Kristitty mystikko

Vierailija kirjoitti:

Täytyy sanoa, että mua ahdistaa ajatus siitä kuinka joudun elämään uusia elämiä niin kauan kunnes valaistun. Olen lukenut hengellisiä juttuja ja olen lukenut taivaskertomuksia. Minulla on OCD joka on pakkoajatuspainotteinen. En ole kiinnostunut käymään läpi alitajuntaani. Mietin olenko valinnut mielenterveysongelmat osaksi sielun oppitunteja. Samoin riippuvuudet. Riippuvuudet tosin on käyty jo läpi (tupakka, alkoholi, mielialalääkkeet). Ikävä ajatus, että jos en valaistu tässä elämässä niin jatkan niin kauan tätä "unielämää", useita useita kertoja. Oikeastaan tästä koko jälleensyntymisestä ym on tullut minulle ns. pakkoajatus. Mietin kuolemaa ym oikeastaan 24/7. Ehkä tämä ketju ei sitten vaan ole minua varten.

Todennäköisesti tällä hetkellä tosiaan ei ole sinua varten, koska mikään ajatus ei pakkoajatuksena ole hyväksi, ja pahempi vielä jos pakkoajatus tuntuu ahdistavalta. Eli jos nyt on päällä jälleensyntymiseen liittyvää pakonomaista ajattelua, sitä tuskin kannattaa ruokkia lukemalla aiheesta tai tieten tahtoen kovasti miettimällä sitä. 

Yleisesti nykyhetkessä oleminen on se, mikä auttaa sekä ajallisen mielenrauhan että hengellisen näkemisen löytämisessä, ja esim. kuolemaa tai sen jälkeistä koskevat kovin hallitsevat ajatukset ovat tässä mielessä haitallisia. Miten voisi havaita nykyhetken, jos huomio on keskittynyt mielessä pyörivään ajatusketjuun, joka vieläpä koskee tulevia?

Yleisesti tähän on 2 erilaista ratkaisua. Ensimmäinen on opetella hallitsemaan mieltään esim. meditaation avulla, niin että huomaa ei-toivotut ajatusketjut jo heti alkuun ja pystyy lopettamaan ne. Tämä on toki vaikeampaa silloin, kun ajatukset tai mielikuvat on niin suuri ongelma, että se on jo diagnostoitu pakko-oireiseksi häiriöksi. Toinen on etääntyminen omasta sisäisestä puheestaan, oman mielensä sisällöstä. Antaa vaan minkä tahansa  "höpinän" ja pyörittelyn tulla, olla ja mennä, välittämättä siitä sen enempää, tekemättä siitä "minää". Jos ihminen ei samaistu ajatteluunsa tai sisäiseen puheeseensa, voi olla täysin vailla kärsimystä vaikka mielessä pyörisi hyvin masentuneiden ja ahdistavien ajatusten mylly. Niin, tummia pilviä menee taivaalla näköjään nyt, mutta minä olen taivas niiden takana, ei pilvet minua haittaa. 

Tämä sama etäisyyden ottaminen on mahdollista jopa tunne-elämään, niin että on ihmisiä jotka on valaistumisen koettuaan kokeneet, että esim. masennus, ahdistus tai paniikki eivät ole poistuneet heistä mihinkään, mutta se ei vaan häiritse heitä enää millään tavalla. Se on enemmänkin kuin vaikka naapurilla olisi ahdistusta ja masennusta: sitä kuulostelee myötätuntoisena ja miettii pystyisikö jotain käytännön apua tai neuvoa antamaan, mutta ei se kosketa muuten itseä kuin empatian kautta, ei oma elämä sen takia helvetiksi muutu. Samoin jos ei ole samaistunut ajattelijaan tai kehoon, niissä voi olla kaikenlaisia tiloja ilman että tietoisuus (eli henkilö itse) kokee mitään häiriötä.

