Kristitty mystikko

Vierailija kirjoitti:

Yritän nyt vastata joihinkin kysymyksiin, joita minulle on täällä esitetty tai joita luulen olevan esitetty. Tai ehkä osittain vain haluan jakaa "elämänfilosofiani", koska minä raivoan siitä välillä muissakin keskusteluissa.

Mielestäni elämä on turhaa, jos en saa mitä haluan. Jos saan mitä haluan, on elämä silti turhaa, mutta ainakin olen nauttinut siitä. En varmaan ole selviytyjätyyppiä, koska en ymmärrä miksi minun pitäisi elää, koska elämällä ei ole mitään kunnollista tarkoitusta. Jos olisin täysin varma, että elämä päättyy kuolemaan, jättäisin tämän elämän saman tien, koska mitä mä täällä hengailen, jos tämä elämä on tässä. Ei tämä nyt niin kivaa ole, että haluaisin tätä useamman vuoden katsella. Henkinen kasvu on turhaa, jos elämä päättyy kuolemaan. Maailman muuttaminen on turhaa, koska mitä minä siitä hyödyn. Mä olen kuollut, joten en tiedä mitä muut täällä enää sen jälkeen kärsivät. Minuakaan ei kukaan muista enää sadan vuoden kuluttua.

Muistan tulleeni tähän lopputulokseen joskus yläasteella, kun ymmärsin, etten olekaan se nero, joka halusin olla (minulla on aina ollut suuret unelmat :D ). Olen aina inhonnut kaikkea keskinkertaista, koska keskinkertaisuus on sama kuin olemattomuus. Ei kukaan muistele mitään ihan hyviä tiedemiehiä, vaan ainoastaan huiput muistetaan. Tai tiesittekö, että Albert Einsteinin ensimmäinen vaimo oli myös fyysikko? Tämä toi vähän saman lopputuloksen kuin ensimmäinen kappale, eli jos en saa tehdä sitä mitä haluan, niin miksi olisin täällä. Jos mä olisin halunnut olla Einsteinin vertainen nero, niin ei mua kiinnosta se, että voisin olla ihan hyvä leipuri, koska mä en halua olla mikään leipuri. Lisäksi olen aina yhdistänyt ihmisarvon ammatilliseen menestykseen, koska se on mitä meistä jää jäljelle kuolemamme jälkeen. Minulle ei ainakaan tule mieleen yhtään henkilöä, jota ihailtaisiin vielä nykyään vain sen takia, että hän oli hyvä äiti lapsilleen.

Elämä olisi siedettävää, jos olisin niin rikas, ettei minun tarvitsisi tehdä jotain turhan päiväistä työtä, johon menee kahdeksan tuntia päivästä ja josta maksetaan rusinoita. Työpäivän päälle sitten vielä työmatkat ja kotiaskareet, niin niille omille harrastuksille jää pari tuntia illassa, ja silloin olen yleensä ollut niin ärsyyntynyt/väsynyt, etten halua tehdä mitään järkevää, vaan haluan turruttaa aivoni jollain turhanpäiväisellä.

Ja voisin varmaan painottaa, että siis näen tietyn ristiriidan sanojeni välillä. Loppujen lopuksi meidät kaikki unohdetaan, myös Albert Einstein, joten ammatillinen menestyskään ei takaisi mitään ikuista muistoa.

Jatkuu...

Loki

Ihmiset uskovat niin monien eri asioiden tuovan onnea tai ainakin nautintoa, ja kuitenkaan mikään maallinen ei sitä välttämättä tuo. Esimerkiksi on  yleinen ajatus, että jos olisi rikas niin olisi mukavampi elämä. Ja kyllä jotkut osaavatkin ihan oikeasti nauttia varakkuudesta. Mutta on myös elämän tyhjyyden tunteeseen, yksinäisyyteen, ahdistukseen ja masennukseen alkoholia juovia ja/tai lääkkeitä syöviä syvästi onnettomia rikkaita, kauniita ja menestyviä ihmisiä. Samoin maine ja kuuluisuus, tulipa se miltä tahansa elämän alueelta, ei automaattisesti tuo ihmiselle onnea. Eikä huippuälykkyys.

