Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Arvoisa Mystikko. Kiitos kirjotuksistasi. Niiden avulla pääsin henkiselle polulle. Nyt koen olevani jumissa. Ja aivan loppu. Ymmärrän että tämäkin on vain egon harhaa. Yritän opiskella IOK:ta ja tehdä harjoitteita. Usein olen hyvin väsynyt ja minun on vaikea saada selvää tekstistä. Minulla on ollut masennusta ja univaikeuksia sekä työuupumusta. Lapseni on sairas. Teen vaativaa työtä ihmisten parissa asiantuntijana. Tuntuu että olen kertakaikkiaan loppu. Rukoilisitko puolestani. Toivoisin jonkinlaista apua, johdatusta, nopeutusta. Kiitos ja siunausta.
T. Elämänpuu
Rukoilen.
Mutta tiedän jo nyt että ei rukous eikä henkinen tie ole juuri tällä hetkellä pikaratkaisu noihin työuupumuksen, masennuksen jne ongelmiisi. Asia pahenee, jos yrität käyttää henkisyyttä jaksamaan enemmän kuin on sinulle juuri nyt inhimillisesti mahdotonta. Luulen, että rukous tulee enemmänkin auttamaan rohkaisemaan hakemaan sairaslomaa tai muuta apua, kuin tuottamaan ihmeellistä paranemista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen lisäksi olen aina nauttinut mielikuvitusmaailmassa elämisessä, koska siellä saan olla JOKU. Minulla on supervoimia, olen nero tai äärimmäisen rikas. Se mielikuvituselämä ei tietenkään ole aina helppoa, koska siellä kykyni tai ominaisuuteni tuovat tietysti ongelmia, mutta en myöskään ole tavallinen, tylsä tallukka. Nuorempana saatoin mennä parin tunnin kävelylle, jotta saisin vain miettiä rauhassa ja kuvitella eläväni mielikuvitusmaailmassa. Samasta syystä viihdyn suihkussa tunninkin.
Loki
Tuo on hienoa, luovaa toimintaa ja sellaista kykyä kannatta arvostaa :) Sinä teet tavallaan Jumalan työtä, kun luot maailmoja mielessäsi, leikit mahdollisuuksilla ja muodoilla ilman tämän tosielämäksi kutsutun rajoja. Sitäkin voi miettiä, pystyisitkö joskus tuomaan maailmojasi vaikka kirjoiksi, ja löytää siitä mielekästä tekemistä.
Putoaja kirjoitti:
(Putoaja jatkaa)
Nyt vain alkaa tuntumaan, ettei jaksa tätä jatkuvaa luuppia, että kaikki tuntuu yhä vain merkityksettömämmälle, eikä mistään saa kiinni. Ja toisaalta pelko siitä, että entä jos tämä ihmiselämän loppu meneekin mulla tässä tilassa, jonkinlaisessa tyhjiössä, jossa mikään ulkopuolinen ei tuota enää mitään nautintoa, mutta en pääse myöskään "portin" tuolle puolen, totuuteen tai johonkin minkä sanotaan olevan totuus tai en pääse irti tästä valheellisesta minuudesta. Eikä minulla ole ketään ihan samassa vaiheessa tai edellä olevaa matkakumppania, joka tietäisi täysin mitä koen, sillä huomaan, että vähitellen jokainen on jäänyt jumiin johonkin ajatukseen tai uskomukseen, samalla kun itse on uponnut yhä syvemmälle ja syvemmälle päästäen irti kaikesta.
Tämä on paras kuvaus, mitä pystyn sanoin kertomaan tämän hetkisestä tilanteesta. En vain tiedä enää mitä pitää tehdä, vaikka samalla tiedän, ettei mitään pidä tehdä, vaan päästää irti. Mutta tuntuu ettei sekään auta. Toisaalta huomaan, että kompastun tässä uudelleen ja uudelleen omiin jalkoihini, niihin jalkoihin, joista pitäisi juurikin päästää irti. Mutta jotenkin en vain osaa. Mitä ihmettä pitäis tehdä??
Kiitos KM kannanotoistasi tässä keskustelussa!
Olet jo pitkällä, eikä tuosta tilanteesta ole enää edes haluttaessa paluuta vanhaan. Pelkät ulkoiset asiat eivät enää tuota sinulle tyydytystä, koska katoavaisten muotojen sisäinen tyhjyys on jo nähty. Ja se on hyvä näin, sen kuuluu mennä näin. Itse melkeinpä synnyin maailmaan tuossa tilassa joten se on valtavan tuttu.
Mutta olet oikeassa siinä kun sanot että tiedät ettei mitään pidä tehdä. Kaikki tekeminen jota voit tehdä, lähtee siitä egosta joka on ne jalat johon kompastut taas. Samoin ne ajatukset että nyt pitäisi saavuttaa jotain henkistä, ja huolestuneisuus siitä että entä jos ei saavutakaan, on siitä samasta lähteestä. Ole vaan, katsele kaikkia ajatuksia ja haluja ja touhuja jotka niistä haluista syntyy, anna niiden olla mutta älä välitä niistä kovin paljoa, älä samaistu niihin tai tee niistä henkilökohtaista ongelmaa. Voi esimerkiksi ajatella, että ne on vain vanhoja pyöriviä levyjä, jotka pyörii aivoissa koska niin tässä maailmassa ihminen ehdollistetaan, ja ehdollistumat siitä että pitäisi saavuttaa sitten henkisellä puolella jos ei tässä maailmassa, koodautuvat hermostoon eivätkä siis lopu kuin veitsellä leikaten. Ei mikään ole ongelma, ei ne ajatukset eikä se tila jossa olet. Palaa vaan nykyhetken yksinkertaisuuteen, älä mieti tulevaisuutta, mutta jos sitten mietitkin, älä ota sitä vakavasti vaan anna sisäisen höpötyksen olla ja mennä. Ei ole muuta tietä kuin tavalla tai toisella katkaista samaistuminen siihen osaan itseäsi, joka noita tulevaisuuksia huolestuneena miettii.
