Kristitty mystikko

- Alussa etsijä kokee olevansa erillinen "itse", joka katselee kehosta käsin ulkomaailmaa. Itsen koetaan olevan keho ja mieli, mielen syntyvän kehon (erityisesti aivojen) toiminnasta. Tämä on täydellisen dualismin tila: subjekti minä (keho/mieli) katselee objektia, maailmaa.

- Sitten etsijä havaitsee meditaatiossa jotain outoa: keho ja mieli havaitaan oikeastaan ihan samalla tapaa kuin ns. ulkoisina pidetyt asiat kuten kaukaa kuuluvat äänet. Kehossa on tuntemuksia, ajatuksia tulee ja menee, tunteita tulee ja menee, samoin kuin ääniä ja näköaistimuksia tulee ja menee - mutta on selvästi olemassa joku näiden katselija ja todistaja, joka on ikään kuin ulkopuolinen myös ajatuksiin, tunteisiin ja kehon tuntemuksiin nähden, eikä vain "ulkomaailmaan" nähden. Nyt subjekti, minä, katselee "maailmaa" johon kuuluu paitsi ennen maailmana pidetty, myös keho ja mieli. Herää kysymys, mikä sitten olen minä joka seurailen kaikkea tuota?

- Etsijä havaitsee, että mitä katselija sitten onkin, se on läsnä ja tietoinen. Mutta sen ominaisuuksista ei saa millään kiinni: jos yrittää katsoa "sisäänpäin" kun vaikka kuulee ääntä, kysyä että kuka on se joka tiedostaa aistimuksen, ei löydy mitään "olentoa" joka tiedostaisi, ei kokemuksen tasolla (jos ajattelevalta mieleltä kysyy, siltä kyllä löytyy kaikenlaisia vastauksia, jotka kuitenkin osoittautuvat ei-tyydyttäviksi). Etsijä päättelee, että minä ei ilmeisesti ole objekti, vaan jonkinlainen tyhjä tila, jossa kaikki tulee tiedostetuksi. Kaikki mitä siitä voi sanoa on, että se on tietoinen ja läsnä. Se todistaa kaikkea mitä tapahtuu, olematta itse "mitään".

Tämä on edelleen dualistinen tila, jossa on todistava tai tarkkaileva "minä"-tietoisuus, vaikkakaan se ei enää koe olevansa mieli ja keho vaan niiden tarkkailija. Mutta tämä on silti valtava edistysaskel pois ensimmäisen vaiheen tilasta, koska siinä aistitaan tietoisuuden ensisijaisuus objekteihin, mukaan lukien kehoon ja mieleen, nähden. Mitään niistä ei voitaisi aistia, ellei ensin olisi sitä tietoisuutta, joka kokee kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin tähän ketjuun ihan sen alkuvaiheissa. Kärsin silloin suurista vaikeuksista elämässäni, mutta tunsin samalla että senhetkisestä ahdistuksesta huolimatta olin oikealla tiellä, ja kaikki oli koko ajan juuri niin kuin pitääkin. Sen jälkeen päädyin erilaisten helpompien ja vaikeampien vaiheiden kautta tilanteeseen, jossa elämäni parani monella melkein uskomattomalla tavalla. Sain esimerkiksi työkomennuksen, jonka saaminen merkitsi kohdallani suurin piirtein samaa kuin olisin päässyt ilman koulutusta ja kokemusta suoraan terveyskeskuslääkärin työhön. Sillä hetkellä kun sain asiasta tiedon, ymmärsin perusteellisesti, että kaikki on mahdollista ja ainoa rajoite erilaisten materiaalisten tai henkisten tavoitteiden saavuttamiseksi on vain minä itse ja omat uskomukseni.

