Kristitty mystikko

Onko olemassa jonkin toisen kuin Jumalan energian omaavia olentoja? Mitä tarkoittaa kun valo ja pimeys tastelee keskenään maailmassa? Onko ihan kaikki lähteisin Jumalasta/Alkulähteestä? Vai onko sittenkin toinenkin ns. energia joista osa pimeydestä on lähtöisin? 

Ei ole olemassa muuta Energiaa, Elämää tai Olemassaoloa kuin Yksi, se mitä teologisessa kielenkäytössä sanotaan Jumalaksi. Se on Kaikki-Mitä-On. Kaikki on paitsi lähtöisin siitä, myös jatkuvasti osa sitä. Sinäkin. Ja sitten se vaikeampi kohta: myös karmivimmat diktaattorit ja sarjamurhaajat ja sellaiset toisten tasojen olennot jotka ihmiset kokevat pahoiksi henkiolennoiksi. 

Kyse on siitä, että noita ilmiöitä ei ole Todellisuudessa. Todellisuus on Taivasten valtakunta. Se on tässä nyt. Siinä ei ole kuolemaa, surua, pelkoa, riittämättömyyttä tai puutetta. Mutta ihmiset ovat "syöneet hyvän ja pahan tiedon puusta", he ovat omaksuneet itseensä jo kauan sitten dualismin siemenen, joka on tuottanut hedelmänään sellaisen illuusion, jossa hyvän ja pahan taistelu on koko olemassaolon tasoa keskeisesti määrittelevä ominaisuus. Sen siemenen hedelmää on myös ajatus, että on ihminen (kuolevainen, vaarassa, pieni) ja on Jumala (kuolematon, kaikkivaltias, suuri), ja ihmisen pitää jotenkin yrittää saada yhteys Jumalaan selvitäkseen tässä maailmassa, koska yksin on niin kovin avuton. Ja ajatus, että on hyviä "henkivaltoja" ja pahoja henkivaltoja. Että on elämää ja kuolemaa, nuoruutta ja vanhuutta, syntisyyttä ja puhtautta, sotaa ja rauhaa, rakkautta ja vihaa. Loputtomiin dualismeja, joista tulee filttereitä joiden läpi havaittu olevainen tulkitaan koetuksi todellisuudeksi. 

Jokainen ns. todellisuuden taso on kollektiivinen ja yksilöllinen illusorinen luomus joka syntyy, kun perimmäinen todellisuus tulkitaan tietynlaisten filtterien läpi. Aineellisilla tasoilla kuten ihmisten tasolla, tähän liittyy vielä uskomus materiaalisesta koneistosta (aivot) jotka automaattisesti tekevät tulkinnan, mihin liittyy uskomus siitä että suurempi muutos tulkinnassa olisi mahdollinen vain hitaan biologisen evoluution seurauksena. Sinänsä tämä ajatus siitä että"maailma" syntyy havaitsijassa, ei ole nykyaikana vieras monellekaan. Jos kysyy satunnaiselta ihmiseltä, mitä uskoo tässä perimmältään olevan, hän voi vastata vaikka että "eikös siinä jotain hiukkasia ja aaltoja nykyfysiikan mukaan ole, tai jotain sellaista". Harva sanoo että kun minä kerran näen siinä pöydän niin siinä on pöytä ja piste. Ymmärretään, että ensinnäkin "pöytä" on ihmisten käsite, eikä vaikka kettu joka sinänsä näkisi fyysisillä silmillään ihan saman objektin koe sitä "pöydäksi", eli objektiksi jonka ääressä syödään ruokaa tai jolle lasketaan esineitä. Ja että erilaisilla aistielimillä objekti voitaisiin kokea jo puhtaan havainnon tasolla ihan toisin, tai jos havaitsevan olennon mittakaava olisi radikaalisti ihmisestä poikkeava. Silti moni pitää edelleen jotenkin mystisenä ajatusta siitä, että koettu maailma on tietynlainen illuusio, kollektiivinen ja yksilöllinen tulkinta jostain, mikä on aistien saavuttamattomissa.

Se mitä sanotaan hengelliseksi näkökyvyksi tai valaistuneeksi näkemiseksi, on illuusioiden läpi näkemistä. Sen näkemistä mikä on asioiden perimmäinen olemus, huolimatta siitä mitä ehdollistumat ja biologiaan liittyvät aistiprosessit sanovat. Se ei ole jotain mihin uskotaan, se on jotain mikä koetaan. Ja kokemus siitä on ollut kautta vuosisatojen että se on "Taivasten valtakunta teidän keskellänne", huolimatta siitä että dualismin ehdollistaman katsomisen läpi se voi näyttää välillä melkoiselta helvetiltä keskellämme.

.

