskielisessä maassa, niin kyllä se voi vähän jännittää niin äitiä kuin teiniäkin. Ei kaikki aikuisetkaan osaa.
Miksei se tyttö katsonut itse kentän opasteista mikä on oikea portti? Ei oikeasti voi olla liian vaikeaa.
Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, että jotkut vain saattavat panikoitua yllättävissä ja uusissa tilanteissa helpommin kuin te täydelliset ihmiset?
Miksi se on joillekin niin vaikeaa ylipäätänsä edes yrittää ymmärtää muuta kuin omaa näkökulmaansa?
Vähän empatiaa nyt hyvät ihmiset, hei!
Omalla kohdallani kyse on tunteettomasta lapsuudenkodista, jossa ei empatiaa tunnettu, mutta raivokohtauksia kyllä senkin edestä.
En koskaan oppinut luottamaan itseeni tai muihin ja sen vuoksi itsenäistymiseni on jäänyt pahasti puolitiehen. Toki olen onnistunut kehittämään itseäni, mutta totuus tulee esiin aina ulkona liikkuessani, kun näen pariskuntia tai kaveriporukoita ja tajuan, etten vain osaa olla tuollainen.
Ymmärrän toki tuon, että kotona asuvaa pidetään riskinä yhdessäasumista ajatellen, mutta asian voi kääntää myös niin päin, että kyseessähän voi olla helmi, joka ei vain ole päässyt täyteen kukoistukseensa. Moni vain tarvitsee sen itseluottamusbuustin, jonka avulla hyviä asioita rupeaa tapahtumaan.