Ainoa asia, joka himmentää iloani tästä kaikesta, on se, etten voi jakaa näitä asioita kenenkään kanssa. Rakastan elää elämääni korkeimman voiman johdatuksessa, niitä hetkiä kun eteeni tulee asioita ja tapahtumia, joita en olisi pystynyt itse edes kuvittelemaan ja tunnetta siitä että kaikessa mitä nään ja mitä tapahtuu on tietynlaista "taikaa". En vain voi kertoa siitä kenellekään. Olen joutunut jättämään pinnalliset ystävyyssuhteet taakseni, ja vaikka nautin melkein kaikenlaisten ihmisten seurasta, voin olla oma itseni vain silloin kun olen yksin. Haluan ihmisten seuraa, mutta seurassa joudun vaikenemaan aiheesta, joka on itselleni tärkein, ja josta haluaisin eniten puhua, ja se väsyttää.

Kaipaan opastusta ja johdatusta ja tiedän että meditoimalla ja hiljentymällä saisin vastaukset suoraan sisältäni, mutta olen kyllästynyt vetätytymään itseeni ja meditoiminenkin tuntuu siksi vastenmieliseltä. Mietin myös, että kun kaikki on kuitenkin tässä ja nyt, ja asiat etenevät niin kuin niiden kuuluukin, miksi edes pyrkisin jotain vastauksia kohti. 

Ymmärrän ja hyväksyn koko olemuksellani todeksi ne asiat joista esimerkiksi Kristitty Mystikko puhuu, mutta jotain puuttuu silti. Mitä se on ja mitä voin tehdä?

Ongelma on se, että koet vielä olevasi ihminen, siten kuin ihminen käsitetään, kehona ja mielenä, mutta edes "hyvä ja menestynyt" ihmisyys ei enää ole sinulla täysin tyydyttävää. Näiden asioiden jakaminen toisten ihmisten kautta voisi tuoda pientä ja tilapäistä helpotusta, mutta se ei ole itse ratkaisu siihen ongelmaan, kun henkistä etsijää joka on paljon jo löytänytkin alkaa taas ahdistaa oma olemisen tila.

Sinä et ole ensinkään "ihminen", kehoon rajoittunut tietoisuus ja mieli. Sinä olet Nykyhetki, Tietoisuus ja Läsnäolo, Tie, Totuus ja Elämä, Rakkaus. Niin kauan kuin on keho- ja mielisamaistumista, on tunnetta että jotain puuttuu, koska todellinen identiteetti ei tule täysin tajutuksi niiden takaa ja varjosta. 

Sanot että meditoidessa kyllästyttää kääntyminen itseesi, mutta mikä se itse johon käännyt? Jos se on mitä tahansa objekteja, mukaan lukien ruumis ja mieli ja niiden tuotokset (aistimukset,  ajatukset, tunteet) niin kyllä, niihin on aikansa kyllästyä. Samoin intuitioihin ja sisäisiin johdatuksiin. Silloin on aika oivaltaa itsensä ajan ja avaruuden ulkopuolella olevana, itsessään tietoisena läsnäolona tai tilana, jossa kaikki ajatukset, aistimukset ja tunteet tulevat havaituiksi, mutta joka ei ole kuitenkaan mitään näistä itse. Laitan erilliseen viestiin tämän kokemuksen kehitysvaiheita, joissa aluessa itsensä keho-mieli-ihmiseksi kokeva päätyy kaikkien dualismien tuolle puolen.

Vierailija kirjoitti:

Onko koronavirus bioase? 

Ei siinä mielessä että joku valtio tai ryhmittymä olisi sen tieten tahtoen kehittänyt ja laittanut liikenteeseen edistääkseen omia tavoitteitaan. Mutta se on kyllä joukkomanifestaatio, jonka synnyssä ja etenemisessä taistelevat vastakkaiset kollektiivisen tietoisuuden voimat.

Toisaalta ihmiskunnalla on paljon kollektiivista syyllisyydentuntoa ympäristötuhosta, johon yhdeksi syyksi nähdään väestön liikakasvu, ja kulkutaudithan ne on kautta historian väestöä harventaneet joten ajatus sellaisesta on väistämättä ihmisten tietoisuudessa tässä tilanteessa. Lisäksi on monia jotka uskovat maan tai sen Luojan aktiivisempaan kostoon tuhoajilleen ja riistäjilleen.

