KisuKameli75

Tänään oli mukavan lyhkänen päivä töissä ja olin hyvissä ajoin kotona. Pienet päikkärit ja koirien kanssa metsälenkille...jo siinä lenkin aikana alkas ikävästi tuntumaan oikeassa nivuspielessä, mut urheasti rommelsin reilun tunnin metsässä ja tulin sit tähän markille touhuilemaan kaikenlaista. Ja nyt vaaputaan kuin ankka :oP Olen kyllä kärsiny liitoskivuista jo aikasemmissaki raskauksissa, mutta en kyllä muistaisi niiden aiva näin aikaseen alkaneen...huoh.



Niin kukas se kyseli liitoskivuista?? Noh, tuntemukset tietysti voi vähän vaihdella, mut tällä hetkellä mulla siis kipu oikeassa nivuspielessä, tekee kävelyn hankalaksi, pakottaa vaappumaan :o/



Ei mitää uutta auringon alla. Viikonloppu meni ikäänkuin omalla painollaan ja arki on taas alkanu...



Jokos muut on alkaneet rasvaileen vattannahkaa raskausarpien ehkäisemiseksi? Mä loppuviikosta alkasin, täytyy ny yrittää tehdä siitä taas semmonen iltarutiini, ku tuntuu, että tuo masu kasvaa vallan silmissä. Mukava kumpu jo :o)



Jaahas, jos menis laittaan lapsille ruokaa.



Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille ja onnellista odotusta!



KK ja AlmaElmeri 17+jotain

Vein juuri tytöt hoitoon ja nyt olis hetkonen aikaa ns. itselle, ennenku tarvis töihin lähtee...ja voiko sitä aikaa paremmin kuluttaa ku netissä!?! ;o)))



Shelleylle kovasti voimia uuteen elämäntilanteeseen! Ite kans jäin aikoinaan kolmen kanssa yksin, ennenku lyötiin nykyisen miehen kanssa hynttyyt yhteen... Kyllä siitä selviää bd bd bd



Ja Rekkalepakolle kans kovasti tsemppiä - toivottavasti vuoto lakkaa ja kaikki menee hyvin!!!



Tänne ei oikeastaan mitää uutta...raskaus etenee lähes huomaamatta, yhtäkkiä vaan taas tulee viikko täyteen, ettei paljo edes oo asiaa ehtiny ajatella!?! Äääh, tuleeko ny sit rv17 täyteen...emmä edes tiedä sitä! Taitaa olla.



Supistuksia on joo ollu täälläkin. Enkä mäkää aluksi tajunnu supisteluksi, ihmettelin vaan kiristelyä masulla :oP Siivotessa tuli, olletinki ku konttasin imurin kanssa sängynalusia... Ja muutenki nyt rasituksessa huomaa. Noh, tuttuahan tuo aiemmistaki raskauksista, mut eipä sitä vaan taas meinaa tajuta!?! Täytyy varmaan ottaa vähä varovaisemmin esim. töissä, jossa joudun välillä nostelemaan hyvinki painavia taakkoja.



Mulla on kauhee ärsytys päällä miehen ex-vaimoo kohtaan tällä hetkellä. Oon jotenki ylikyllästyny...ugh! Sillä on edelleen ihme kontrollinhalu mun miestä kohtaan, vaikka on itekki jo uudelleen naimisissa ja noin. Käyttää yhteisiä lapsia aseenaan ja keinonaan manipuloida/ohjailla/määräillä mun miestäni. Välillä oli jo vähän rauhallisempaa asian tiimoilta, mut nyt taas on jostain syystä intaantunu... Kertakaikkiaan raivostuttavaa :o/

Saas nähdä, miten suhtautuu, kun saa tietää tästä meidän tulevasta vauvasta!?! Varmaan tekee ihan kirjallisen ohjeistuksen miehelle, miten tämän tulee sitten kohdella heidän yhteisiä lapsia ja silleen. Plääh.

Ja ahdistusta lisää se, että miehen lapset tulee nyt viikonlopuksi meille... Jotenkin en nyt jaksaisi :o(

Että valivalivalivali tällä kertaa... Jotenki ny vaan on semmonen olo, että paljo mikää ei huvittaisi. Ku sais vaan käpertyä peiton alle ja pysyä sielä.



Joko ootte joulua laittaneet/suunnitelleet? Miten vietätte yleensä joulua?