Itselläni meni aikanaan vähän niin päin että olin ihmelapsi ja huippuälykkäänä pidetty, menestyin esim. kouluissa ja opinnoissa mainiosti, sain aineellisella tasolla oikeastaan kaikke mitä keksin haluta. Mutta ei se tyydyttänyt minua yhtään. Muutuinkin jo aika nuorena sellaiseksi, että en enää viitsinyt tavoitella mitään ihmeellistä, koska olin varma että jos saavuttaisin ne asiat, ne osoittautuisivat kuitenkin tyhjiksi ja epätyydyttäviksi kuten kaikki muukin mitä olin työllä ja vaivalla tavoitellut ja saanut siihen asti.

Siksi ns. henkinen etsintä oli tavallaan viimeinen oljenkorteni, ainoa mistä oli edes jotain toivoa että siitä voisi löytyä jotain mikä oikeasti auttaisi krooniseen jäytävään tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden tunteeseen. Ja se auttoikin kyllä, jo kauan ennen valaistumista sillä tavalla, että palasin jonkinlaiseen eläinten kaltaiseen elämän yksinkertaisuuteen, jossa vaan ollaan ja kussakin hetkessä otetaan vastaan mitä tulee: nauttien jos on nautittavaa ja kestäen jos on kärsittävää. En jaksanut enää miettiä elämän tarkoitusta tai sen sellaista ollenkaan, koska olin sitä lapsesta asti vatvonut ja mitään muuta se ei ollut tuottanut kuin ahdistusta ja masennusta. Ajattelin, että jos kissat ja muut eläimetkin voi elää ilman tarkoituksia, niin voin minäkin, kunhan pistän ajatteluni kuriin niin etten anna sen pyöriä niitä vanhoja masentavia uria. Jossain vaiheessa innostuin sitten uudestaan kokeilemaan tämän maaiman asioiden tavoitteluakin, mutta ei se enää tuottanut pettymystä, koska en etsinyt siitä enää onnea tai merkitystä - onnen olin löytänyt pelkästä olemassaolon tunteesta jo. Nyt oli enää jäljellä luova leikki muodoilla silloin, jos halusin niillä leikkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni ihminen on kiinnostunut kärsimyksensä lopettamisesta ja jos se ei muuten onnistu,  niin hän haluaa varmistaa sen, ettei tarvitse enää syntyä, kehollistua uudestaan.

Moni saa hyvät ohjeet, miten kannattaa toimia, jotta kärsimys voisi vähentyä, mutta hyvistä ohjeista huolimatta he haluavat edelleen pysyä negatiivisina, ja joskus se on heillä  päällimmäinen syykin kärsimykseen.

Ihminen voi luulla olevansa myönteinen tyyppi, mutta jos hänelle on sattunut raskaita asioita kohdalle,  niin se negatiivisuus, mahdollinen itsearvostuksen puutekin, on heillä alitajunnassa ja he vetävät siten puoleensa negatiivisia asioita, jotka aiheuttavat lisää kärsimystä ja lisää halua tuhota itsensä lopullisesti.

Itsensä lopullinen tuhoaminen vaatii sen ymmärtämisen, ettei lopulta ole mitään itseä, mikä pitää tuhota, vaan on vain näennäinen, egoonsa samaistunut roolihenkilö, joka kuvittelee itsestään ja muista sitä sun tätä. Sitä ymmärtämistä, oivaltamista kutsutaan myös valaistumiseksi.

Toihan on tosi kätevä tapa laittaa kaikki yksilön syyksi. Joko olet avoimesti negatiivinen tai sitten olet vähintään alitajuntaisesti negatiivinen ja ihan itse ansaitset kaiken paskan. Mihin negatiivisuuteen lienevät syyllisiä ne köyhät naiset, jotka joutuvat vaikka tienaamaan vähäisen elantonsa prostituoituina? Kunpa he vain tajuaisivat olla positiivisia (myös alitajuntaisesti), että he vetäisivät hyviä asioita puoleensa. Eikö sua yhtään hävetä jauhaa tällaista paskaa, kun elät täällä kohtuullisen kivassa länsimaassa?

