Kristitty mystikko

Nykyisen luterilaisen kirkon suhteen on vähän vaikea miettiä, keneen se vetoaisi. 

Perinteiset oppikeskeiset uskovat se pyrkii karkottamaan vesittämällä ja uudelleentulkitsemalla perinteisiä oppeja, tai olemalla puhumatta niistä mitään, jos ne on nykyajan ihmismielelle jotenkin loukkaavia kuten ajatus kadotuksesta.

Ihmiset jotka kaipaavat elävää yhteyttä Jumalaan ja seurakuntaan se karkottaa sillä, että sellaisen yhteyden mahdollisuuteen ei enää oikein uskota. Luterilaisuudesta on tulossa maailman ensimmäinen täysin ei-spirituaalinen uskonto, joka toimii pelkästään järjen ja tunteen, luonnollisen tasolla, edes tavoittelematta muuta. Niinpä kristillisyydestä kiinnostuneet jotka kaipaavat elävää kokemusta, menevät helluntaiseurakuntaan ja muihin vapaisiin suuntiin.

Jäljelle jää ne ei-uskovat, ei uskonnosta erityisen kiinnostuneet ihmiset, jotka kuuluvat kirkkoon lapsikasteen peruja. Heitä varten kai näitä muutoksia on tehty, että täysin maallistuneenkin olisi mukavampi olla, kun kirkko puhuu vain asioista jotka on yleisinhimillisestikin hyviä juttuja. Ongelma on, että näillä ei ole mitään intoa ja paloa uskontoon, joten he eivät voi olla minkään kirkon toiminnan tukijalka, silti vaikka he suostuisivatkin pysymään rivijäseninä jos jäsenmaksu on riittävän alhainen ja opit riittävän neutraaleja.

Jotkut kehottavan olemaan positiivinen, jotkut taas olemaan negatiivinen ja miettimään pahin vaihtoehto jo etukäteen. Minä taas sanoisin, että ei kannata olla positiivinen eikä negatiivinen, ei ajatella ollenkaan mennyttä eikä tulevaa, vaan ottaa vain yksi hetki kerrallaan, sen kärsimykset ja sen ilot, ajattelematta edellisen hetken kärsimyksiä ja iloja, tai tulevaisuuden kärsimyksiä tai iloja. 

Joskus elämäntilanne kokonaisuutena voi olla aivan yli voimien kantaa, mutta se mitä on juuri tässä sekunnissa on aina jaksettavissa.

Tiffany (ei kirjautuneena) kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

Tiffany (ei kirjautuneena) kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

Tiffany (ei kirjautuneena) kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

Se on vain ihmisen mielessä. Minun edessäni on nyt vesikannuksi kutsumamme esine, ja sillä näyttäisi olevan sisäpuoli ja ulkopuoli. Mutta nämä ovat vain ihmisen antamia kuvaavia nimityksiä, joilla esineen eri aspekteja kuvataan funktion mukaan, jotta niistä voidaan puhua. Todellisuudessa se on tietysti yhtenäinen objekti.

Toisaalta sekin jo, että ihminen hahmottaa vesikannun, on omanlaisensa dualismin muoto. Todellisuudessahan tässä on vain atomeita värisemässä ja eri tavoin konsentroituneena, ja jokin erilainen olento voisi tulkita saman ihan muuten kuin vesikannuiksi ja työpöydäksi ja tietokoneeksi. 

Dualismi on myös ihmisen hengellisen ja henkisen ahdistuksen ydinjuuri. Raamattu kuvaa prosessia, jossa dualismi hyvän ja pahan välille syntyi ihmisen mielessä, syntiinlankeemuksena. Siitä asti on ihminen nähnyt hyvää ja pahaa, rumaa ja kaunista, älykästä ja tyhmää, olevaista ja olematonta, ihmisen ja Jumalan, itsensä ja toisen, silti vaikka kaikki onkin vain sama yksi ilmenemässä. 

Poimit esimerkiksi parin (sisäpuoli ja ulkopuoli), jonka dualismi perustuukin ihmisnäkökulmasta funktionaaliseen ajatteluun, ja tästä olen samaa mieltä, kuten aiemmin totesin, mutta miten on symmetristen muotojen laita mielestäsi? Onko mielestäsi hahmotusvirhe olettaa, että fysikaalinen muoto on kaksinainen niissä esineissä, joissa hahmotamme fysikaalisen muodon kaksinaiseksi? Ajatteletko, että jo korrespondenssin arvioiminen on mahdotonta?

Ei kai se mikään hahmotusvirhe ole, vaan ihmiselle ominainen käytännöllinen tapa puhua muodon tasolla olevasta ilmiöstä. Muitakin mahdollisia tapoja on, ja luonto toimii hyvin myös ilman ihmistä määrittelemässä näitä asioita millään tavalla. Ne eivät siis mitenkään ole perimmäisen todellisuuden olemusta vaan ihmisten mielissä olevia käsitteitä ja määrittelyjä. 

