Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos Mystikko taas. Voitko kertoa kuitenkin tähän vastauksen vielä, vaikka muuten kysymykseni olisikin vaatinut liian laajan vastauksen.
Voiko sanoa, että sielu on se Jumalan yksilöllistynyt osa, joka voi ns. valaistumisessa huomata, ettei hän olekaan yksilöllistynyt ihmiseksi (egomieliolennoksi) eikä lopulta edes sieluksi?
Tuo on juuri se pointti. Yksilösieluista voi puhua vain tietystä näkökulmasta käsin, koska jos ei ole aikaa, miten olisi yksilöitymistä ja siitä takaisin ykseyteen palaamista ja sen sellaista. Valaistuneet voivat katsoa asiaa lukemattoman erilaisten olentojen näkökulmasta, mutta usein siihen ei ole juurikaan halua, paitsi silloin jos jonkun näkökulman omaksuminen ja siitä käsin näkemysten laajentaminen hyödyttäisi etsijää kohti absoluuttisen näkemistä.
Viittaatko puhuessasi sieluista mm. Austin Osman Sparen ajatuksern Kiasta?
Kyllä kyseessä on sama asia pääpiirteiltään, samoin kuin esim. kiinalaisen perinteen Tao - universaali tietoisuus jonka aspekteja näennäiset yksilöt on. Eri oppijärjestelmissä on toki vivahde-eroja varsinkin siinä vaiheessa kun aletaan puhua miten kokemusta lähestytään ja eri menetelmät sopivat eri ihmisille, mutta tosiaan perusteiltaan kyse on samasta asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos Mystikko taas. Voitko kertoa kuitenkin tähän vastauksen vielä, vaikka muuten kysymykseni olisikin vaatinut liian laajan vastauksen.
Voiko sanoa, että sielu on se Jumalan yksilöllistynyt osa, joka voi ns. valaistumisessa huomata, ettei hän olekaan yksilöllistynyt ihmiseksi (egomieliolennoksi) eikä lopulta edes sieluksi?
Tuo on juuri se pointti. Yksilösieluista voi puhua vain tietystä näkökulmasta käsin, koska jos ei ole aikaa, miten olisi yksilöitymistä ja siitä takaisin ykseyteen palaamista ja sen sellaista. Valaistuneet voivat katsoa asiaa lukemattoman erilaisten olentojen näkökulmasta, mutta usein siihen ei ole juurikaan halua, paitsi silloin jos jonkun näkökulman omaksuminen ja siitä käsin näkemysten laajentaminen hyödyttäisi etsijää kohti absoluuttisen näkemistä.
TUOLLAISIA EI KUKAAN VOI LUVATA!!! kirjoitti:
Kuka on oikeassa
lestadiolaiset jotka sanovat: isäsi on h.elvetissä
vai joku huuru mystikko
joka lupaa
Tapaatte omaisenne kuoleman jälkeen?
HIP HEI H:ULLUT HERÄTKÄÄÄ!!!!!!
Niin, se on aina lopulta kunkin omasta intuitiosta ja päättelystä kiinni, ketää uskoo vai uskooko ketään. On tunnettua, että erilaisista teorioista ei ole puutetta uskonnoissa, henkisessä kirjallisuudessa tai yksittäisillä opettajilla. Kunkin oma intuitio johtaa itselle sillä hetkellä hyödyllisimmän vaihtoehdon omaksumiseen. Ne kaikki ovat lopulta vain kuuta osoittavia sormia, tai kuin karttoja jotka auttavat löytämään perille oikeassa todellisuudessa - työkaluja. Tavoite on nähdä itse, tietää itse. Matkalla siihen voi halutessaan käyttää sellaisia oppeja, joista oma intuitio tuntuu sanovan että tämä se on (ja voi olla että edistyessä joku ihan toinen opetus tulee sen tilalle, ja se on juuri niin kuin sen pitääkin olla).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihana Mystikko, että vastasit tänäänkin.
