Konkari
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Konkari kirjoitti:
^Kaksi päivää 7000 metrissä on riittävä sopeutuminen kaikille kasitonnisille. Käytännössä sopeutuminen tapahtuu parhaiten huiputtamiseen 6000-7000 metrin korkeuksissa ja lähestymisosa alemmilla tasoilla max. 500 korkeusmetriä päivässä 4500 metrin jälkeen. Tähän kuuluu tietysti aina palaaminen alle 5600 metrin, jotta voi tapahtua täyttä palautumista. Tiedän kaksi heppua, jotka viettivät tasan kaksi viikkoa 6400 metrin korkeudessa, sieltä tehden muutaman päiväretken 7000-7500 metrin korkeuteen. Sen jälkeen huiputtivat Ison Een. Se on kuitenkin poikkeuksellista. Iso korkeus pitkään ollen syö suurimmalta osalta tankin tyhjäksi. itse vietin huippukeikalla 4 vuorokautta yli 7000 metrissä. Veti naatiksi. Kontasin 6400 metrin leiriin.
Kaksi yötä 7000 metrissä lienee tosiaan riittävä sopeutuminen kaikille kasitonnisille, koska tämä oli ryhmän suunnitelma, ja sitten oli tarkoitus mennä alas ja sen jälkeen lähteä lopulliseen summit-rutistukseen. Samalla periaatteellahan mennään nykyään myös Everestillä. Everestillä ennen lopullista rutistusta mennään jopa niinkin alas kuin Namche Bazar pariksi päiväksi keräämään kroppaan voimaa. Tekstistäsi ei saa selvää oliko mielestäsi Gavanin tapa parempi tai "oikea", mutta joka tapauksessa se ei EI ollut ryhmän alkuperäinen suunnitelma. Olen myös ymmärtänyt että ennenmuinoin on suosittu noita pitkiä aikoja ylhäällä mutta todettu se menetelmä huonoksi. Olit 4 vuorokautta yli 7000 ja kontit alempaan leiriin, Gavan oli viisi yötä ilman lisähappea. Tuskin on tarkoitus että porukat konttii mihinkään. Lienee aika vaarallista.
Toki jotkin henkilöt saattavat mennä Namche Bazarin tasolle asti, mutta ehkäpä suurin osa menee ainoastaan Phericheen, joka on n. 4400 metrin korkeudessa. Sen pitäisi olla jo riittävän matala täydelliseen palautumiseen ja kevyen AMS:n parantamiseen. Toki kaljat Namchessa hyvän jakkipihvin kanssa houkuttelee, mutta kohtuullisen pitkä matka ja hieman yliampuva palautumisen kannalta. Toki hyvä ratkaisu jollekin.
Haluan korostaa, että kerron vain omista ja vuosien aikana tehdyistä havannoista, eikä kirjoitteluni ole mitään "vuoritietoa". Olen tässä ketjussa mukana, koska mielelläni annan tietoa kokemuksistani, jotta se avaisi asiaa siitä tietämättömille. Itse en kaipaa minkäänlaista huomiota omille suorituksilleni, vaan haluan jeesata ketjussa olevia ja mahdollisesti ylös yrittäviä.
^Kaksi päivää 7000 metrissä on riittävä sopeutuminen kaikille kasitonnisille. Käytännössä sopeutuminen tapahtuu parhaiten huiputtamiseen 6000-7000 metrin korkeuksissa ja lähestymisosa alemmilla tasoilla max. 500 korkeusmetriä päivässä 4500 metrin jälkeen. Tähän kuuluu tietysti aina palaaminen alle 5600 metrin, jotta voi tapahtua täyttä palautumista. Tiedän kaksi heppua, jotka viettivät tasan kaksi viikkoa 6400 metrin korkeudessa, sieltä tehden muutaman päiväretken 7000-7500 metrin korkeuteen. Sen jälkeen huiputtivat Ison Een. Se on kuitenkin poikkeuksellista. Iso korkeus pitkään ollen syö suurimmalta osalta tankin tyhjäksi. itse vietin huippukeikalla 4 vuorokautta yli 7000 metrissä. Veti naatiksi. Kontasin 6400 metrin leiriin.
Jukka kirjoitti:
Massiivinen taakka! Itse olen raskaimmillaan tuonut yläleirin tavarat 6500 m korkeudesta alas perusleiriin 5400 m korkeuteen. Reppu painoi 32 kg. Kovaa puuhaa. Minä olin silloin 69 kg ja tiukkaa lihasta. Ylhäällä ei taakkoja punnittu kun jousivaaka oli perusleirissä.
Itse en ole tupakoinut yli 7 km korkeudessa, kun ei maistunut. Mutta alempana toki ja siihen varmaan perustuu hyvä keuhkojen toiminta :) Tällä hetkellä VO2max 46 urheilukellon mukaan merenpinnan tasolla, mikä on tällaiselle ikälopulle hyvä arvo. Wikipedia: Mount Everestin huipulla (8848 m) keskimääräisen vuorikiipeilijän hapenottokyky on vain 15 ml/kg/min. Hoh hoijaa!!! Ei paljon jalka nouse.
Jukan kanssa varmaankin aikoinaan rupateltu. Oma VO2max nyt samoilla kieppeillä 47. Ikäloppu 56 v täälläkin.
Jukka kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...Niitä saa myös suht pieneen tilaan sullottua, mutta esim ylävuoristokengät vievät paljon tilaa. Itse kannan rinkassa "helposti" 50% omasta painosta, mutta onhan se pikkasen eri kantaa sama tuolla kahdeksassa tuhannessa.
Kengät pidetään jalassa. 8 kilsassa ei tarvitse kantaa kuin hätävaroja, kuten rukkaset, juotavaa, naposteltavaa, sponsoriviiri, kamera, nenäliinoja ym. Muut on puettu päälle.
Omassa huiputuksessani Everestille, rinkkani painoi huiputuspäivänä aika tarkasti 20 kiloa. 2 kpl happipulloja, 3 litraa nestettä, kamera, videokamera, purtavaa, ym. sälää mahdollista pakkoyöpymistä varten ennen 8300 metrin leiriin pääsemistä. Siihen sitten päällä olevat vaatteet, ylävuoristokengät ja jäähakut, niin taisi olla 30 kiloa tavaraa kannettavana oman kehonpainon lisäksi. Painoin silloin 72 kiloa. Päivän pituus 8300 metrin teltasta huipulle ja 7400 metrin telttaan hieman yli 14 tuntia. Lisähapet loppu alastullessa 8500 metrin korkeudessa. Itse tein, itse kannoin. Eli, kyllä tuota rompetta kulkee matkassa aika paljon.
Kaikilla kasitonnisilla on perusleirit. Joillain vuorilla sama perusleiri voi palvella esim. kahta vuorta. Esim. Everest/Lhotse perusleiri Nepalin puolella. Kaikki leirit kasitonnisilla ovat n. 5500 metrin korkeuksissa +/- jokusataa metriä, mutta ei juurikaan ylempänä kuin 5600 metriä. Ne ovat telttakyliä, jotka puretaan pois sesongin jälkeen. Kaikki roska ja kakka pyritään nykyään viemään alas. Siitä pitää huolen kova pantti, jos ei tavaraa tule riittävästi alas.
Matalammilla vuorilla voi olla isojakin kiinteitä perusleirejä, isoine rakennuksineen. Esim. Kaukasuksella, jonne Neuvostoliitto rakensi upeita mestoja.