Kristitty mystikko

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko pakko olla edelleen täällä? Siis ei tietenkään ole, voinhan valita mitä tahansa mutta onko aihetta olettaa että koska olen vielä hengissä, mulla on jotain tehtävää ja koettavaa vielä täällä? Kun vahvasti epäilen että ei ole mitään koettavaa, että mitään uutta ei koskaan tule. Omaa syytä tietysti ettei tule, mitäs et kykene luomaan itsellesi parempaa elämää.

Sinun olemassaolosi on itsessään uskomattoman arvokas, se on maailmankaikkeuden tai Jumalan ainutkertainen tapa ilmaista itseään ja kokea olemassaolo yhdestä kulmasta katsoen. Yhdestä täysin ainoakertaisesta kulmasta, joka ei toistu koskaan. Vaikka eläisit ihmisten arvostelmien mukaan maailman tylsimmän ja itseään toistavimman elämän, niin koska olet täysin ainutlaatuinen yksilö, elämän tylsyys oli sinun kauttasi koettu aivan eri tavalla kuin kukaan koskaan ennen tai jälkeen. Lisäksi kuten kaikki, sinäkin muutut koko ajan kuolevaisen osalta: keho muuttuu, mieli muuttuu, ja niinpä oikeastaan edes tämän päivän tylsyys ei ole sama tylsyys kuin huomisen tylsyys. Voit astua kyllä samaan jokeen kaksi kertaa, mutta se vesi joka ylitsesi virtaa ei ole toisella kertaa sama kuin ensimmäisellä. 

Ongelma tässä on toki ehdollistunut ihmismieli, joka ei huomaa hienovaraisia asioita vaan kategorisoi ja leimaa. Omenapuiden tai lintujen elämä se vasta näennäisesti on tylsää, koska niillä ei ole ollenkaan sellaisia mahdollisuuksia valita tietään kuin ihmisellä. Mutta eivät ne masennu ja ahdistu rajoittuneesta elämästään, koska niillä ei ole egoa joka marisisi: "taas tänäänkin tätä samaa tylsää, ei ikinä mitään vaihtelua, ei mitään eteeenpäin menoa". Vaihtelua on tosiasiassa paljonkin, mutta sen huomaaminen vaatii pienten asioiden tiedostamista. Esimerkiksi itselläni suurin ero entiseen valaistumiskokemuksen jälkeen on se, että minulla ei ole koskaan tylsää. Pelkkä olemassaolemisen tunne on suurta onnea tuottava energia joka on aina läsnä. Auringonpaiste iholla tuntuu ihanalta. Suloinen koira tai vauva lenkillä nähtynä tuottaa valtavaa onnea. Kaikki tunteet, negatiivisiin ja positiivisiin jaottelematta, on elävää elämänenergiaa liikkeessä, jotain minkä otan vastaan innolla. 

Joskus on tosiaan niin että elämän vaakatasossa eli ulkoisten tasolla ei pysty saavuttamaan paljoakaan, mutta silloinkin on olemassa aina elämän syvyystaso, jonka voi löytää, ja se voi tuottaa enemmän onnea ja rauhaa kuin ulkoiset saavutukset ja muutokset. Mutta kyllä niitä ulkoisen tason muutoksiakin vielä tulee sinullekin, ei kenenkään elämä koskaan ole ikuisesti samaa. On aina yksi asia mistä voi ihmiselämässä olla varma olipa päällä onni tai ahdistus: "tämäkin menee ohi".

Eli siis erilaisilla asioilla ei tämän mukaan olekaan ääretöntä määrää kopioita Tietoisuuden ilmentymässä? Ymmärrän kyllä hyvin että Tietoisuus on ääretön luovuudessaan mutta kaikki on siis ainutkertaista, "minulla" ei siis ole loputonta määrää identtisiä kopioita vaan minua juuri tällaisena jokaista solua ja sielun sopukkaa myöten on vain yksi? Saitko kiinni mitä tarkoitan? Arvostaisin jos vastaisit ja selventäisit. 

Mikään kopio ei kuitenkaan olisi sinä. Vaikka sinulla olisi kopio, joka olisi sinusta vaikka 100 metrin päässä, se et olisi sinä, sen sijainti maailmankaikkeudessa olisi eri, mistä johtuen sen kokemukset olisivat eri, sen mieli ehdollistuisi hieman eri tavalla kokemusten seurauksena tms. Jokainen yksilö on Tietoisuuden tai Jumalan valitsema yksilöllinen näkökulma maailmankaikkeuteen, ei yksi ole sama kuin toinen edes vaikka se olisi päällisin puolin samanlainen. 

Vierailija kirjoitti:

Onko totta, että sielu saattaa poistua kehosta todellan kivuliaan kuoleman aikana jo vähän ennen kuin lopullinen kuolema näyttäytyy muille? Eli ikään kuin muille jää nähtäväksi muutamaksi hetkeksi todella tuskainen ihminen vaikka sielu on jo poistunut?

Mukavaa lauantai-iltaa kaikille.

Kyllä tietoisuus voi vetää itsensä pois tietystä keho/mielen katsantokulmasta maailmankaikkeuteen jo ennen kuin fyysinen kuolema on lopullisesti tapahtunut. Silloin on jäljellä enää tietty perustietoisuus joka tarvitaan kehon ylläpitoon.