On eri asia, että ihminen valitsee olla negatiivinen (esim. ilkeä) kuin että ihmisessä on negatiivisuutta , esim. alitajunnassa, eli hänellä voi olla vaikka traumaattisia kokemuksia, joita ei ole esim. käsitelty siksi, ettei hän niitä muista, mutta silti ne vaikuttavat kyseisen henkilön käytökseen ja/tai ajatusmaailmaan sillä seurauksella, että hän voi  joutua valitettavasti kokemaan edelleen negatiivisia asioita. 

Se, että käsitit kirjoitukseni olevan "paskaa" ei tarkoita, että se olisi sitä kaikkien mielestä. Ihmiset käsittävät asiat omilla tavoillaan. Et jätä ollenkaan arvailujen varaan, miten sinä haluat tulkita muiden kirjoituksia, ja ilmeisesti haluat tahallaan käsittää ne väärin, jotta saat siten kanavan purkaa vihaasi. Tietenkin voi olla niinkin, että oikeasti käsität muiden kirjoitukset ihan eri tavalla, mitä he ovat tarkoittaneet. Tuohan ei ollut ensimmäinen kirjoitus, mihin reagoit tuohon tyyliin.

Ja kirjoitatpa tai ajatteletpa miten tahansa, niin tosiasia on, että meillä on kyky luoda elämäämme valinnoillamme, niin ajatustasolla kuin tekemisen tasollakin. Jotkut onnistuvat siinä paremmin ja jotkut vähän huonommin, mutta silti myönteisemmillä ja leppoisammilla asenteilla ihmisen elämä helpottuu verrattuna siihen, että hän ajattelee negatiivisesti, vihaisesti ja jopa raivokkaasti, mikä ei tuota hyvää hänelle eikä muillekaan, vaikka joskus voi lyhytaikaisesti siltä vaikuttaakin.

Vielä varalta kerron, että vaikka kuinka haukkuisit minua ja käyttäisit mitä erikoisempia ilkeitä tai jopa julmia ilmaisuja, niin se ei hetkauta minua yhtään. Et pysty koskaan loukkaamaan minua enempää, mitä minua on elämäni aikana muutamien muiden taholta loukattu. Heidän julman käytöksensä vuoksi olen pitkän itseanalysoinnin jälkeen onnistunut kääntämään negatiivisuuteni ja katkeruuteni myönteisyydeksi ja saanut myönteisyydellä luotua paljon hyvää elämääni.

Siksi suosittelen myönteistä elämänasennetta muillekin, ja varsinkin heille, jotka ovat kovasti joutuneet kärsimään ja ovat katkeroituneet, kyynistyneetkin. Se on ainoa tie valaistumisen ohella, jonka avulla tämä elämä ihmisenä voi helpottua - vähän tai paljon.

Kyse ei ollut suoranaisesti sinusta, vaan tuosta tekopyhästä hurskastelusta, jota tässä keskustelussa jatkuvasti harrastetaan. Kieltäydytään näkemästä sitä omaa etuoikeutta ja myhistellään vain, miten elämä voi muuttua paremmaksi, kun vain ajattelee positiivisesti. Ihan oikeastiko ajattelette, että joku kärsivä lapsi on itse ansainnut sen teoillaan tai negatiivisuudellaan? Vai onko kyseessä se jumala, joka haluaa laittaa sen lapsen kärsimään, jotta hän voisi kokea jotain "kivaa"? Miten ette näe, että näissä jutuissanne ei ole mitään järkeä ja jos kaikki oikeasti menee kuten sanotte, niin se jumalanne on julma?

Nouseeko sun pikkuegosi vielä jostain toimintaan, koska mä en todellakaan tiedä kuka sinä, hyvä nimetön kommentoija, olet? Mä kyllä välillä käyn tässä ketjussa ja kyselen usein näitä samoja kysymyksiä, koska teiltä ei ihan oikeasti saa mitään selväsanaisia vastauksia. Ne kaikki on jostain filosofisesta puppugeneraattorista nostettuja ilmauksia, joiden merkityksestä on mahdotonta saada kiinni. Mutta sehän on helposti selitetty sillä, että mä vaan värähtelen liian matalalla tasolla enkä ole vielä teidän arvoisenne. Itse näen itseni Lokina. On hyvä, että täälläkin jotain ajatuksia haastavaa eikä aina vain teidän yhteistä myhäilyänne. Ehkä joku teistä joskus herää ajattelemaan asiaa oman etuoikeutetun kuplansa ulkopuolelta...