Minua kiinnostaisi seuraava. Nisargadatta sanoi eräälle (vapaa käännös), joka kyseli, miten hän voisi löytää todellisen itsensä (Jumala, Tietoisuus, Elämä jne), että et voi löytää todellista itseäsi, sillä sinä olet se jo. Voit vain huomata, mitä kaikkea sinä et ole, jolloin jäljelle jää se, mitä olet.
Mitä on tapahtunut, eli miten voi olla mahdollista, että me kuvittelemme olevamme ihmisiä? Miksi minä aamulla herätessäni koen olevani tässä kehossa ja tämä henkilö, kun taas puolisoni kokee olevansa joku toinen, jos kuitenkin olemme sama, emmekä voi perimmäiseltä olemukseltamme muuta ollakkaan?
Joistain kirjoista löytyy selityksiä sille, miten ja miksi kuvittelemme olevamme ihmisiä, eli se tapahtui seuraavasti:
Sielut alkoivat "leikkiä", että he olisivat erillään Jumalasta/Tietoisuudesta. Sitten he ottivatkin tämän leikin liian tosissaan ja alkoivat uskoa olevansa egomieliolentoja (samaistuivat siis mielikuvitusolentoon) ja unohtivat todellisen alkuperänsä, joka on Yksi Todellisuus, Minä olen ja Kaikki-mitä-on.
Olen tuon vuoksi luullut, että valaistumisessa juuri sielu huomaa, ettei hän olekaan egomieliolento, johon hän on samaistunut, vaan onkin Jumala/Tietoisuus itse.
KM: ”Pikemminkin niin, että se joka luuli olevansa joku osa tai olento joka ei ole valaistunut tai ei ymmärrä, katoaa tai samaistuminen siihen (mielen tuotokseen joka uskoo ja kokee olevansa sitä ja tätä) katkeaa. Jäljelle jää Yksi Todellisuus, joka Minä olen ja joka on Kaikki-mitä-on. ”
Tuosta kirjoituksestasi päättelin, että ego katoaa (kuolee, häviää)? Päättelinko oikein? Väärin?
Sama toisin sanoenko näin (ei siis vaihtoehtoisesti):
KM: ”Tai samaistuminen siihen (mielen tuotokseen joka uskoo ja kokee olevansa sitä ja tätä) katkeaa.”
Ego käsittääkseni on samaistunut mielen tuotokseen ja uskoo olevansa sitä ja tätä. Mutta onko myös sielu (Jumalan yksilöllistynyt osa, joka täällä ihmishahmoisena esiintyy) samaistunut mielen tuotokseen ja sitten kun sielu huomaa, ettei se olekaan egomieliolento, niin se huomaa olevansa se Yksi Todellisuus, joka jää jäljelle?
Yleensähän se ihmishahmo (roolihenkilö) jää tänne toimimaan valaistumisen jälkeenkin, eli vain hänen egonsa kuolee.
Onko siis niin, että valaistumisessa Jumalan osa, eli sielu havahtuu huomaamaan, mikä hän todellisuudessa on – Yksi Todellisuus?
Kun kuolemme, niin tavallinen tallaaja kai kokee olevansa yksilöllinen henki, mutta valaistunut, joka on siis riisunut päältään kuvitelmat erillisestä yksilöllisyydestään, tietää olevansa kaikki mitä on, joten hän ei koe juurikaan muutosta, kun fyysinen keho kuolee?
Kiitos paljon mahdollisesta vastauksesta. :)
Olen tainnut ennenkin sanoa, että monet näistä kysymyksistä on sellaisia joihin en halua vastata, koska niiden miettiminen ei ole ensinkään järin hyödyllistä ja toiseksi vaatisi kaikkien käytettyjen termien kuten sielu, ego, mieli, määrittelyä jotta vastaus tuisi ymmärretyksi oikein. Käytännössä oman teologian laatimista, jossa on määritelty yksilöllisellä ja riittävän tarkalla tasolla asioita, jotka oikeasti ei mahdu mihinkään määritelmiin vaan ovat eläviä kokonaisuuksia. Ja lopulta lopputuloksena olisi älyn tason saivartelua ja väittelyä käytetyistä rajauksista ja termeistä ja siitä miten ne ehkä poikkeavat jonkun toisen käyttämistä. Ei, minä pysyn mieluummin siinä että voin käyttää monia termejä ja tarkoituksellisen epätarkasti sen mukaan mitä intuitiivisesti koen tarvittavan. Ja siinä etten vastaa jos en tunne halua siihen.