Mietin myös sitä, että onko ihan kaikilla ihmisillä mahdollisuus kuoleman hetkellä palata sinne tosiolemukseensa vai joutuuko jotkut ihmiset automaattisesti uudelle unikierrokselle? Onko mahdollista että ihmiselämän jälkeen jos ei osaa palata valoon, seuraava elämä on esim. eläimenä tällä planeetalla? Entäs sitten kun kuolee ja jos pääsee takaisin Ykseyteen, voiko sieltä enää koskaan lähteä uudelle kierrokselle kokemaan elämää? Onko se Ykseys täydellisin olotila mitä voi olla olemassa? Kiitos jos viitsit vastata :)

Ykseyden tietoinen kokeminen  on kyllä se, joka täyttää lopullisesti kaipuun tai halun etsiä tai kokea. Ykseys sisältää kaiken elämän ja se ON elämä (ja myös se mistä elämä ja olevainen syntyy), joten sinänsä ei ole tarvetta kokea enää mitään sellaista ihmisolemisen kaltaista naamioleikkiä, jossa kokisi olevansa yksittäinen erillinen olento tiettyjen syntymämaailmaan liittyvieen perususkomusten (esim. luonnonlait) rajoittamana. Mutta on mahdollista kokea se ja palata ikään kuin "kahden maan kansalaisena", tietoisena perimmäisestä ja silti vapaasta tahdostaan osallistua jonkun kokemusjärjestelmän sääntöjen mukaiseen leikkiin, esim. henkisenä opettajana joka kertoo Ykseydestä sitä kaipaaville. Tai sitten voi vain kokea kaikkien olevien kaikki kokemukset ja aistimukset yksilöitymättä enää mihinkään muotoon.

Koska aika on pohjimmiltaan illuusio, kaikki jälleensyntymisnäkemykset ovat pohjimmiltaan sitä myös. Niillä on silti tiettyä relevanssia itsensä tällä hetkellä ajassa eläviksi yksilöllisiksi olennoiksi kokevien kannalta. Siltä tasolta on mahdollista kokea elävänsä jokin olemassaolo esim. eläimenä tai kasvina, tai hyvin toisenlaisen olemassaolon tason kuin mitä tämä maailma edustaa, asukkaana. Riippuu paljon kulttuurin ja ihmisen perususkomuksista, miten kokee mahdolliset aistitut useammat olemassaolot, että sanooko niitä peräkkäin ajassa koetuiksi jälleensyntymisiksi, vai esim. yhtä aikaa eletyiksi rinnakkaisiksi olemassaoloiksi eri muodoissa. Loppujen lopuksi kysymys näistä ei ole kovin keskeinen, eikä useimpien kannata kuluttaa kovasti energiaa tai aikaa sen miettimiseen, minkä uskomusjärjestelmän tai henkilön näkemys olisi oikein. Ne ovat kuitenkin kaikki vain ihmisuskomuksia. Sisäisen kokemuksen tavoittelu on paljon hedelmällisempää kuin se, että yrittää ajattelevalla mielellä vertailla uskomusjärjestelmiä ja valita oikeimman. Ei ole mitään syytä, miksi täytyisi kuolla fyysisesti, että voisi kokea itse elävästi sen mitä On.

Pystytkö kuvailemaan miltä se tuntuu kun ei ole enää ihmismuodossa vaan Ykseydessä? Mikä ihmisen tunne muistuttaa eniten sitä? Mietin myös näkeekö siellä värejä tai kuuleeko mitään? Ei varmaan kuule jos rauhallista on? Itselleni tulee siitä tilasta mieleen vain musta tyhjyys jossa lillutaan rauhallisena mutta ilmeisesti asia ei aivan näin ole :D 

Ykseydessä olemista on vaikea kuvata siksi, koska silloin ei ole enää mikään erillinen tarkkailija, kuten tämän tapaiset kysymykset olettaa. Että olisi joku olento, ehkä henkiolento eikä enää kuolevainen keho, mutta kuitenkin joku erillinen, joka tarkkailee ympäristöään ja toteaa vaikka että "oikein mukavalta ja rauhalliselta näyttää". Ja totta on että sellainenkin näkökulma on mahdollinen: seisoa yksilöityneenä tietoisuutena luomisen pisteessä, jossa kun katsoo "taaksepäin", kaikki palaa Ykseyteen ja kun katsoo "eteenpäin", syntyy maailmankaikkeudet ja ajat ja kaikki ilmenevä. Tällaista kokemusta ei ole kovin vaikea saavuttaa meditaation avulla, muistaakseni esim. Eckhart Tolle neuvoi kirjassaan kehon energiaan keskittyvän meditaation jonka tarkoituksena oli käyttää sitä energiaa siltana juuri tähän tilaan.

Mutta ykseydellä on muitakin tasoja. Sitä voi kokea olevansa kaiken pohjana oleva energia tai kvanttikenttä tai Jumala tai oleminen tai elämä tai miksi sitä haluaakin kutsua. Se tila on ihan jotain muuta kuin avaruudessa rauhassa kellumista. Se on intensiivisempää elämistä ja kokemista kuin mikään ihmisenä koskaan. Silloin kokija ON kaikki ilmenevä sen sijaan että vain tarkkailisi sitä. Tietää olevansa ajattomuudessa ja aina sama, mutta samaan aikaan nykyhetkessä kokee itsessään (kuin omana kehonaan) kaikki illuusiot, kaikki tietoisuuden leikit joihin Perimmäinen ottaa osaa ilmaistakseen rajatonta luovuuttaan. Kaikki ilmenee nykyhetkessä tietyllä tapaa potentiaaleina, mutta myös koettuna, kaikki mahdollisuudet tulevat tutkituiksi. Minä olen kaikki mitä on, tai Minä olen, on hyvinkin lauseita jotka kuvaavat tunnetta siitä. Ihmismieli saa siitä kokemuksen äärimmäisestä elinvoimasta, tietoisuudesta ja älykkyydestä. Idässä on tapana käyttää siitä sanoja sat-chit-ananda: olemassaolo, tietoisuus, autuus.