Kyse ei ole ollenkaan ansaitsemisesta, oikeudenmukaisuudesta, syyllisyydestä tai sen sellaisesta. Niitä et tältä todellisuuden tasolta löydä juurikaan tällä hetkellä. 

Tilanne vaan on mikä on: näytät olevan tällaisessa todellisuudessa tai unessa tai simulaatiossa, jossa tapahtuu tiettyjä asioita ja on tiettyjä lakeja ja sääntöjä. Tämä tosiasia ei muutu millään määrällä siitä valittamista, että simulaatio on julma ja epäoikeudenmukainen. Se on mitä se on. Voit vain tehdä parhaasi sen sisällä, sekä perinteisesti sääntöjen mukaisina (eli luonnollisina) pidetyin keinoin, tai voit myös kokeilla olisiko sääntöjä sittenkin mahdollista taivuttaa ja rikkoa ja luoda todellisuuttaan muinkin keinoin kuin vain kovalla työllä ja vaivalla. Tai voit olla vaan ja antaa elämän mennä miten menee, edes tavoittelematta mitään ihmeempiä. 

Kyllä me kaikki olemme joskus miettineet tuon kaltaisia ajatuksia kuin sinä nyt. Mutta monet meistä on tavalla tai toisella löytäneet oman henkilökohtaisen ratkaisun ulos tuskasta - jo ennen valaistumistakin. Esimerkiksi minulle se oli sen hyväksyminen, ettei maaimankaikkeutta kiinnosta pätkääkään paljonko minua pytyttää sen luonne ja oikeudenmukaisuus, joten kulutan turhaan itseäni itkemällä ja valittamalla siitä mitä on. Että omaa tuskaani vähentäisi vaan hyväksyä ja alkaa toimia siinä missä kulloinkin voin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni ihminen on kiinnostunut kärsimyksensä lopettamisesta ja jos se ei muuten onnistu,  niin hän haluaa varmistaa sen, ettei tarvitse enää syntyä, kehollistua uudestaan.

Moni saa hyvät ohjeet, miten kannattaa toimia, jotta kärsimys voisi vähentyä, mutta hyvistä ohjeista huolimatta he haluavat edelleen pysyä negatiivisina, ja joskus se on heillä  päällimmäinen syykin kärsimykseen.

Ihminen voi luulla olevansa myönteinen tyyppi, mutta jos hänelle on sattunut raskaita asioita kohdalle,  niin se negatiivisuus, mahdollinen itsearvostuksen puutekin, on heillä alitajunnassa ja he vetävät siten puoleensa negatiivisia asioita, jotka aiheuttavat lisää kärsimystä ja lisää halua tuhota itsensä lopullisesti.

Itsensä lopullinen tuhoaminen vaatii sen ymmärtämisen, ettei lopulta ole mitään itseä, mikä pitää tuhota, vaan on vain näennäinen, egoonsa samaistunut roolihenkilö, joka kuvittelee itsestään ja muista sitä sun tätä. Sitä ymmärtämistä, oivaltamista kutsutaan myös valaistumiseksi.

Toihan on tosi kätevä tapa laittaa kaikki yksilön syyksi. Joko olet avoimesti negatiivinen tai sitten olet vähintään alitajuntaisesti negatiivinen ja ihan itse ansaitset kaiken paskan. Mihin negatiivisuuteen lienevät syyllisiä ne köyhät naiset, jotka joutuvat vaikka tienaamaan vähäisen elantonsa prostituoituina? Kunpa he vain tajuaisivat olla positiivisia (myös alitajuntaisesti), että he vetäisivät hyviä asioita puoleensa. Eikö sua yhtään hävetä jauhaa tällaista paskaa, kun elät täällä kohtuullisen kivassa länsimaassa?