Mä en oo joulua paljo edes vielä ajatellut. Tytöt on jo ihan innoissaan, saahan huomenna avata ensimmäisen luukun kalenterista ;o) Ihana katella lasten innostusta :o)

Joulun vietto itsessään tältä vuodelta on vielä vähän auki, ku ei ole varmuutta, viettääkö tytöt joulun isällään vai minulla. Isänsä " vuoro" olis, mut tytöt haluais olla joulun mun kanssani. Ja mä tietysti haluaisin pitää lapset joulun, vaan exä tahtoo pitää kiinni oikeuksistaan... Mikä tietysti sinänsä on ihan ok, mut kyllä mun mielestä lasten tahto on kuitenkin se ratkaisevin. Noh, asiasta keskustellaan sit itsenäisyyspäivänä, ku exä tulee tyttöjä viikonlopuksi hakemaan. Jooh.



Tämmöstä tällä kertaa. Jos raahautuis suihkuun ja valmistautuis töihinsä.



Hyvää viikonloppua kaikille toukotuhisijoille!!!



KK ja AlmaElmeri

Näin tämä aika vaan juoksee eikä peräs tahdo pysyä... Nyt ajattelin taasen ryhdistäytyä ja kirjoitella kuulumisia, vaikkei sitä ny mitää kummempia uutisia ookkaa kerrottavana!?!



Pahoinvointi on hellittäny, lähestulkoon loppunu n.viikko sitte (poikkeuksena eilinen, ku ihan yhtäkkiä tuli vaan yökötysolo ja hätinä ehdin miehelle ilmoittaa, että sai auton pysäytetyksi - ovi vauhdissa auki ja laatta lensi iloisesti pitkin piennarta...yöööök...), ja siitä ku pääsin, ni iski armottoman flunssan :o( Edelleen ihan tukos ja päässä vain humisee...tosi inhaa. Lisäksi päätä on särkeny useampana päivänä. Argh, milloinkahan sitä tuntis olonsa taas edes suht " normaaliksi" !?!



Maha on jo selvästi näkyvä, ei voi enää asiaa peitellä. Niinpä tällä viikolla ollaan kerrottu mun vahmemmille ja sisaruksille sekä läheisimmille ystäville. Vallan positiivisesti ovat asiaan suhtautuneet. Huomenna vielä pitäisi miehen vanhemmille kertoa, ku ollaan menossa kyläileen (ei haluttu puhelimessa tälläistä kertoa). Vähän erilaistahan tämä nyt on, ku ollaan kuitenkin tälläinen " uusperhe" , ja ensimmäinen yhteinen lapsi tulossa, että siinä mielessä vähän " jännitti" kertoa. Mun tytöille ei olla vielä kerrottu, taitais tulla liian pitkä aika odottaa...esikoinen (6v) kyllä kattelee välillä mun mahaani siihen malliin, että tajuaa asian, vaan eipä ole mitää kyselly. Ihmetelly vaan äitin jatkuvaa huonoa oloa ;o) Miehen lapsille kerrotaan kenties joulun jälkeen, elleivät ennen sitä hoksaa asiaa ite.



Hmh, lääkärineuvola oli viime viikolla ja jäin vähä ihmettelemään lääkärin kommenttia... Se kun kysy multa, että minkä kokoisia mun lapset ovat olleet syntyessään, ja sanoin sitte, niin tuumas vain:" Sillä vain kysyin, että ainakaan nyt ei ole tulossa pieni vauva." Täh???!!! Mä nyt en millään jaksa uskoa, että näillä viikoilla vielä pystyis arvioimaan vauvan syntymäpainoa suuntaan tai toiseen... Hassu.

Kaikki vaikutti olevan ok, sikiön syke huiteli 125 paikkeilla, tosin kaveri tuntui nukkuvan koko ajan, että eipä tuosta sykkeestä nyt sit voi mitää arvuutella...



Käynnistetystä synnytyksestä täälä on ollut keskustelua... Mulla takana kaks sellaista, syy käynnistyksiin oli se, että vedet oli menny yli vrk sitte, eikä omia supistuksia ollut lainkaan. Esikoista koitettiin sit vauhdittaa oksitosiinilla - supistukset kyllä alkoivatki (ja pirullisen kipeitä olivatki), mutta lopulta synnytys kuitenki pysähty täysin 6cm:iin, sikiön sydänäänet heikkeni ja mulle nousi 40 asteen kuume - kiireellinen sektio. Vauva teholla 4vrk ja äiti muuten vain aiva pöllähtäny... Noh, loppu hyvin kaikki hyvin sit lopulta kuitenki.

