Kismett
Seuratut keskustelut
Kommentit
Enpä tunne paljon kissaihmisiä, kun en muutenkaan tunne paljon ketään. Yhdellä sukulaistädillä on kissa, mutta se on ulkokissa eikä yleensä tule siliteltäväksi kun käyn siellä. Minulla on sisar, joka vihaa kissoja niin paljon, ettei edes halua tulla käymään luonani kissani takia!!! Olisi ihan kiva tuntea sellaisia ihmisiä, jotka rakastavat kissoja yhtä paljon kuin minä. Minun tekisi kovasti mieli ottaa toinenkin kissa. Voin yrittää käydä lukemassa blogia, jonka linkitit, saa nähdä onnistuuko sen lukeminen apuvälineideni kanssa, jotkut sivustot kun ovat vähän hankalia käyttää. Täällä palstalla luen kaikki mahdolliset kissa-aloitukset, vaikka ne eivät aina niin hirveästi kissoihin liitykään, kuten tuo "Miten olette kertoneet kissoillenne Paavo Lipposen jalan murtumisesta?" mutta on tosi kiva lukea muiden kisujen tempauksista, vertailla niitä oman kissan käytökseen ja kertoilla siitä.
Kismett ja Kissa Kerjääväinen
En ymmärrä, miksi hoitajat täällä vetävät herneen nënään tuolla tavalla. Eihän ole kyse heidän syyllistämisestään. Kyllä jokainen tajuaa, että yksi ihminen pystyy tekemään vain tietyn työmäärän, ja että vaatimukset ovat nykyään aivan kohtuuttomat monella alalla, koska työntekijöiden määrää pyritään vähentämään.
Mutta tämä ei tarkoita sitä, että tilanne tulisi vain hyväksyä tällaisena. Syylliset on etsittävä muualta: kuntien johdosta, ylemmiltä päättäviltä tahoilta. Minusta tuntuu lisäksi oudolta, että yöhoitajat eivät voi hoitaa osaa näistä iltatoimista. Onhan aivan älytöntä, että aikuiset ihmiset pannaan nukkumaan ennen klo 21 kuin jotkut parivuotiaat lapset. Mummoni on 95-vuotias eikä takuulla suostuisi tuollaiseen!!!
Kismett
No niin, nyt pääsen taas vastailemaan tänne. Isosisko tuli ylllätysvierailulle tyttärensä kanssa, ja sen jälkeen minulla oli ilmeisesti joku yhteysongelma, koska sivu ei suostunut aukeamaan!!!
Tuo kysymys siitä, miten näkövammaiset käyttävät tietokonetta ja nettiä ei ole siinä mielessä tyhmä, että olen huomannut, että tosi harva tietää, miten homma toimii.
Heikkonäköisille on olemassa sellaisia ohjelmia, jotka suurentavat tekstiä ja saavat aikaan parempia kontrasteja tai jotain, en oikein tiedä itsekään niistä, kun en näe tarpeeksi voidakseni käyttää niitä.
Sokeat käyttävät myös ihan tavallista tietokonetta, johon on asennettu niinsanottu ruudunlukuohjelma. Tämä ohjelma mahdollistaa kaksi tapaa lukea näyttöruutua. Toinen on puhesyntetisaattori, joka lukee ruudulla olevan tekstin. Puhetta ohjaillaan erilaisilla näppäinkomennoilla sen mukaan, halutaanko lukea koko näyttöruutu tai nettisivu, vain seuraava rivi ja niin edelleen. Toinen tapa on käyttää lisälaitetta, jota kutsutaan pistenäytöksi. Tämä laite näyttää pistekirjoituksena pienen pätkän kerrallaan ruudulla näkyvää tekstiä. Aika monet käyttävät näitä molempia apuvälineitä samanaikaisesti.
Riippuen siitä, miten taitava henkilö on tietokonetta käyttämään, voidaan esimerkiksi säätää puhesyntetisaattorin puhenopeutta ja jonkin verran myös sitä, miten yksityiskohtaista informaatiota se antaa. Aloittelijalle se siis voi kertoa tietyt asiat tai toiminnot tarkemmin, mutta tottuneempi käyttäjä, joka ei tarvitse niin paljon näitä tietoja, voi säätää syntetisaattorin "puheliaisuuden tason" niin, että se ei pölötä niin paljon turhia.
Itse olen liimannut oman tietokoneeni joihinkin näppäimiin tarramuoville kirjoitettuja pistemerkkejä tai muita kohomerkkejä, jotka helpottavat tärkeiden näppäimien löytämistä. Tämä siksi, että en ole kovin taitava tai tottunut käyttäjä, ja nämä merkit nopeuttavat näppäimistön käyttöä.. Mutta monet paremmat käyttäjät eivät tarvitse tällaisia "kiintopisteitä" näppäimistössään.