Mutta tälläkin on vielä toinen puoli tai vielä perimmäisempi: Ilmentymätön, se jossa kaikki ilmenee aina nyt. Siinä missä ihmismielelle Ilmenneen kanssa ykseyden kokeminen on lähes aina riemua, Ilmentymättömän kokeminen voi herättää kauhua ja sekaannusta. Jotkut jopa uskovat että sitä ei lainkaan pitäisi kokea, vaan jättää tietyt asiat avoimiksi, vailla vastausta tai kokemista oleviksi. Itse en kuitenkaan oikeastaan voinut sille mitään että Olevainen herätti heti uteliaisuuden sitä kohtaan, mikä oikeastaan oli se joka ilmeni niin moninaisissa muodoissa, sen ydinolemuksesta. Mikä on se meri josta kaikki aallot nousee? Tai mitä jäisi jäljelle, jos kaikki ilmenneet maailmat ja muodot otettaisiin pois? Mitä on olevaisuuden perimmäisen energian tai kentän tuolla puolen tai mikä on sen lähde? Jäljelle jää Tyhjyys, tila jossa sekä Olet että et ole. Sen voi kokea, mutta siitä ei voi tuoda mitään sanoiksi puettavaa tähän maailmaan, koska ei ole enää mitään vähääkään erillista tarkkailevaa "minua". Siinä missä Ilmenneen perimmäisen olemuksen kokiessaan voi jossain määrin olla vielä yksilöllinen sielu (joka kokee toki olevansa osa sitä Yhtä, kuin yksi aalto tai pyörre siinä), ja sellaisena jopa kommentoida kokemustaan ja muistaa sen, Ilmentymättömässä ei ole enää ketään joka kokisi tai muistaisi. Ja sittenkin se on todellisinta mitä on. Absoluuttinen hiljaisuus ja puhtaus. (Eikä Ilmentyneen ja Ilmentymättömän välillä ole lopulta eroa todellisuudessa, erot syntyy havainnoivan sielun kokemuksen seurauksena)

Vierailija kirjoitti:

En ole halunnut joulukuusta vuosiin. Niistä tulee surullinen olo. Niiden aika on jotenkin ohi minulle, kuuseni kasvavat metsässä ja ne ovat minulle läsnä siellä. Onko tällainen liioittelua ja jeesustelua?

En minä sitä iloa halua toisilta kieltää. Minullekin aito kuusi tarkoitti ennen oikeaa joulua.

Ei se ole liioittelua ja on hyvä kehittää tuollaista herkkyyttä kaikelle olevaiselle, sillä kaikki on Tietoisuutta muodossa. Kuusikin on tietoisuuden ilmentymä ja jos se saisi valita, se kasvaisi metsässä rauhassa täyteen luonnolliseen mittaansa ja ikäänsä, keskellä metsän muiden eliöiden yhteisöä. 

Toisaalta täytyy varoa sitä, ettei anna tämän maailman luonteen lamauttaa täysin. Tässä ihmisten illuusiossa on laki, että elääkseen on tuhottava toisia olevaisia. Vaikket ostaisikaan joulukuusta, tarvitset todennäköisesti puisia huonekaluja. Vaikka et söisi lihaa säästääksesi eläimiä, niin joudut silti tuhoamaan elollisia kasveja elääksesi. Lopulta sitä voi päätyä siihen, että tuntee syyllisyyttä jopa hengitysilman kuluttamisestaankin. Eikä sellainen ole hyväksi eikä terveellistä. Siksi on hyvä vastapainona terveelle herkkyydelle olevaisia ja niiden elämänhalua kohtaan nähdä myös se, että pohjimmiltaan kaikki mitä on, on kuitenkin ikuista ja vahingoittumisen ja kuoleman tuolla puolen. Jos siis on pakko vahingoittaa jotain, kuten kaikkien tässä illuusiossa on, voi nähdä sen että sen tekee vain ajan ja paikan illuusiossa, eikä mitään todellista lopulta ole hävinnyt tai kärsinyt. (Silti itsensä kovettaminen kaikelle illuusiossa tämän nimissä on erittäin haitallista ihmisen hengelliselle kasvulle, minkä vuoksi herkkyyttä pitää vaalia, mutta tasapainotella niin ettei joudu jatkuvaan tuskaan tai lamaannukseen herkkyytensä takia)

Vierailija kirjoitti:

Pyydän että KM ja kaikki ketjua lukevat rukoilevat nyt puolestani että näen mikä on totta ja pystyn irrottamaan illuusiosta otteeni. Tuun kertoon sit tulokset :)

Kyllä rukoilen.