Maizaana
Seuratut keskustelut
Kommentit
Aivan järkky ilma! olen kuluttanut päiväni kaupoissa kiertelyyn ja sorruin muutamaan heräteostokseenkin (näppärää, koska tilillä vielä hetken rahaa ennen laskujen maksua). Toisaalta, jos en olisi raskaana, olisin saattanut lipaista ainakin pullon punaviiniä ja muita paheita sen perään ja nyt näyttää siltä, ettei tarvitse pikkujouluihin viihdemielessä lähteä, joten siinähän on jo ihan kauheasti säästöä! Eli en siis siinä mielessä olekaan törsännyt. Se, että uppoaako tämä sama logiikka mieheen onkin toinen juttu :-D
Onnea kaikille plussanneille! Odotetaan vielä tovi, että saadaan lisää porukkaa ja siirrytään sitten odotuspuolelle jookos?
Voimia ja uutta yritystä putkeen niille, ketkä syyskuisiin siirtyvät.
Itsellä ihan ok olo, rinnat kyllä arat ja jotenkin jo turvonneet siihen malliin, että tyttökin eilen suihkussa ihasteli, että onko äidillä pulleammat tissit :-) joudun vielä liriin näiden kanssa. Etuvarustusta on jo omiksi tarpeiksi, niin en kaipais enää extraa. Mutta minkäs teet. Mahaa välillä nippailee. Se, onko siellä mitään ja oikeassa paikassa pitää jännityksessä vielä useita viikkoja. Luotan siihen, että kaikella on tarkoituksensa ja menee just niinkuin pitääkin.
Nyt jouluvaloja virittelemään! Ihanaa viikonloppua kaikille!
Ja muutoinkin suodatan näitä kirjoitusvirheitä tasaisesti tänne joukkoon, kun kännykällä naputtelen.
Haluaisin nyt jakaa teille omat 'raskautumisvinkkini'. Ei kait niistä haittaakaan voi olla :-)
Eli viime kierrossa touhuiltiin tosiaan melko aktiivisesti, varmaankin joka päivä kp 9-15. Talletuksen jälkeen jäin rauhassa pötköttelemään ja pari kertaa nostin jalkoja seinää vasten.
Nyt olen kuukauden syönyt monivitamiinien lisäksi niitä vehnänalkioöljy kapseleita, gelee royale vai mikä lie. Pari vkoa 2 päivässä, sitten sen 1. Tämän tiedon jakoi näijin asioihin perehtynyt ystäväni. Voisin jopa sanoa, että painosti:-) on kuulemma limakalvoille erittäin hyvä juttu.
No toedä nyt näistä mikä oli mitäkin, mutta vinkit halusin kuiteskin jakaa.
Huippuhyviä talletuksia sekä tsemppiä piinailijoille!
Monilla jännät päivät... Oon täällä peukut pystyssä tsemppaamassa ja plusssapuhureita höngin koko joukolle :-)
Ei tätä kyllä ole mitenkään sisäistänyt, et oikeasti nyt neljäs kerta napsahti. Ois vielä muutamat pikkujoulut edessä, millököhän verukkeilla nekin saisi skipattua. En tosiaan haluaisi kellekäön kertoa, ennnekuin on siellä ekassa ultrassa käyny. Sinne aion mennä tuonne yksityiselle, kun ei täällä se ainakaan automatic kuulu. Muutes turhan pitkä aika odottaa ja ihmetellä sinne np-ulrtaan, et onko kaikki niinkuin pitää. Sehän tässä taas onkin, et ensin mä pelkäsin, etten enää tule raskaaksi. Nyt saa taas pelätä miljoonaa muuta asiaa. Mutta eihän tässä auta kuin ihmetellä ja toivoa paljosti niitä tarrasukkia ja erikeepperiä meille kaikille. Jännäilen nyt kuinka iso porukka saadaan tonne odottajien puolelle!
paljosti
Iltavuorossa oli niin epätodellinen olo, että hain vielä yhden testin ja selkeä plussa tuli siitäkin. Joten yritän nyt uskoa tämän todeksi
Onpas hienosti tullut plussia, onnea kaikille ja muille onnea uuteen yrityskertaan!
Kukas perustaisi ryhmän tuonne odottajien puolelle, naminami vink vink :-D
Ha haa, tänään tuhlaamaan veronpalautusrahat!
Maizaana 5+1