Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko, käykö pian kutsu tietyillä ihmisillä? Onko muutos koko ajan käynnissä? Uusi maa tulossa? Jokaisen löydettävä rakkaus itsestään ja annettava sen loistaa ja levitä ympäristöön. Onko ihmisiä joilla tulee olemaan erityinen tehtävä? Kuinka siirtää pelot sivuun jotka silloin tällöin iskevät päälle? Pelkään välillä mielenterveyteni puolesta. Toisaalta tiedän, että totuus on ja pysyy, eikä mielen tarvi kaikkea ymmärtää tai tietää.
Rakkautta kaikille ketjun lukijoille <3
Kyllä, muutos on koko ajan käynnissä, sellainen muutos jonka lopputulos on se että ihmiset kokevat "Uudet taivaat ja uudet maat" kuten Raamattu sanoo, sen tuloksena että kollektiivinen tietoisuus muuttuu riittävästi, että havaitseminen muuttuu radikaalisti. Tällä hetkellä kollektiivinen tietoisuus on vielä nykyisen yleisen maailmankuvan mukainen, ja valaistumista, heräämistä tms. tavoittelevien pitää vaivalla ponnistella itsensä irti uskomisesta siihen, minkä he luonnostaan havaitsisivat ehdollistuneen mielensä läpi. Kun riittävä muutos on tapahtunut, asia keikahtaa toisinpäin: on automaattista nähdä maailma uudella tavalla, ja tuntuisi aivan kummalliselta miten sen on voinut nähdä kuten enemmistö ihmisiä nyt. Se näyttäisi omituiselta sairaan mielen painajaiselta.
Tällä hetkellä on kuitenkin siitä hankala vaihe, että vaikka uusi tietoisuus on tulossa voimalla, niin sitä vastaan on herännyt entistä suurempi kollektiivisen egon vastavoima. Niinpä maailmassa nähdään paitsi syvällistä myötätuntoa kaikkea kohtaan, syvällistä hengellisyyttä, pyrkimystä hyvään, mutta myös arvojen koventumista, kaiken hengellisen kieltämistä ja naurettavaksi tekemistä, kovaa materialismia ja vahvemman oikeuden puolustamista. Samaan aikaan sadattuhannet katsovat onnellisina videoita, joissa joku pelastaa pienen merikilpikonnan poikasen tai hyönteisen pulasta, näin osoittaen myötätuntoa yhdelle pienistä, joiden arvoa menneinä aikoina ei ymmärretty ollenkaan (kun ei ymmärretty oikein ihmis-vähemmistöjen tai toisen sukupuolenkaan arvoa, saati eläinten), ja toisaalta toisaalla huudetaan että köyhät ja kärsivät ovat itse syypäitä tilaansa ja "raippaa" vaan sellaisille vetelyksille eikä mitään sosiaaliturvaa ja tukea ja muutenkin pinnalliset arvot vallitsevat. Tässä ajassa usein uuden ajan airuiden pitää olla sitä salaa, jotta eivät joudu tämän maailman silmissä naurettaviksi ja näin syrjään esim. asemasta työelämässä.
Jokaisella on oma tehtävänsä ja roolinsa tässä, toisten on "hiljaisempi" ja salaisempi, toisten näkyvämpi ja julkisempi. Mutta kenenkään ei tarvitse pelätä että se oma rooli olisi jotenkin oman luonteen ja halun vastainen, esim. että huomiota inhoava ja ehkä pelkääväkin kutsuttaisiin uuden ajan äänitorveksi julkiseen rooliin tai sellainen joka palaa halusta tuoda ilmi ajatteluaan joutuisi olemaan hiljaa. Jokaisen hengellisellä tiellä olevan oma sisin herättää hyvin luonnollisen, juuri omaan persoonaan sopivan halun tehdä oman laistaan työtä uuden ajan syntymisen hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
KM (ja muut lukijat), olen niin kyllästynyt tähän elämään. Mikään ei etene, tai siis asiat etenevät juuri sen verran, että ehdin innostua, jonka jälkeen takapakki alkaa ja palaan lähtöpisteeseen. Vietän paljon aikaa yksinäni ja minulla ei oikeasti ole mitään "roolia" tässä maailmassa, vaikka koen, että todellisuudessa minulla olisi paljon annettavaa. Murehdin menneitä ja pelkään niiden jotenkin tulevan kummittelemaan sieltä nykyisyyteen. Samanaikaisesti toivon ja pelkään, että elämä on pelkkä illuusio. Toivon sitä sen takia, koska haluaisin muuttaa menneet tai ainakin tehdä niistä merkityksettömiä. Pelkään sen takia, koska illuusioelämä tuntuu niin tyhjältä ja yksinäiseltä. Ainoa ihminen kuka on tuntunut oikealta sielunkumppanilta (tai joltakin) on ollut omasta tahdostaan poissa elämästäni jo kauan aikaa.