Tuollaisia todellisuuksia voi tosin rakennella eläissäänkin aineellista hienovaraisemmilla energian tasoilla, eikä tarvitse olla edes valaistunut, vain opetella aistimaan ja käyttämään energiaa ja käyttämään omaa tietoisuuttaan keskiverto ihmistä hieman laajemmin. Niin voi tehdä itselleen paratiisin, temppelin tai muun ihanan paikan, jonka kokee yhtä elävästi kuin aineellisen maailman, vaikka keho olisikin meditaatiossa kotona. Ja myös muut asioiden harrastajat voivat aistia sen ja siellä voi jopa tavata.

Vierailija kirjoitti:

Sen jälkeen kun täysi valaistus ja ymmärrys on saavutettu täällä, voiko sielu täältä poistuttuaan esim. itse osallistua luomistyöhön tekemällä mieleisensä maailman, eli toimia oman taivaansa arkkitehtinä? Että enää ei tarvitsisi tyytyä kollektiivisiin luomuksiin vaan kaiken voisi suunnitella itse alusta loppuun?  

Kyllä niin voi tehdä ja jotkut tekevät sen kuolemansa jälkeen tiedostamattaankin, luovat vahvojen uskomustensa mukaisen havaitun todellisuuden, joka vastaa eläessä omaksuttuja käsityksiä (tai pahimmassa tapauksessa pelkoja) siitä mitä tuonpuoleisessa on. Tahattomat yksityiset illuusiot on onneksi aina varsin lyhytaikaisia. Tarkoitukselliset ovat eri juttu. Jos sielu ei ole vielä kokenut totaalista ykseyttä Lähteensä kanssa, tosin jossain vaiheessa tulee halu ja tarve vielä etsiä jotain, kokea jotain muuta, silti vaikka oma todellisuus olisi ihanin mitä voi kuvitella. Ne jotka ovat löytäneet Ykseyden, voivat leikkiä tuollaisilla muodoilla mielensä mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

KM, näin unen jossa söin jotain taivaallista. Siis oikeasti taivaallista, makuaistini oli erilainen kuin maallinen makuaisti, tuli mieleen elämän leipä... Toisinaan myös "haistan" toisen todellisuuden... onko tämä hengellisten aistien avautumista, onko sinulla tällaista? 

Kyllä tuollaiset voi hyvinkin olla alkumerkkejä siitä, että tietoisuus on laajenemassa muuhunkin kuin fyysisen todellisuuden tasoon. Varsinkin toisenlaisten todellisuuden tasojen tai itse perimmäisen todellisuuden aistiminen on usein ensin epäselvää, se voi hyvinkin olla vain jokin vaisto tai aavistus tai "haistaminen" siitä että tässä on jotain muutakin kuin mitä fyysiset aistit sanovat. Itse koin sen ensin niin, että ihan arkisista asioista ja esineistä aloin kokea, että niiden oleminen tai energia on sama kaikkiallinen Henki tai Tietoisuus kuin minkä tunsin itsessänikin. Niissä oli siis aistittavasti jonkinlainen kuolematon sisin olemus, joka oli kauniimpi ja ihanampi kuin edes miellyttävimpänä pidetyt fyysiset ilmenemismuodot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku on flipannut ja pahasti onkin, kun lukee näitä ketjun viimeisimpiä viestejä. Tarkoituksensa on ilmeisesti saada kristitty mystikko vaikuttamaan sekopäältä mutta ei tajua, että hän tässä sekaisin on.

Erik ..sinäkö siellä?

vai oletko toisella tasolla kun et vastaa?

Täältä seitsemännestä taivaasta on vaikea havaita noin alhaisen värähtelytason kommunikaatioyrityksiä ;) No ei, et ole mitenkään alhaisempi tai vähempiarvoisempi tietenkään. Harmi jos tuotan sinulle pettymyksen sillä että minusta viestisi ovat ihan hauskoja.