Toisaalta on vastavoima, jossa ihmisen nähdään kyllä edistyksellään ja tieteellään pitävän nykyaikana kulkutaudit kurissa ja voittavan ne aina lopulta. Nämä näkemykset kilpailevat siitä, kumpi on vahvempi ja kumpi manifestoituu koettuun todellisuuteen. Tällä hetkellä näyttää, että hillitsevät voimat ovat voittamassa, että ihmiskunta ottaa itselleen tästä varoituksen, mutta ei menneiden kulkutautien veroista tuhoa ja kärsimystä.

Särkynyt sydän kirjoitti:

Pyytäisin apua KM: Rukoiletko puolestani. Olen pitkän linjan etsijä ja olenkin tehnyt paljon työtä muuttaakseni uskomuksiani, mutta yksi asia on tiukassa, täällä sitä sanotaan läheisriippuvuuskäyttäytymiseksi. Joten pyydän apua ja rukouksia, että tämä haitallinen piirre haihtuisi ja kokisin rauhaa ja rakkautta myös ilman parisuhdetta, jota huomaan etsiväni ja kaipaavani aivan liian kipeästi. Kuinka sinulle kirkastui että haluat elää yksin (vai oliko se niin, muistako oikein?)

Rukoilen. Mutta ole varovainen ettet tulkitse luonnollista inhimillistä tarvetta ongelmaksi josta pitää päästä eroon. Jopa minä, joka jo 7 vuotiaana julistin kirkassilmäisenä etten mene koskaan naimisiin vaan olen vain Kristuksen morsian, menin välillä tämän maailman mukaan ja elin parisuhteissa, koska tunsin olevani levoton ja ajattelin että levottomuuden aiheuttaa ihmissuhteen ja rakkaussuhteen puute. Minun tapauksessani ei ollut niin, koska kaipasin hengellistä heräämistä eikä mikään muu voinut minua tyydyttää. Lisäksi tieni oli yksinäisyyden ja hiljaisuuden tie. Mutta kaikilla ei ole niin, hengellisellä tiellä on myös parisuhteessa eläviä, eikä se ettei halua elää yksin ole aina minkäänlaisen ongelman merkki.

Vierailija kirjoitti:

KM,

Mitä voi tehdä, kun haluaisi vain aloittaa koko elämän alusta? Kun tuntuu, että on pilannut kaiken.

Tekisi mieli vastata että toki, aika on vain illuusio, voit valita kirjaimellisesti alusta aloittamisen tai hypätä toiseen todennäköisten maailmankaikkeuksien haaraan, vaihtaa rinnakkaistodellisuuteen jossa et ole pilannut kaikkea, mutta se ei olisi kovin käytännöllistä useimmille lukijoille.

Siispä vastaan maanläheisemmältä tasolta. Ulkoisessa elämässäkin usein on enemmän mahdollisuuksia kuin mitä katuva ja ahdistunut ihminen luulee. Useimmiten epätoivottuja olosuhteita pystyy muuttamaan ainakin jollain tapaa. Voi vaihtaa asuinpaikkaa, ammattia, työtä, puolisoa, ystäviä, omaa olemusta - monenlaista. On siis hyödyllistä tutkia mitä oikeasti haluaa ja sisukkaasti tavoitella sitä, uskoen jo saaneensa.

Toisaalta ihan aina on mahdollisuus omaan tietoisuuden muutokseen, silloinkin vaikka ei pystyisi tekemään yhtään mitään ulkoiselle tilanteelleen. Aina voi luopua kaikesta vastustuksesta ja antaa nykyhetken olla sellainen kuin se on, antaa elämän virran viedä ja ymmärtää että ei ne omat mokat ole missään suuressa mittakaavassa mitenkään merkittäviä, ei niin vakavia. Aina voi herätä painajaisunesta todellisuuteen, jossa ei ole ongelmia, vain Tietoisuutta ja Olemassaoloa.