Marjana
Seuratut keskustelut
Kommentit
Ihan hurjaa.... en ole uskaltanut käydä koko täällä foorumilla.
Mutta minun raskaustestit on haamuilleet viikonlopusta alkaen ja viiva vahvistuu koko ajan! Siis aivan uskomatonta! Tällä hetkellä alkioiden siirrosta 12 päivää ja veritesti on perjantaina. Aamun testissä on siis selvät kaksi viivaa...
En uskalla vielä luottaa tähän, että raskaus jatkuu ja kestää loppuun asti. Niin monta asiaa voi vielä mennä pieleen ja raskaus on niin alussa, että keskenmeno voi tulla ihan milloin vaan. Mutta se tunne, että meillä on oikeasti mahdollisuus onnistua ja minä olen tällä hetkellä raskaana! <3
4 vuotta tätä on yritetty nyt ja yhden ainoan kerran olen haamun saanut testiin luomukierrossa syksyllä 2010! Että usko miten ihmeellinen olo minulla on.
PikkuMyy, kyllä vain ne rakkulat saatiin kypsymään, vaikkakin startti oli hitaampi kuin yleensä. Lääkäri nosti parille päivälle lääkeannoksen, mikä tosin aiheutti sen, että oikeassa munasarjassa myös ne turhankin pienet ottivat kasvupyrähdyksen. Onneksi myös ne suurimmatkin, joiden kasvua toivottiin. Nuo pienet rakkulat kun aiheuttaa juuri sen ylistimulaation riskin, mutta ilmeisesti siltä vältyttiin tälläkin kertaa. :)
Rva79:lle hyviä hermoja matkaan! Eihän mikään testailemasta estä. ;)
ON: Itsehän olen jo nyt tehnyt raskaustestin. :D Tosin vain nähdäkseni Pregnyl-piikin häviäimistä elimistöstä, että välttyisin sitten turhilta plussilta. Se kun näkyy raskaustestissä ainakin vielä ja nyt sen pistosta 6 päivää.
Mieliala ei ole kyllä muuttunut mihinkään. Epämääräisen levoton olo ja epätoivo onnistumisen suhteen. Yritän ainakin olla kuuntelematta jokaista nippailua... Varsinkin, kun ne voivat aivan hyvin johtua lääkkeistä, kun edelleen menee sekä Lugesteronia (keltarauhashormonia) että Zumenonia (estrogeenia). En tiedä tekeekö jompi kumpi vähän tätä latteaa fiilistäkin nyt.
Marjana pp 2
Täällä myös nyt 2 alkiota siirretty eilen kyytiin. Hieman on vaikea uskoa onnistumiseen, mutta täytyy yrittää. Eli piinaviikkoa elellään. Meillä verikoe olisi 14.2, mutta en tiedä miten uskallan tuloksia soittaa sitten iltapäivällä, kun pitää kuitenkin töissä vielä jaksaa loppupäivä...
Lämmin halaus tädin kohdanneille! Se osaa kyllä joka kerta kirpaista, vaikka siihen yrittäisi varautuakin. :(
Ja plussapuhureita piinapäiviä eläville.
Joku mainitsi, että kannattaa pillerit lopettaa riittävän ajoissa, jos vauvasta haaveilee. Kannattaa kuitenkin muistaa myös se, että esim. monirakkulaisuudesta, endometrioosista ja monista muistakin hormonihäiriöistä kärsivillä puolestaan on paras mahdollisuus tulla raskaaksi juuri heti pillereiden lopettamisen jälkeen. :) Niissä on ne hyvät ja huonet puolensa. :)
ON: Kuten Alicia tuossa sanoikin, että todellista hienosäätöä tämä munarakkuloiden kasvattelu lääkkeiden avulla! Mutta tänään käyty siis ultrassa ja onneksi ne rakkulat olivat sieltä lähteneet paremmin kasvamaan. Tänään pistän irroituspiikin (Pregnyliä) ja sitten keskiviikkoaamuna munasolujen keräys.
Sitten jännitelläänkin, että hedelmöittyykö ne... Perjantaina olisi alkionsiirto, jos alkioita vaan saadaan. Lääkäri oli hyvin toiveikas, mutta minä en kyllä uskalla iloita, enkä luottaa ennen kuin asiat tosiaan tapahtuu, niin kuin niiden toivotaan tapahtuvan.
Pakastealkioiden suhteen tuli niin iso pettymys viime vuoden puolella, kun niitä oli pakkasessa seitsemän kappaletta, eikä käynyt mielessäkään, etteikö pakastealkionsiirtoja päästäisi tekemään... Mutta niin vain kävi, että ne kaikki tuhoutuivat sulatuksessa. Se oli niin iso shokki, että nyt on ihan varpaillaan koko ajan näiden hoitojen suhteen.
Isoimpia rakkuloita oli nyt 10 kpl ja pienempiä toiset 10 kpl. Kaikki pienempiä rakkuloita ei edes laskettu ja niiden takia lääkäri pelkää taas ylistimulaatiota. Yritän nyt juoda paljon nesteitä ja ottaa rennosti. Kyllä nuo munasarjat jo muistuttaakin itsestään, jos liian paljon yritän tehdä. Aamullakin koirien kanssa lenkillä piti tahtia hidastaa ihan reilusti, kun alkoi jomottaa.
Marjana
Kiitos kaikille, että olette olleet noin ihanasti hengessä mukana ja tämä uutinen liikutti noin monia, vaikka minä olen yrittänyt viime aikoina pysyä hieman kauempana tästä foorumista, että hermot kestäisi kasassa. :)
Joku kyseli tuntuiko minusta erilaiselta tässä loppukierrossa kuin muissa... Niin ei juurikaan.Tällä viikolla on muutaman kerran tullut huono olo, mutta sitäkin on joskus loppukierrossa muutenkin ollut. Vatsan nippailu on ehkä hieman erilaista ollut kuin aiemmin, mutta kyllä niitä nippailujakin on ollut muissakin kierroissa. Ehkä erilaisena oireena on alaselkäsärky tai tunne sen herkästä rasittumisesta, vaikka mitään rasittavaa ei ole tehnyt. Mutta rinnat ovat ihan samanlaiset kuin muulloinkin loppukierrosta. Lämpöjä en edes mittaillut, kun tuo Lugesteron-lääkitys voi nostaa lämpöjä jonkin verran. VAlkovuodon määrää ei voi myöskään arvioida juuri tuon lääkityksen takia, kun sitä valuu jo sen verran paljon.
Eli oireiden perusteella en olisi kyllä testiä mennyt ennakkoon tekemään.
Tein testejäkin sen takia, kun halusin valmistautua negatulokseen, josta olisin joutunut huomenna soittamaan sitten labaratulokset kesken työpäivän. Viime lauantaina aloin tuijotella testiä siten, että "onko tässä jotain..." Ja sunnnuntaina se sitten näytti jo haamua, etten voinut erehtyä ja sen jälkeen vahvistunut joka päivä. :)
Hirveästi pelottaa, että tämä menee jo alkumetreissä kesken, mutta täytyy vaan toivoa parasta. Kuten aiemminkin kirjoitin, niin pääasia, että jotain on tapahtunut ja se raskaus tosiaankin on mahdollinen! :)