Olen siis ollut tässä pysähdyksen tilassa jo vuosikausia ja viimeisen vuoden lähes "ahdistuneessa" olotilassa. Tai en oikein tiedä millä sanalla tätä olotilaa kuvaisi. Miten tästä pääsee eteenpäin ja mitä ihmettä pienen ihmisen pitäisi tehdä?
Sinun ei tarvitse olla automaattisesti pyörivän ahdistavan ajattelun uhri. Voit oppia hallitsemaan omaa ajatteluasi, hoitamaan sitä kuin puutarhaa: ruokkimaan haluamiasi ajatus-kukkia ja kitkemään rikkaruohoja.
Jotta tämä onnistuisi, pitää olla jossain määrin tietoinen ajattelustaan, ikään kuin eriytynyt siitä niin ettei päässä pyörivä ajatusvirta tarkoita itseä. Oletkin selvästi ainakin jossain määrin tarkkailija, koska osaat kuvata mielessäsi olevia murehtivia, toivovia ja pelkääviä ajatuskulkuja. Ne ajatukset eivät oikeastaan ole sinä. Niissä on kaikenlaista sisältöä: menneisyydestä ehdollistunutta muiden ihmisten ajattelua, kollektiivisesta tietoisuudesta eri kanavia (esim. mediat) pitkin välittyvää ajattelua jne. Sinä olet ajatusten sijaan se tietoisuuden tila, jossa ajatukset ilmenee ja jossa voit ne havaita.
Jos tiedostat ja koet, että et ole ajatukset vaan ne ovat jotain joita sinussa tulee ja menee, on mahdollista tehdä jotain ajattelulleen. Jotkut valitsevat eriytyä ns. tyhjäkäyntiajattelusta niin paljon, että lopulta sillä ei ole enää kauheasti väliä, millaisia levyjä se ajattelu soittaa. Toiset valitsevat aktiivisemman otteen tutkia kriittisesti mielessä kulkevia ajatuskulkuja ja miettiä, miksi, ja mikä on tämän ajatuksen hyöty ja hedelmä. Jos vaikuttaa että nykyhetkessä joku yleinen ajatuskulku, esim. murehtiminen tai valitus tai vanhan häpeän nouseminen muistista taas vatvottavaksi, ei palvele enää mitään hyödyllistä tehtävää, voi ihan valita ettei enää halua soittaa sitä levyä mielessään. Sille ei aina voi mitään, että se ajatus voi pulpahtaa mieleen taas, mutta sen voi valita, että ei ala vatvomaan sitä. Sanoo sille, että ei, tämä ei ole hyödyllistä eikä edistä mitään mitä haluan elämässäni, ajattelen muita asioita.
Mitä jos sanoisit sille menneen vatvomiselle "Ei enää" ja aloittaisit niin mielesi tasolla puhtaalta pöydältä? Voiko joku mennyt konkreettinen asia silti tulla kummittelemaan elämääsi käytännön tasolla? Se ei ole kovin todennäköistä mutta mahdollista se on - mutta siitä selviää kyllä hetken voimalla jos niin käy. Eikä se mitenkään edistä selviämistäsi että murehdit etukäteen, joten miksi jatkaa murehtimisen ja pelon elämää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle on tullut nyt sellainen olo että elämä on teeskentelyä ja näytelmää. En siis tarkoita että itse teeskentelisin tai eläisin kulisseja rakennellen vaan ihmisten elämä yleensä näyttää sellaiselta.
(...)
