Kismett
Seuratut keskustelut
Kommentit
Siis mikä on niin hyvää? Kismet-suklaavohvelit vai? En usko, että olen itse yhtä makoisa!!! Harmi, kun kukaan ei ole pahemmin vastannut tähän.
Kismett
Karibian saarten, siis Ranskalle kuuluvien pienten Antillien Zouk-musiikki, tai Réunion-saaren Séga-musiikki miellyttävät eniten, rytmit ovat jotenkin niin lämpimiä. En osaa linkittää, mutta voitte etsiä esim. sellaista yhtyettä kuin Kassav.
Kismett
Tällainen on jäänyt mieleen, pyöri televisiossa ainakin aamuisin silloin, kun olin ala-asteikäinen.
Ensin siinä kuului vauvan itkua ja vauvan nenää niistettiin.
Sitten joku nainen alkoi selittää aika imelällä äänellä:
"Kärsitäänkö teilläkin tukkoisesta nenästä? Pienet ja suuremmatkin tukkoiset nenät avaa Nasolin. Ja flunssan muihin oireisiin, aikuisille Posivil."
Sitten möreä-ääninen mies sanoi sellaisella jännällä murteella:
"Kyl mää niin kauhjast tukkosest nenäst kärssi sai."
Kismett
Ei ole ikävä, kun olen siitä lähtien käyttänyt sitä koko ajan. Olin ajatellut rekisteröitymistä aikaisemminkin, ja olin jo muutenkin käyttänyt Kismett-nimimerkkiä allekirjoituksena. Minusta olisi vaan kiva, jos voisi tunnistaa ihmiset jostain, vaikkei heidän oikeita nimiään tiedäkään. Ja minut on varmaan moni tunnistanutkin.
Kismett
No huomenta sinne Poriin!!! Minä olen täällä naapurikaupungissa, arvaat varmaan missä!!! Minkä ikäinen olet? Onko sinulla useampi lapsi? Aika jännää jotenkin, että niin moni äiti tuntee itsensä yksinäiseksi, luulisi jotenkin, että lasten myötä tutustuisi helpommin muihin vanhempiin ja sellaista.
Mitkä ovat mielenkiinnonkohteesi, siis onko sinulla jotain harrastuksia tai mitä tykkäät tehdä?
Me täällä kisun kanssa heräillään. Tänään ei ole mit¨¨aän erityistä tekemistä, niinkuin ei yleensä muutenkaan ole! En nyt oikein tiedä, mitä tässä voisi kertoilla, mutta jos joku esittää kysymyksiä, niin vastailen mielelläni.
Kismett