Ei kyse ole syyllisyydestä. Se vaan on niin, että ihmisten tietoisuuden tason luoma konsensustodellisuus (eli eräs uni tai vääristynyt tulkinta Absoluuttisesta, Totuudesta tai Taivasten valtakunnasta), on eräänlainen oman todellisuuden luomisen esikoulu. Tänne tullaan tilaan, jossa uskotaan että todellisuus on ulkopuolinen ja objektiivinen, ja siihen voi vaikuttaa vain hyvin rajoitetusti materiaalisen tason keinoin. Osa keskittyy täällä opettelemaan luomaan todellisuuttaan näiden "sääntöjen" rajoissa, eli pyrkivät saavuttamaan luonnollisina pidetyin keinoin. Moni oppiikin siinä hyväksi ja "menestyy" tässä maailmassa.

Osa taas alkaa siirtyä vaiheeseen, jossa säännöt kyseenalaistetaan ja aletaan kokeilla oman todellisuuden luomista ja muuttamista myös muin keinoin. Mutta kaikki eivät ole siinä vaiheessa, eikä se ole kenenkään yksilön syy. Jos sitä jonkun syyksi haluaa sanoa, niin vaikka kollektiivisen tietoisuuden tason, "tämän maailman" syyksi, koska tämä maailma on sellainen mitä se näyttää olevan koska se on konsensustodellisuutena heijastusta yleisestä ihmisten tietoisuuden tilasta. Sen seurauksena täällä on murheen alho, jossa on syötävä tai tultava syödyksi, kilpailtava kovaa tai hävittävä jne. Se tulee muuttumaan, kunhan tarpeeksi ihmisiä kohoaa tietoisuuden tilassa. "Tulee uudet taivaat ja uusi maa", ja siitä vertauskuvana leijona ja lammas Raamatussa ovat rauhassa niityillä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi joku ei valaistu, vaikka tietää paljon aiheesta, halua olisi ja mahdollisuus päästä jo valaistuneiden läheisyyteen? Hyvä kysymys.

Itsellä on kai jonkinlainen kokemus satorista. Olin keskellä todella kuormittavaa elämänvaihetta, jota en enää meinannut jaksaa. Yhtäkkiä jokin pyyhkäisi ihmispersoonallisuuteni sivuun kuin verhon. Olin syvä, mittaamaton rauha ja suorastaan autuas ilo. Minulla ei ollut muotoa, ei rajaa. Ymmärsin, etten ole keho enkä mieli, ja koko ihmiselämä tuntui teatterilta. Tajusin, ettei tarvitse päästä minnekään ”perille”, koska olen koko ajan ollut siellä. Melkein nauroin ääneen, kun tuo tajuaminen sai minut tuntemaan itseni hölmöksi! Kaikki oli niin täydellistä, oli aina ollut. Sitten palauduin ns. normaaliin tietoisuuden tasooni, enkä ole kokenut moista sen jälkeen.

Nyt on meneillään uusi kuormittava elämäntilanne ja tuntuu taas, että takki on tyhjä enkä kohta enää jaksa. Olisin niin valmis päästämään irti ja siirtymään tuon suuren rauhan tieltä sivuun, en vain osaa. Kaikki osa-alueet elämässäni ovat hajonneet yksi kerrallaan, enkä enää halua mitään muuta kuin rauhaa ja lepoa. Ei vain onnistu, vaikka kuinka tietäisi jo olevansa perillä ja haluaisi elää siitä tietoisuudesta käsin.

Mystikko, jos saan pyytää rukouksen, olisin kiitollinen.

Rukoilen. 

Vierailija kirjoitti:

Jos C. Ingramkin ymmärsi valaistumisen älyllisesti niin hyvin, että pystyi kirjoittamaan aiheesta kirjan ja jopa vaikutti valaistuneelta mutta siltikään ei koskaan valaistunut, niin kyllä se laittaa miettimään, että mikä osa meistä on se, jonka pitäisi kyetä ymmärtämään todellinen itsemme - Jumala/Tietoisuus.

Miksi C. I. ei valaistunut, vaikka halu siihen oli kova ja soli lisäksi valtava tietomäärä valaistumisesta ja useita kontakteja valaistuneisiin mestareihin?

Pikemminkin niin, että se joka luuli olevansa joku osa tai olento joka ei ole valaistunut tai ei ymmärrä, katoaa tai samaistuminen siihen  (mielen tuotokseen joka uskoo ja kokee olevansa sitä ja tätä) katkeaa. Jäljelle jää Yksi Todellisuus, joka Minä olen ja joka on Kaikki-mitä-on.