Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko, oletko se sinä? 😊 Olet kaivannut sanojasi.
Sama hyypiö :)
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, kaikki maailman uskonnot opettavat, että kaikki on vain illuusiota. Kun oman pään pystyy muuttamaan, einää ole mitään ongelmia.
Ehkä siinä on perää, koska kaikkien opetus eri aikakausilta ja eri paikoista on samaa. Kunpa vielä kertoisivat niksin, miten itse pitää käytännössä toimia...
Tiedän kokemuksesta että tämä on totta. Uskontojen pyhissä kirjoituksissa on se harmi, että ainakin itselleni kävi niin, että aloin ymmärtää niitä vasta kun olin jo kokenut sen muutoksen, mihin niiden ohjeilla pitäisi pyrkiä. Sitä ennen ne oikeasti muuttavat ja syvälliset opetukset menivät jotenkin ohi tai ymmärsin ne niin etteivät ne edistäneet muutostani.
Esimerkiksi kun Jeesus sanoo, että älkää tehkö pahalle vastarintaa, niin ennen minä vaan ajattelin että se on jotenkin vähän lammasmainen elämänohje, jonka kirjaimellinen noudattamainen johtaisi siihen että pahat jyräisivät hyvät lopullisesti, ja maailmasta tulisi hiton julma paikka. Ajattelin, että tuo taitaa toimia vasta taivaassa, ei täällä maan päällä. Sitten kun olin jo kokenut "uudestisyntymisen", tajusin, mitä se tarkoittaa: pahalle ei pidä tehdä vastarintaa, koska sitä ei ole olemassa muuta kuin illuusiona, ihmiskunnan tietoisuudentilan "aivopesun" aiheuttamana massasuggestiona. Jos sitä vastaan taistelee, niin sille antaa voimaa omassa mielessään, sen todellisuuden vahvistaa itselleen, ja näin vahvistaa omaa hypnotisoitua, illuusion uskovaa tilaansa. Sama koskee pahan pelkäämistä, sekin vahvistaa uskoa että asia on todellisuudessa, ei pelkkä mielen kuva, koska jos se olisi vain mielen illuusio, miksi sitä pelkäisi?
Mutta kuka oikeasti haluaa lähteä sille tielle että nähdä henkilökohtaisesti että se maailma minkä ihmiset näkevät on vääristymä todellisuudesta, illuusio, niin hänen täytyy lähteä tielle jossa kieltää sen minkä aistit näyttää ja mitä käytännössä kaikki muut pitävät todellisuutena. Hänen täytyy heittää sivuun hulluuden pelko, omituisuuden pelko, ja uskoa enemmän esim. valitsemansa oppisuunnan pyhään kirjoitukseen kuin siihen mitä näkee ja kokee. Esim. jos on kristitty, ja näkee tai kokee jotain pahaa, vaikka sairautta itsessään, niin todeta, että "Ei, sinä et ole totta. Taivasten valtakunta on teidän keskellänne, sanoi Jeesus. Jumalan sanotaan lisäksi täyttävän kaiken, olevan kaikkialla, ääretön. Voisiko Jumalassa olla sairautta? Ei, Jumalassa on pelkkää kirkkautta ja pyhyyttä ja puhtautta. Tämän mitä näen on siis oltava illuusio".
Tämä vaikuttaa pelkältä itsensä aivopesulta, mutta toisaalta: se mitä nytkin näkee on aivopesun tulosta. Heti lapsuudessa alkaneen aivopesun, jossa koko maailma vakuuttaa ihmiselle, että tämä on ruumiillinen, vahingoittuvainen otus, jatkuvasti vaarassa erilaisten voimien taholta. Nyt täytyy pestä se aivopesu pois, jotta näkee, lopulta ihan oikeasti näkee, että paratiisi on ihan tässä, ja karkotus siitä tapahtui vain mielen sisällä, ei todellisuudessa.
Minä taas ymmärrän kyllä filosofian tuossa taustalla, mutta silti eksäni on minulle ilkeä... Vaikka kuinka päästän irti, fokosoidun positiiviseen yms... ex ei silti lakkaa syyttelemästä minua...
Niin, kai minun pitäisi osata päästää eksän sanomiset toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos... Mutta vähän paha, kun näköjään olemme käräjäoikeuteen menossa....