Rukoilen sinun puolestasi. Koska olet jo niin pitkällä tielläsi, on mahdollista että tunnet sen energeettisesti. Pysähdy siis välillä kuuntelemaan, miltä eläväisyys kehossasi tuntuu juuri nyt.
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ollut kiinnostunut henkisyydestä ja uskonnoista, ja olenkin käynyt läpi useita uskoja, mutta mistään ei ole ollut loppujen lopuksi apua. Olen harrastanut wiccaa, magiaa, satanismia, meditointia, filosofiaa, henkisyyttä ja kristinuskoa, mutta mikään ei ole antanut pitkäaikaista apua. Minulla on tosin myös vaikeuksia keskittää opintojani pitkäksi aikaa yhteen kohteeseen. Voin olla satan isti yhdellä viikolla ja kristitty toisella, joten on minullekin on selvää, miksi en oikein saavuta tavoitteitani. Tämä on ollut ongelmani lapsesta saakka ja vaikka olen mitä yrittänyt, minun tuntuu olevan täysin mahdotonta asettaa pitkäaikaisia tavoitteita ja suunnitelmia. Ei auta, että tavoitteeni olisi niin helppo, että sen tekeminen on melkein automaattista (esim. meditoinnin suhteen tavoitteeni voisi olla sulkea silmät ja keskittyä viiteen hengitykseen päivässä). Silti luistan siitä ennemmin tai myöhemmin, kun löydän jotain "parempaa", jota lupaan tehdä säännöllisesti.
Loki
On totta, että kaikki mainitsemasi tiet vaativat kyllä pitkäjänteisyyttä että niistä saisi mitään "tulosta". Kuten tiedätkin, impulssikontrollin asioihin on olemassa tämän maailman apua lääkkeistä ja/tai terapiasta jotka voivat auttaa.
Tai sitten voit vaan alkaa katsella kuin ulkopuolisena tarkkailijana sitä tyyppiä, joka tällä viikolla innostuu yhdestä perinteestä ja ehkä ensi viikolla toisesta, katsella sitä myötätunnolla ja rakkaudella, hyväksyä se millainen persoonallisuus se on. Jonain päivänä sillä tiellä saattaa käydä niin, että huomaa: hetkinen, mutta kuka on se tarkkailija joka on aina taustalla katselemassa, olipa satanisti tai kristitty, kriisissä tai nautinnossa, ja aivan uusi taso Itseä voi löytyä.
Voit vaihtaa menneisyydestä kaiken sen, mikä sinulle on siitä oikeastaan juuri nyt merkityksellistä, eli omat sitä koskevat ajatuksesi. Tai vaihtoehtoisesti antaa niiden ajatusten olla ja olla välittämästä niistä niin paljoa enää. Katsella niitä kuin pilviä taivaalla, että ok, taas tämä pakkoajatus menneisyydestä, mutta koska minulla ei ole mitään keinoa tietää onko se totta vai ei, en ala sitä sen enempää ajatella, annan ajatuksen mennä ohi vaan. Ei tarvi unohtaa eikä torjua, voi antaa olla ja katsella, varoen ettei ota ajatuksen siemenestä kiinni ja ala tietoisesti sen enempää sitä pyöritellä. Ajatuksen siemenen nousemista mieleen et todennäköisesti voi estää, mutta sen voit, jäätkö pidempäänkin pohdiskelemaan siihen liittyviä asioita.
Mutta niin, muistojaan voi kyllä muokata, ja ne muuttuvat itse asiassa ihmisen mielessä aina jopa silloin kun ei yritä tietoisesti niitä muokata. Voi katsoa asioita ja tapahtumia eri perspektiiveistä, liittää niihin uusia ajatuksia ja assosiaatioita. Tyyliin että jos nyt sinua ahdistaisi kovin entinen elämäsi, voisit antaa itsellesi anteeksi ja haudata menneet, tehden muistojen kanssa rauhan. Aloittaa uutena ihmisenä puhtaalta pöydältä, alkaen hetkestä NYT. Ei ne ajatukset jotka on jo koodautuneeet hermoradoiksi aivoihisi toki heti silti lopu, ne pyörivät aikansa kuten pyörä pyörii jonkun aikaa vanhalla vauhdillaan, vaikka sitä lakkaisi pyörittämästä. Mutta niiden merkitys vähenee ja ne voivat myös loppua.
Pakkoajatukset on myös asia, johon psykologeilla ja terapeuteilla on tarjota keinoja, joten jos et omin avuin jaksa tai tilanne ei lähde mihinkään paranemaan, kannattaa hakea apua.