Kakkonen käynnistettiin siis samasta syystä, mutta tableteilla kohdunsuulle. Ekat kaks (laitettiin 4 tunnin välein) eivät tuottaneet yhden yhtäkää supistusta, kolmannesta alkas sit semmonenki kiirastuli, että oksat pois!?! Suppareita tuli ihan tauotta ja aivan järkyttäviä. Mulla kyllä paikat avautu tauottomista supistuksista huolimatta, mutta avautuki sit semmosella vauhdilla, ettei peräs pysytty...siinä jäi kaikki kivunlievityksetki saamatta, ja ponnistusvaihe tuli niin nopeesti, ettei kätilökää tahtonu uskoa. Pää synty mallikkaasti ja sit tyssäs se synnytys siihen - vauva jäi hartioistaan jumiin. Lopulta saatiin tyttö ulos ja seurauksena vasemman käden erbin pareesi :o(

Eli kolmas synnytys oliki sit suunniteltu sektio. Ja niin taitaa olla tämä neljäski sit aikanaan. Niin paljon ku mä sektiota kammoanki :o/

Mutta niin, alkuperäiseen aiheeseen - mulle jäi semmonen käsitys, että käynnistetyssä synnytksessä kroppa ei kuitenkaan ole vielä tavallaan valmis niille supistuksille, ja sillä tuntuvat niin kertakaikkisen repiviltä.



Että tälläistä. Tulihan tarinaa.

Ja niin joo, kukas se miettikään niitä tuplien hankkimista!?! Lahopää ei muista... Noh, mä kuitenkin suosittelen. Meillä ikäerot 1v9kk ja 1v6kk ja tuplat olleet molemmilla pareilla kovassa käytössä.



Aurinkoista talvipäivää!



KK ja AlmaElmeri rv16

Hei kaikille!



Pahoitteluni Pupulle :o( Voimia!



Ja mamsellikos oli rouviintunu? Onnea oikein paljon!



En oo vähään aikaan jaksanu koneelle raahautua, on ollu niin kertakaikkisen huono olo ihan jatkuvasti :o/ Töissä oon sinnitelly kaikesta huolimatta (tosi tuskaa välillä), mut muuta sängyn/sohvan/pöntön -ulkopuolista elämää ei sitte juurikaa oo ollu. Sängystä töihin, töistä sohvalle ja sohvalta sänkyyn ja pöntönhalimiset siinä välissä. Ush. Illat ja yöt on pahoinvoinnin kannalta olleet viime aikoina ne pahimmat, oksentaa on saanu kurkkunsa hajalle ja niskansa jumiin. Plääh. Mies ja lapset on jääneet kertakaikkiaan huonolle huomiolle, aiva on kamalan paha mieli sen suhteen. Mutta ehkä tämä tästä. Vielä joskus.



Eka neuvola oli pari viikkoa sitte, ihan rutiinijuttuja, ei mitää kummempaa mainittavaa siitä. Maanantaina oltiin sit nt-ultras ja sielä semmonen vilkas pikkukaveri köllötteli :o) Vastas viikkoja ja kaikki näytti olevan ihan mallillaan. Hyvähyvä! Olihan se taasen liikuttava kokemus, ei käy kieltäminen.



Maha on pullahtanu esiin, vaikea enää piilotella. Kotona koikkelehdin väljissä verkkareissa, töis oon jo muutaman viikon käyttäny äitiyshousuja. Ei yksinkertaisesti pysty pitää minkäälaisia housuja, mitkä vähäkin kiristää/painaa. Jopa alushousuista joudun valkkaamaan joitain pois...ahdistaa heti niin kummasti, jos mukamas vähäki on kireyttä tms.



Liikkeitä oon nyt parina-kolmena päivänä ollu tuntevinani. Sellaista hentoa lepatusta, kevyttä muljahtelua. Tuntuu niin alhaalla, ettei voi oikein muutakaan olla. Ihanaa!



Vielä ei olla kellekkää kerrottu, annetaan sit näkyä päälle, arvatkoon kukin vuorollaan ;o) Lapsille täytyy varmaan erikseen kertoa, eivät välttämättä osaa yhdistää äipän mahankasvua vauvaan. Esikoinen on kyllä ihmeissään kyselly mun jatkuvasta yökkäilystä ja noin, mut ollaan selitetty milloin mitäkin!?!