Mua ei nykyään kiinnosta oikein mikään. Liikun ja ulkoilen mutta ei ole yhtään kiinnostusta mihinkään opiskeluun tai työhön. Mulla on varaa olla jonkin aikaa näin mutta kai se yhteiskunnan aivopesemä osa minussa pyrkii ahdistumaan siitä että ei ole mitään suunnitelmia noiden asioiden suhteen.
Samat ajatukset täälläkin. En koe olevani masentunut, jotenkin vaan mikään ei ole enää aikoihin vetänyt puoleensa tai jaksanut inspiroida. Maailmassa ei vain ole mitään, mistä jaksaisin kiinnostua. Millään ei tunnu olevan hirveästi arvoa tai merkitystä. En enää edes jaksa unelmoida mistään, koska sekin on jotenkin "ihan sama". Vaan eipä ole (vielä) mitään maallisen tilallekaan. Ihme tyhjäkäyntiä.
Nämä on näitä elämässä syvyyssuuntaan menemisen vaiheita. Eri ihmisillä yleensäkin on elämänsä aikana eri suhteessa sitä elämän "vaakatasossa" kehittymistä eli ulkoisen elämän rakentelua ja "syvyystasolla" kehittymistä. On niitä joiden elämä on lähes pelkkää vaakatasoa, niitä joiden elämän ainoa kiinnostus on syvyystaso, ja enemmistö on siltä väliltä. Heidän elämässään välillä kiinnostaa erilaiset ulkoiset tavoitteet (saada parisuhde tai lapsi tai ammatti tai uusi koti tai työpaikka tai päästä matkalle jonnekin) ja välillä ne taas tuntuvat tyhjiltä ja turhilta eikä niiden tavoittelu huvita tai tuntuu ettei siihen ole voimia, vaikka yhteiskunnan ehdollistaminen yrittäisi kuiskia korvaan että pitäisi.
Tosiasiassa nuo vaiheet on sielulle hyvin tärkeitä eikä niistä ole hyväksi riuhtoa itseään väkisin pois. Aika usein jos tuntuu, että tällainen sisäänpäin ja olemiseen tekemisen sijaan kääntymisen aika ei hyödytä mitään, kyse on sekä siitä että hyötyä mitataan tämän maailman mittareilla, että siitä että kehitys voi tapahtua syvemmällä kuin tietoisen ajattelevan mielen tasolla, jolloin sitä ei tiedosteta. Hiljalleen koko maailman- ja ihmiskuvan perustat voivat muuttua, mutta sitä ei välttämättä huomaa, koska tähän liittyviä ajatuksia ei pyöri ajattelevan mielen tasolla juurikaan. Ei ole silti harvinaista, että vuosien jälkeen huomaa jotain positiivisia muutoksia, esim. että on alkanut suhtautua ymmärtäväisemmin joihinkin piirteisiin itsessään tai muissa, jotka ennen herättivät inhoa ja kielteisyyttä. Eikä siihen muutokseen ole johtanut välttämättä mikään tietoinen ajatusprosessi eikä ulkoinen kokemus, vaan mielen oma tietoisen ajattelun tason alla tapahtuva "uudelleenjärjestely".
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen viime viikkoinen kumma kokemus tuosta mystikon kertomasta, että itse on sitä mitä etsii. Elämys itsessään ei kestänyt varmaan montaa sekunttia ja jäljelle jäi olo "kuin olisi unohtanut jonkun sanan ja se pyörii aivan kielen päällä, mutta ei saa sitä millään mieleensä". Mieleni on ilmeisesti aika äänekästä sorttia. En yritä sitä enää niinkään vaientaa, koska se tuntuu monesti aika mahdottomalta. Mitä enemmän yritän, sitä enemmän se möykkää. Ns. pelotteluun en lähde enää niin helposti mukaan, mutta aina tulee uusia keinoja. Jos ei muuta, niin jotain ihan päätöntä mölyä. Tyyliin "lallallaa, piipaa piipaa, öyh öyh, 0100 100, makkaroita ja koiran karvaa". Aika huvittavaa, mutta välillä meinaan kyllä ärsyyntyä :D
Olen siis vain päättänyt tarkkailla tätä mesoamista ulkopuolelta, aivan kuin mikään noista ei olisi minä. No, yhtenä päivänä oli taas tuollainen äänekkäämpi hetki menossa. Jotenkin tulin ajatelleeksi, että jos en ole mitään tästä, niin mitä sitten? Hetkeksi tuli olo, että Haaaaaa! Ei kai, voiko se olla näin yksinkertaista? Tämähän on aina ollut tässä. Se oli jotain tuon kaiken melskeen ulkopuolella.