"valaistunut, joka on siis riisunut päältään kuvitelmat erillisestä yksilöllisyydestään, tietää olevansa kaikki mitä on, joten hän ei koe juurikaan muutosta, kun fyysinen keho kuolee?"
Kiintymystä mihinkään tiettyyn fyysiseen kehoon ei enää ole. Minä ilmenee miljardeissa muodoissa juuri nyt, miksi yhden niistä loppuminen ajan illuusiossa olisi jotenkin ihmeellisempää kuin toisen? Kaikki ilmenevä on minun ilmentymääni, eikä millää ilmenemismuodoista ole erityisasemaa. Eikä ole mitään halua takertua elävän ja alati muuttuvan illuusion mihinkää kohtaan ja sanoa "stop, nyt lopeta muuttuminen" kuten ne sanovat, jotka pelkäävät kehon kuolemaa. He ovat kuin pyörteitä koskessa, tarkoitettu hetken ilmiöiksi, ja yrittävät pysäyttää kosken koska eivät haluaisi kadota osaksi kosken kokonaisuutta, ilmetäkseen toisina muotoina taas. Valaistuneilla ei ole sellaista halua takertumia minkään hetken ilmiöiden kokonaisuuteen ja vastustaa muutosta, syntymää tai kuolemaa.
Ja syvemmällä tasolla on aina tietoisuus siitä että oikeasti mikään ei koskaan muutu, koska ei ole aikaa. Vain ajan illuusion leikin sisällä näyttää että olentoja syntyy ja kuolee, että ilmenevät maailmat muuttuvat ajan mukana. Mutta valaistunut on myös ulkona ajan illuusioista ja tietää miten "Minä olen sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti", näkee sen eikä vain usko sitä.
Tuo tapahtuu lähes kaikille ennen heräämistä tai valaistumista, että ego ja mieli järkyttyy syvästi siitä mitä alkaa vaistota. Se on raakaa egon välittömän kuoleman uhan pelkoa, eikä sellainen pelko ole koskaan kevyttä ja mukavaa. Lopulta ainoa tie on läpi siitä pelosta, hypätä sinne rotkoon joka pelottaa sietämättömästi. Tarvittaessa voit toki hidastaa ja viivyttää asiaa, mutta usein se pitkittää kärsimyksiä - tulee ehkä lievemmät kauhut mutta niitä on pidempään.
Kundalinienergia on sinun omaa energiaasi, joka on osin ollut pois käytöstäsi sen takia, millainen on tämän mailman yleinen tietoisuudentila. Se tulee asteittain osaksi omaa normaalia elämänenergiaasi ja tukee ja auttaa kaikessa, mikä vaatii voimia. Myös samaistutun minän perimmäisen tyhjyyden kokemuksen kohtaamisessa silmästä silmään. Sinä OLET se elämän energia joka on kaiken elävöittävä energia, ja kun kundalinienergian vapautuessa enemmän koet sen kehossasi niin vahvana että tuntuu kuin se olisi täynnnä sähköä, ja tajuat ettei se rajoitu sinun kehoosi, samaistuminen yhteen ajalliseen muotoon on ohi. Tämä on yksi tie heräämiseen, on muitakin.
On totta että minun kaltainen tie vaatii sekä aika erikoisen energeettisen olemuksen tälle tasolle, että psyyken joka ei pelkää mitään ja joka ei tarvitse kiinnekohtia ja turvaa mistään, joka on valmis hajottamaan itsensä ympäri maailmankaikkeutta tai maailmaan jossa ajan tuttu koordinaatti ei pidä yllä järjestystä jota psyyke yleensä kaipaa. Se on osin tietoisen harjoittelun tulos, sekä tässä elämässä että muissa, osin kokemusten pakottamaa vastoin minun tahtoani (koska jossain vaiheessa tarvittava muutos aiheuttaa valtavaa kärsimystä). Se tulee luonnostaan jos on tullakseen.