Jos ymmärtää asian olevan illuusio, ei halua enää mitenkään muuttaa sitä. Se on kuin joku pelkäisi kauheasti, ja sanoisi että apua, minä näen kummituksen tuolla kadun kulmassa, pelottaa! Ja toinen sanoisi että ai kas, tuohan on uuden elokuvan promo vaan, tuollainen seinään heijastettu kuva. Ei se toinen enää haluaisi lähteä pakoon, vaikka edelleen näkisi saman kummituksen, jos uskoisi oikeasti että se tosiaan on vain ihan luonnollinen vaaraton asia, ei mikään kummitus. Hän antaisi "kummituksen" olla vaan ja jatkaisi elämäänsä siitä piittaamatta.
Lopulta on kyse siitä, että varsinkin "aloittelijoilla" on aika iso työ päästä siihen pisteeseen että oikeasti näkee ongelmien ja muiden muotojen illuusioluonteen. Näkemistä ei ole vielä se, että ajattelevalla mielellään kovasti ajattelee että se on illuusio. Tällainen ajatteleminen on kyllä useimmille hyödyllinen esiaskel siihen, että tulee näkemään todellisen illuusion takana, mutta se ei ole vielä näkemistä, eikä se vielä muuta ilmiömaailmaa. Jos jatkaa vaan sinnikkäästi jokaisen epäharmonian torjumista mielessään: "ei, sinä et ole mitään, sinä olet hypnoosiharha, illuusio, joka johdut siitä että minä vielä uskon tämän maailman perusoletuksiin ja ihmisten tapaan tulkita todellisuutta", niin lopulta tulee sekin hetki, jolloin mieli ei enää vakuuta mitään - se ei sano yhtään mitään, se on hiljaa, ja se vaan näkee todellisuuden kaikessa sen paratiisillisessa loistossa. Tällainen hetki on hetki jolloin myös ulkoisessa maailmassa voi tapahtua ihmeitä, joko välittömästi tai niin että muutos alkaa näkemisen hetkellä.
Mutta sitä ennen tarvitaan paljon kärsivällisyyttä, paljon työtä, paljon vastustuksetonta "alistumista" siihen mikä vielä on. Hetki kerrallaan ottaa vastustamatta sen kivun ja vaivan minkä vielä olemassa oleva illuusio tuottaa, koska tietää että vastustaminen vain antaisi sille lisää voimaa.
Niin kauan kuin muuten elää vielä pääosin illuusioiden tasolla, on myös mahdollista hoitaa käytännön tasolla asioita ja silti lopulta saavuttaa hengellisen tason ratkaisu. Esim. jos vaiva olisi fyysinen sairaus, niin jos tietää vielä olevansa erittäin kiinni siinä ajatuksessa että sairauden aiheuttavat todellisuuden olemassaolevat prosessit ja sillä on todellinen oleminen, silti vaikka pyrkiikin sairauden illuusioluonteen näkemistä kohti, niin parasta on vain käväistä siellä lääkärissä ja hoidattaa ongelma nykyisen uskomusjärjestelmänsä mukaan, ja sen jälkeen jatkaa helpommilla asioilla todellisuuden näkemisen harjoittelua, sellaisilla jotka ei pelota niin paljon kuin uhkaava sairaus.
Alan yrittäjänä sanoisin että mitään työvoimapulaa ei ole, jos ei ole kohtuuttomia ja työn hoitamisen kannalta tarpeettomia vaatimuksia tekijöille (nuori ikä, ekstroverttiys) ja jos tarjoaa hyvät työehdot ja asiallisen palkan.
Itse olen lähtenyt toiselle linjalle kuin nämä jotka tekevät tiimi- ja stressinkestotestejä. Haluan luoda stressittömän ympäristön joissa ihmiset saavat tehdä rauhassa ja luonteelleen ominaisella tavalla. Monissa tehtävissä saa tehdä 100% etätyötäkin. Ei tarvitse olla sosiaalinen, jos ei työskentele asiakasrajapinnassa. Nuoruus ei ole meillä erityisarvo missään tehtävässä. Eikä tarvitse osata jokaista tekniikkaa jota projekteissamme käytetään, koska alalle koulutettu älykäs ihminen kyllä oppii uudet tekniikat nopeasti.
Näillä periaatteilla kun lähdin pari vuotta sitten isosta talosta perustamaan omaa yritystä, niin täytyy sanoa että halukkaista työntekijöistä ei ollut pulaa, vaan päinvastoin. Meillä on nyt erinomainen porukka työhönsä sitoutuneita, tunnollisia, kokeneita, itsenäisesti työskentelemään pystyviä ihmisiä, joiden keski-ikä on 43 vuotta. Enkä minä sinänsä tarjoa muuta erikoista kuin kunkin erilaisen ihmisyksilön luonteen kunnioitusta, sitä että saa olla introvertti jos on, ekstrovertti jos on, saa tehdä toimistolla jos kaipaa ihmisiä ympärilleen, saa asua korvessa ja tehdä etätyötä jos sitä kaipaa jne.