Elämys ei tosiaan kestänyt kauaa, eikä ole tullut takaisin sen jälkeen, vaikka tuntuikin hetken niin päivän selvältä. Toisaalta se vahvisti oloa, että mitään etsittävää ei varsinaisesti ole ja samalla ei ole mitään hätää. Saa nähdä saanko vielä tuosta langanpäästä kiinni.
Tulin myös lopputulokseen, että ainakin omalla kohdalla tuo mölyävä mieli on lopulta enemmän hyödyksi kuin haitaksi... ainakin tässä kohtaa. Sen avulla on melkein helpompi ulkoistaa itsensä "joksikin muuksi".
1424
Tuo on tosiaan yksilöllistä ja oman mielen rakenteesta kiinni, onko helpompi hiljentää mieli vai antaa mielen touhuta ja suhtautua siihen samoin kuin suhtautuisi vaikka taustalta kuuluvaan ääneen: kuin se olisi ulkopuolinen, ei kovin merkittävä asia. Esim. harvan meditaatiota ihmeemmin häiritsee jos taustalta kuuluu sateen rapinaa, autotien ääntä tai jääkaapin hurinaa. Ajattelu häiritsee lähinnä siksi, että useimmat ovat siihen samaistuneita, heille se merkitsee heitä itseään, ja siksi ajattelu imee koko huomion toisin kuin nuo muut asiat. On kuitenkin tosiaan mahdollista oppia eriytymään ajattelustaan, jolloin se ei enää häiritse mitenkään. Voi todeta, että Tietoisuudessa kulkee tällä hetkellä tietyt äänet, tiettyjä kehon tuntemuksia, tiettyjä ajatuksia, eikä mikään näistä estä tietoisuutta itse Tietoisuudesta. (Itse olin niitä joille tämä oli tosin aina hyvin vaikeaa, sen sijaan mielen hiljentäminen tahdonalaisesti oli opittavissa varsin helposti - ja molemmat menetelmät yhtä lailla edistävät Tietoisuuden olemuksen tunnistamista itsessään)
Mielenterveyshoidoissa on kovin erilaisia koulukuntia, siksi hoitoihin on vaikea yleisesti ottaa kantaa. On kaikkea äärimmäisestä aivokemia- ja lääkekeskeisyydestä ajatukseen että aina tarvitaan jotain syvää vuosien psykoanalyysia, sekä kaikenlaista siltä väliltä. Kannattanee lähteä siitä, että määrittelee itselleen tarkasti sen, mikä on se asia mihin haluaa tai tarvitsee apua, ja tarkastelee hoitoja siltä kannalta, auttaako tämä siihen asiaan. Oman maailman- ja ihmiskuvan vastaisesta hoitomuodosta on hyvä vaihtaa toisenlaiseen jos mahdollista.
Jos ei mahdollista, mutta näkee silti jotain hyödyllistä nykyisessä hoidossa, sitä voi pitää sen, mikä on hyvää, ja jättää omaksumatta itselleen vieraat ajatukset ja elementit. Esimerkiksi jos tulee olo, että lähtökohta on että hoidettavassa on jotain perustavanlaatuisesti vialla, voi itse ajatella silti, että en minä niin usko, minä vaan haen tässä apua tähän tiettyyn käytännön ongelmaan ajattelussani, tunne-elämässäni tai käytöksessäni enkä suostu sen laajemmin problematisoimaan itseäni. Tai kuten moni sellainen tekee, jolle on sanottu että terapiaan ei pääse jos ei syö lääkkeitä ensin: he hakevat lääkkeet koska lääkäri näkee onko ne ostettu apteekista, mutta heittävät menemään koska eivät itse usko lääkehoidon olevan oikea tapa, ja ehkä pääsevät haluamaansa hoitoon näin. Ei mielenterveysongelmiin apua hakevankaan tarvitse luopua itsemääräämisoikeudesta itsensä suhteen ja suostua automaattisesti kaikkeen mitä joku hoitava taho keksii ehdottaa.