Toisaalta koko ihmisen näkemä fysikaalinen muodon todellisuus on omassa näkemyksessäni itsessään "ajatusvirhe", joka perustuu ihmiselle ominaiseen oletukseen erillisyydestä ja dualismista. Jo hyvin kauan sitten Buddha totesi muodon olevan tyhjyyttä ja tyhjyyden muotoa. Siinä missä näemme kiinteän esineen, voisi joku todeta olevan vain erilaisia alkeishiukkasia joiden sisällä ja välillä on valtavat määrät tyhjää, kuin avaruus tähtineen ja planeettoineen, tai jopa vain energiaa. Jos havainnoitsija olisi riittävän pieni, hänelle se mitä valtava ihminen kutsuu pöydäksi olisi kokonainen maailmankaikkeus eikä hän erottaisi pöydän hahmoa ollenkaan. Toisaalta se mitä me kutsumme tyhjyydeksi ei välttämättä ole erilaisille havainnoijille tyhjää. Ihminen hahmottaa kehonsa aistien ja ehdollistumiensa ja uskomustensa mukaan, ja kutsuu sitä todellisuudeksi, silti vaikka toisenlaiset elämänmuodot näkevät samassa paikassa erilaisen todellisuuden.

Olet siis samaa mieltä kanssani. Se ei ole hahmotusvirhe, vaan vastaavuus inhimillisen havaintosysteemin ja fysikaalisen esinetodellisuuden välillä on vahva; arvioitavissa ja todennettavissa.

Kirjoitit nimittäin toisessa kommentissasi (nro 21), että "...Henkisesti se on tietoisempi ja siten edistyneempi tila kuin se, jossa sokeasti uskoo kaiken mitä aistit ja ihmisten opettamat ehdollistumat väittävät, eikä kyseenalaista mitään." Kyllä me ihmiset pääsääntöisesti voimme luottaa aisteihimme, ja tässä tullaankin edellä esittelemääni pragmatistiseen tietoteoriaan inhimillisen hahmottamisen ja fysikaalisen todellisuuden vastaavuuden arvioinnissa. Esim. jo se, että pystyit kirjoittamaan ja lähettämään tuon kommentin tälle palstalle, on osoitus siitä, että luotit onnistuneesti aistihavaintoihisi, jotka ovat kielen käsitteistön ja inhimillisen havaintosysteemin suodattamia.

Olen samaa mieltä kanssasi, paitsi että en pohjimmiltaan usko fysikaaliseen esinetodellisuuteen. Mutta tiedän että ihmiset kokevat sellaisen, myös minä, ja kyllä se on varsin koherentti ja johdonmukainen illuusio, niin että samat luonnonlait näyttävät toistuvasti toimivan, ihmisten aistit näyttävät pääosin saman todellisuuden kun he katsovat samaa kohdetta jne. Muuten olisi tosiaan tällä tasolla ihan mahdotonta toimia. 

Mielenkiintoisia ajatuksia. Myöskään omassa "uskomusjärjestelmässäni" todellisuus (tai kaikki, mikä on) ei lähimainkaan kokonaan palaudu fysikaaliseen esineiden todellisuuteen, mutta en kuitenkaan oleta fysikaalisen todellisuuden olevan johdonmukaista illuusiota.

Luin viime kesänä Eckhart Tollen Läsnäolon voiman ja sain kiinni monista hänen esittämistään non-duaalisista ajatuksista, vaikken jaakaan niitä :)

Ei ei-duaalisia ajatuksia kenenkään kannata suoraan jakaakaan, ellei ole kokenut. Eckhart Tollen tapaiset kirjoittajat kuvaavat niitä siksi, että ihmiset innostuisivat etsimään omaa kokemusta, ei siksi että joku heidän selityksensä perusteella omaksuisi sen siitä vaan uudeksi uskomukseksi, osaksi maailmankuvaansa.

Miksi omaksua mitään uskontoa, jos ei kerran luonnostaan tunne sellaiseen vetoa? Ei Jumalan etsimiseen ja löytämiseen tarvita uskontoa. Sitä voi vain istua hiljaa, ajattelematta, ja antaa Jumalan ilmaista itsensä, jos sellaista on. Useimmiten tämä menetelmä tosin vaatii jonkin verran kärsivällisyyttä, joten onnistuu vain niiltä joilla on riittävän kova halu löytää, suorastaan tarve jossa tuntuu ettei elämällä ole mitään merkitystä jos ei löydä, sillä harvoin tapahtuu niin että jos nyt vartin jaksaa hiljentyä niin homma olisi sillä selvä.

Minulta se vaati useamman kuukauden pakkomielteisen intensiivistä hiljentymistä erittäin eristäytyneesti eläen, ja sitäkin ennen taustalla oli lähes 20 vuoden historia perinteisenä uskovaisena, minkä uskon olin tosin menettänyt. Tiesin että en pysty enää omaksumaan ulkoa annettua uskontoa, vaan minun oli koettava sisäisesti, jotta näkisin mitään mieltä elämälläni.

Sitten kun on löytänyt, voi valita joko pukea kokemansa jonkun perinteen tai uskonnon sanoihin, tai olla pukematta sanoiksi ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Mä ajattelin, että tää olisi jollain tapaa herättänyt keskustelua, mutta ei taida olla mielipiteitä suuntaan tai toiseen.

En ole edes fundamentalistikristittyjen piirissä ikinä kuullut kiellettävän lajien sopeutumista, ja tämä koskee myös ihmistä. Kreationisteillekaan yleensä sellainen ei ole ongelma, vaan vasta makroevoluutio, joka kirjoittajasta riippuen tarkoittaa joko lajin muuttumista toiseksi, tai lajia suuremman eliöryhmittymän rajan ylitystä kehityksen kautta, kielletään.