Vierailija kirjoitti:

Voiko pahasti mielenterveysongelmainen, esimerkiksi skitsofreenikko, valaistua? Kuinka yleistä on äkillinen valaistuminen vaikkapa silloin kun joku rakas kuolee? Tarkoitan tilanteita, joissa mieli voi helposti järkkyä.

Kyllä mielenterveysongelmainen voi valaistua siinä missä muutkin. Valaistumisessa ei ole kyse mielen toiminnasta, vaan sen tiedostamisesta ettei ole mieli vaan muuttumaton ja kuolematon tietoisuus jossa mieli on ja joka voi tarkkailla mieltä tai mielen kautta maailmaa. 

Joskus äärimmäinen kärsimys voi johtaa keho- ja mielisamaistumisesta irtautumiseen, mutta ei ole yleistä että näin käy varsinkaan jos ei jotenkin ole ollut matkalla heräämistä kohti jo ennen. 

Vierailija kirjoitti:

Luen mielenkiintoista kirjaa nimeltä 90 päivää taivaassa. Siinä pahassa kolarissa ollut pappi kertoo kuolemanrajakokemuksestaan, kuinka upea kokemus hänellä oli taivaassa sekä toipumisprosessistaan.

Kuolemanrajakokemukset ovat usein samankaltaisia, mutta erojakin toki löytyy. Mitä mieltä Mystikko olet niistä. Käyvätkö väliaikaisesti kuolleet ihmiset oikeasti taivaassa?

Taivasten valtakunta on sisäisesti teissä / teidän keskellänne. Ei se ole joku eri paikka, jossa käydään, se on erilainen tietoisuudentila, josta katsoen todellisuus nähdään ilman vääristäviä filttereitä. Kuolemanrajakokemuksissa yleensä on edelleen mukana elämän aikana uskottuihiin uskomuksiin ja keholliseen kokemisen tapaan liittyviä filttereitä. Siksi aika usein on niin, että kokijat kokevat oman uskontonsa mukaisia kokemuksia siitä, mitä on kuoleman jälkeen, eikä kulttuurista ja uskonnosta riippumatta kaikki samaa.

Vierailija kirjoitti:

Onkos mystikolla näkemystä/kokemusta kannabiksesta?

Ihan ensimmäisenä täytyy sanoa, että en kannusta ketään tekemään asuinmaassaan laittomia asioita.

Mutta mitä päihteisiin tulee, niin ihmiset on halunneet käyttää niitä historiassa jo pitkään, ja se johtuu suoraan siitä, että ihmisen "syntiinlangennut" tietoisuudentila, jossa ihminen kokee itsensä kaikesta muusta erilliseksi, katoavaiseksi keho/mielikokonaisuudeksi, on usein ahdistava ja kärsimystä tuottava. Siksi he etsivät muutosta tietoisuudentilaan erilaisten aineiden ja aktiviteettien avulla. Alkoholin tapaiset aineet auttavat hiljentämällä ajattelevaa mieltä, jonka myllytys tuottaa monelle kärsimystä, kannabiksen ja psykedeelien tapaiset aineet auttavat tilapäisesti laajentamaan tajuntaa mikä tuo eri mekanismilla helpotuksen arkitietoisuuden kärsimyksestä. 

Pysyvä ratkaisu mitkään päihteet ei ole, ne eivät ole tie taivasten valtakuntaan. Päinvastoin, kuten kaikki tietää, niissä on riski riippuvuuteen. Kun saat hetken olla hyvässä olossa, ja sitten pitää palata ahdistavaan ja levottomaan arkioloon, alkaa monelle tehdä mieli saada päihdettä useamminkin. Ihminen voi oikeastaan addiktoitua mihin tahansa mielihyvää tuottavaan. Riippuu ihmisen peruskärsimyksen määrästä ja luonteesta, uskomuksista, elämäntilanteesta, perimästä jne kuinka helposti se käy. Suuri osa pystyy toki käyttämään päihteitä niin, että silti voivat hoitaa kaikki vastuunsa elämässä ja päihde lähinnä on rikastuttava hetken irtiotto arjesta, eikä pohjalle ja isompaan kärsimykseen viejä. Mutta se osa joka addiktoituu kärsii paljon.

En kannata päihteiden kieltämistä, ja minun puolestani kannabiksen viihdekäyttökin voisi olla sallittua. Alkoholi on monella tapaa haitallisempi aine ja sekin on. Ihminen ei kuitenkaan henkisesti herää ja tule onnelliseksi pelkästään raitistumalla, joten miksipä ei sallittaisi ihmiselle hetken huvinsa niin kauan kuin hän sitä tarvitsee? Eikä alkoholinkäyttö loppunut kieltolailla, eikä kannabiksen käyttökään, nyt jo huomattava osa nuoremmista sukupolvista on sitä kokeillut huolimatta siitä että se on kiellettyä. 

Minä siis markkinoin henkistä tietä pysyvään rauhaan ja onnellisuuteen, mutta en ole kieltämässä muita teitä edes hetkelliseen tyydytykseen niiltä, jotka sellaista kaipaavat.