Työpaikka on niin miesvaltainen, etteivät kyllä aiva äkkiä alkaa mun mahaani tuijottamaan, mut kaipa asian laita sieläki kohtapuoliin selviää.



Mulla ei oo kyllä selkeää tyttö- tai poikaoloa. Mulla on vain huono olo ;o) Mutta naama kukkii ja tukka lähtee päästä ja yökötys pitää pintansa, että liekö sieltä neljäs tyttö tuloillansa!?!



Joku kyseli vitamiineista. Ite en oo syöny mitää, ehkä sitte ku tästä pahoinvoinnista pääsee, ni voi ajatella jotain ottavansakki. Nyt tuntuu kaikenlainen " syöminen" niin ylivoimaiselta, ja silti on vähä väliä jotain naposteltava, että edes joinki pysyy tolpillansa. Ja onpahan sitte taas illaksi/yöksi mitä oksentaa :oP



Mä oon oikeasti ollu välillä ihan puhki tän oloni kans. Yks ilta itkin aiva holtittomasti miehelle, että mä en yksinkertaisesti jaksa enää, että tästä ei vain tuu mitää, ku koko ajan on niin paha olla. Mä en oo päässy nauttimaan tästä raskaudesta ollenkaa :o( Ja silti oon siitä niin onnellinen. Mies on kyllä ihailtavasti koittanu olla tukena, vaikka oon kyllä valovuosien päässä rakastettavasta vaimosta!?! Toinen vain jaksaa yrittää ja yrittää ymmärtää, vaikka mä oon ku mikäkin peikko koko ajan. Ja lähelle on turha edes yrittää!?! Tosi herttainen pikkuvaimo joo...vähän on kyllä syyllinen olo siitäki. Ehkä tämä tästä.



Onnellista odotusta kaikille!!!



KK rv 12+5

Ei millään pahalla, mutta kuitenkin tuntuu hyvältä, että on kohtalotoveri!?! Mä oon luullu olevani ainoa sektiokammoinen ihminen tässä maailmassa ;o)



Mulla takana kolme synnytystä: esikoinen tuli lopulta kiireellisellä sektiolla, eikä mulla jäänyt siitä minkäälaisia kammoja tms. Olin vain helpottunut, että vauva lopulta syntyi ja kaikki meni sit loppujen lopuksi kuitenkin suht hyvin.

Toka syntyi alakautta, kertakaikkisen mahtava kokemus (kipuineen kaikkineen, en ehtinyt lopulta edes kivunlievitystä saamaan), mutta lopputulos ei ollut kuitenkaan " täydellinen" - lapselle tuli vasemman käden erbin pareesi :o(

Kolmatta kun odotin, oli lääkärin mielipide heti synnytystavaksi suunniteltu sektio. Ajatus ehkä hitusen hirvitti, mutta halusin tottakai ajatella vauvan parasta, ja suostuin sektioon (minun mielipidettäni kuitenkin siis kysyttiin, ja itse sain asian päättää). Suunnitellun sektiopäivän lähetessä kauhu kasvoi... Tuntui ihan järkyttävältä mennä ihan vapaaehtoisesti leikeltäväksi ja noin... Mut sektioon siis menin ja kaikki meni kertakaikkisen hyvin, ei mitään valittamista, mut oma olo ja mieli oli koko ajan aivan kaaoksessa - suoraan sanoen pelkäsin ihan hel***isti :o/

Ja nyt odotan neljättä. Ja pelkkä ajatus tulevasta sektiosta saa nyt jo mahan myllertämään, vaikka la vasta toukokuussa. Mä varmaan ehdin seota ennen toukoukuuta näiden ajatuksieni kanssa... Mutta tämäkin lapsi on todella toivottu ja odotettu, eli sen avulla mä varmaan jaksan ja kestän sen kaiken...



Että tämmöstä. Hullultahan tuo sektiokammo varmaan kuulostaa mun kohdallani, kun takana kuitenkin kaksi onnistunutta sektiota, mutta minkäs sitä mielelleen mahtaa!?! Alakautta synnyttäisin, jos se vaan vauvankin kannalta ajateltuna olisi se turvallisin tapa synnyttää.



Tsemppiä vaan kaikille synnytyspelkoisille!!!