Hiirtä en tietenkään voi käyttää ollenkaan, vaan liikun erilaisissa valikoissa nuolinäppäimillä, sarkaimella jne. Kun haluan "klikata" jotain kohtaa, esimerkiksi linkkiä avatakseni sen, painan enteriä tai vaihtoehtoisesti välilyöntinäppäintä. On myös olemassa paljon näppäinkomentoja, jotka mahdollistavat erilaisten toimintojen suorittamisen painamalla tiettyä näppäinyhdistelmää.
On olemassa paljon muita apuvälineitä, jotka mahdollistavat meille näkövammaisille monenlaisia asioita ja parantavat itsenäisyyttämme. Mainittakoon esimerkiksi puhesyntetisaattorilla varustetut matkapuhelimet, joiden avulla voimme itse lukea tai siis kuunnella puhelimen valikoita, tekstiviestejä jne.
Että tällaista. En varmaan ole kauhean hyvä selittämään näitä juttuja, kun en voi samalla näyttää laitteiden toimintaa. Jos tullee mieleen muita kysymyksiä, niin antakaa tulla vaan, on paljon parempi kysyä rohkeasti kuin tehdä itsekseen vääriä päätelmiä, jotka synnyttävät ennakkoluuloja.
Kismett
Olen 32v ja muutin juuri pari viikkoa sitten kivaan yksiöön. Ei todellakaan tulisi mieleen, että joku pitäisi sitä erikoisena. Tässä on 34 neliötä, joten tilaa on ihan kivasti, kun vertaa siihen, että olen aikaisemmin asunut viisi vuotta 25 neliön yksiössä kookkaan koiran kanssa. Tosin vieressä oli puisto, jonne saatoin viedä koiran juoksemaan joka päivä, mutta kämppä tuntui välillä silti vähän piskuiselta, varsinkin kun miesystävä tuli pariksi viikoksi luokseni!!!
Nyt kun olen yksin, ei tulisi mieleenkään muuttaa kaksioon ja maksaa turhaan isompaa vuokraa, kun tämä riittää mainiosti. Tässä on pieni alkovi, ja jos joskus tulisi joku yövieras, minulla on kiva sohva, jossa voi tarvittaessa nukkua. Ei kukaan ole mitään ihmetellyt, kun valitsin tämän asunnon. Minusta erikoista on se, jos joku todella puuttuu tällaisiin asioihin. Jos tekee ongelman toisen asumistavasta, niin oma elämä on sitten varmaan tosi helppoa ja ongelmatonta, kun ei ole muuta, millä päätään vaivaisi!
Kismett
No heisulivei kaikki ja kiitos runsaista vastauksista.
Sille henkilölle, jota nimimerkin käyttöni ja allekirjoitukseni häiritsee, niin ei kannata tulla lukemaan tätä ketjua, koska otsikostakin tiedät, että täällä törmäät minun kirjoittamiini ja allekirjoittamiini viesteihin!!!
Tutkin kissablogeja vaikka huomenna, kiitos linkeistä. Minulla on yksi skypetuttu Tampereen seudulla, jos eksyn sinnepäin niin yrittäisin mielelläni käydä kissakahvilassa. Luin jonkun kissakahvilaan liittyvän lehtiartikkelin yhdellä keskustelupalstalla jokin aika sitten.
Nettituttavuudet ovat kivoja, mutta olisi silti kiva löytää joku sellainen ihminen, joka olisi sen verran lähellä, että voisi vaikka joskus tulla oikeasti käymään kahville tai saunomaan, viettämään iltaa vaikka hyvän pizzan ja parin lonkeron merkeissä, tai jonka kanssa voisi lähteä uimahalliin tai jotain. Minullakin on ulkomaalaisia nettikavereita, ja se on tosi mielenkiintoista, mutta jos ei koskaan ihan todellisessa elämässä tapaa juuri muita kuin vanhempansa ja sen henkilökohtaisen avustajan, vaikka hän on tosi kiva, niin kyllä se vaan vähän tylsäksi tahtoo käydä, ja joskus ahdistavaksikin.
Jos teillä on kisuja tai hauveleita niin luen mielelläni juttuja myös niistä.
Ai niin, ja kirjoitin tosiaan pari viestiä siihen Ranska-ketjuun. Toivon voivani lähteä käymään vielä joskus Bordeaux'ssa.
Mitä lauantai-illan ohjelmaan tulee, niin eipä mitään kummempaa. Kävin vanhempien kanssa tapaamassa isoäitiä, sitten juttelin skypessä yhden iranilaissyntyisen tuttavan kanssa ja nyt tulin vähän katsomaan, oliko tässä ketjussa mitään uutta. Ja olihan täällä!!!
Täytyy varmaan vielä laittaa joku voileipä tai jotain, kun en ole syönyt oikein kunnon ruokaa, kaurapuuroa vain ja yhden karjalanpiirakan ja puolikkaan kääretortun siivun.
Illanjatkoja!!!
Kismett