Vierailija kirjoitti:
Niin, kaikki maailman uskonnot opettavat, että kaikki on vain illuusiota. Kun oman pään pystyy muuttamaan, einää ole mitään ongelmia.
Ehkä siinä on perää, koska kaikkien opetus eri aikakausilta ja eri paikoista on samaa. Kunpa vielä kertoisivat niksin, miten itse pitää käytännössä toimia...
Tiedän kokemuksesta että tämä on totta. Uskontojen pyhissä kirjoituksissa on se harmi, että ainakin itselleni kävi niin, että aloin ymmärtää niitä vasta kun olin jo kokenut sen muutoksen, mihin niiden ohjeilla pitäisi pyrkiä. Sitä ennen ne oikeasti muuttavat ja syvälliset opetukset menivät jotenkin ohi tai ymmärsin ne niin etteivät ne edistäneet muutostani.
Esimerkiksi kun Jeesus sanoo, että älkää tehkö pahalle vastarintaa, niin ennen minä vaan ajattelin että se on jotenkin vähän lammasmainen elämänohje, jonka kirjaimellinen noudattamainen johtaisi siihen että pahat jyräisivät hyvät lopullisesti, ja maailmasta tulisi hiton julma paikka. Ajattelin, että tuo taitaa toimia vasta taivaassa, ei täällä maan päällä. Sitten kun olin jo kokenut "uudestisyntymisen", tajusin, mitä se tarkoittaa: pahalle ei pidä tehdä vastarintaa, koska sitä ei ole olemassa muuta kuin illuusiona, ihmiskunnan tietoisuudentilan "aivopesun" aiheuttamana massasuggestiona. Jos sitä vastaan taistelee, niin sille antaa voimaa omassa mielessään, sen todellisuuden vahvistaa itselleen, ja näin vahvistaa omaa hypnotisoitua, illuusion uskovaa tilaansa. Sama koskee pahan pelkäämistä, sekin vahvistaa uskoa että asia on todellisuudessa, ei pelkkä mielen kuva, koska jos se olisi vain mielen illuusio, miksi sitä pelkäisi?
Mutta kuka oikeasti haluaa lähteä sille tielle että nähdä henkilökohtaisesti että se maailma minkä ihmiset näkevät on vääristymä todellisuudesta, illuusio, niin hänen täytyy lähteä tielle jossa kieltää sen minkä aistit näyttää ja mitä käytännössä kaikki muut pitävät todellisuutena. Hänen täytyy heittää sivuun hulluuden pelko, omituisuuden pelko, ja uskoa enemmän esim. valitsemansa oppisuunnan pyhään kirjoitukseen kuin siihen mitä näkee ja kokee. Esim. jos on kristitty, ja näkee tai kokee jotain pahaa, vaikka sairautta itsessään, niin todeta, että "Ei, sinä et ole totta. Taivasten valtakunta on teidän keskellänne, sanoi Jeesus. Jumalan sanotaan lisäksi täyttävän kaiken, olevan kaikkialla, ääretön. Voisiko Jumalassa olla sairautta? Ei, Jumalassa on pelkkää kirkkautta ja pyhyyttä ja puhtautta. Tämän mitä näen on siis oltava illuusio".
Tämä vaikuttaa pelkältä itsensä aivopesulta, mutta toisaalta: se mitä nytkin näkee on aivopesun tulosta. Heti lapsuudessa alkaneen aivopesun, jossa koko maailma vakuuttaa ihmiselle, että tämä on ruumiillinen, vahingoittuvainen otus, jatkuvasti vaarassa erilaisten voimien taholta. Nyt täytyy pestä se aivopesu pois, jotta näkee, lopulta ihan oikeasti näkee, että paratiisi on ihan tässä, ja karkotus siitä tapahtui vain mielen sisällä, ei todellisuudessa.
En ole alkanut kirjoittaa. Luulen, että kovin moni ei ymmärtäisi mistä puhun, ja niinpä lopputulos olisi vain pilkkaa ja naurua. Ne eivät sinänsä itseäni mitenkään haittaa, mutta eipä siitä lukijoillekaan ole hyötyä, jos saavat vain lievää huvitusta erittäin hörhön oloisen henkilön sekoiluista (tosielämässä en taida olla kovinkaan hörhön oloinen, mutta sitähän ei blogin lukijat tietäisi kun tuntisivat minut vain tekstien kautta). Niinpä pysyn linjalla että vastaan jos kysytään, tai jos sisäinen inspiraatio kehottaa johonkin ottamaan kantaa, netissä tai live-elämässä :)