KirkkoSisko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Hei.
Mietin, että ihmisen suhde itseensä on yleensä elämänmittainen tehtävä. Miten siitä onkin päässyt muodostumaan ulkopuolelta määrättävissä ja mitattavissa oleva asia? Uskon, että painonkin hallinnassa on kyse syvemmistä itsensä hyväksymisen teemoista. Laihduttaminen ei saa ketään rakastamaan itseään, vaan jostain muusta on kyse.
Miten oppisit löytämään itsessäsi kaiken kauniin ja hyvän, niin, että kokisit olevasi itsellesi riittävä? Ilman mitään mittaamista? Ja toisaalta, miten voisit hyväksyä, että niin sinussa kuin kaikissa muissakin ihmisissä on myös niitä ei-toivottuja puolia. Hyväksyä itsensä, kuten sanonta kuuluu 'karvoineen ja hampaineen', eikä vain jonkin ulkopuolisen kauneusstandardin sanelemana.
Kuulostaa siltä, että perhe-elämästänne on tullut kaikkien osapuolien kannalta negatiivistä. Ilmapiiristä puuttuu kunnioitus ja todellinen yhteys.
Tämän tason tulehtuneessa tilanteessa on harvinaista, että asiat vain ykskaks kuin taikaiskusta palautuivat hyväksi. Nyt tarvitaan muutostyökaluja ja motivaatiota, johtivatpa ne sitten suhteen paranemiseen ja tervehtymiseen taikka eroon.
Ammattitaitoista parisuhdeapua saa kirkon perheasiain neuvottelukeskuksista maksutta, mutta jonotusajat voivat olla pitkät. Yksityisiä pariterapeutteja ja hintoja voi kysellä omalta paikkakunnaltasi esim. www.katajary.fi terapeuttilistasta.
Toivon teille kykyä pysäyttää paha kierre ja voimia työskennellä muutoksen eteen, kaikkien elämänlaadun parantamiseksi
Itse ajattelen, että neuvomisessa on omat vaaranpaikkansa. Niistä suurin lienee se, että neuvoja ottaa itseensä ja loukkaantuu, jos neuvoa ei noudatetakaan. Toinen ehkä se, että neuvoja neuvoo helposti vain hyvin kapea-alaisesti toisen elämää sen paremmin tuntematta. Monesti neuvot, jotka toimivat tilanteessa A eivät toimkaan tilanteessa B.
Mutta tuo oli hyvä pointti, mitä otitte esille: jos pyytää neuvoa, silloin neuvomiselle on hyvä maaperä eikä siitä tule besserwisserasetelmaa.
Millaista saamaasi neuvoa olet noudattanut? / Paras saamasi neuvo?
Hei.
Haluat eroon auttajan roolista, mutta samalla kirjoitat, ettet halua hylkäämiskokemusta autettavalle.
Minusta tässä on ehkä jokin sinun oma kysymyksesi, jota kannattaa tarkastella syvemmin. Kakkua ei voi sekä syödä että säästää. On tilanteita, joissa on valittava jompi kumpi huono ratkaisu; joko hylätä/loukata toista tai sitten hylätä ja kaltoinkohdella itseään. Useimmiten valinta ei ole noin mustavalkoista, onneksi, mutta joissain tilanteissa on. Ilmeisesti et voi irrottautua roolistasi pahoittamatta toisen mieltä. Mutta se hinta tässä vaan on maksettava, jos haluat edetä terveesti. Edes masentunut itse ei hyödy siitä, että toinen käy auttamasa vasten tahtoaan, se 'hylkääminen' tuntuu joka tapauksessa ilmapiirissä jonain etäisyytenä, epärentoutena. Uskon, että viime kädessä kumpikin hyötyy, jos alat pitää rajojasi. Masentuntu voi parhaimmillaan löytää toisen ihmisen, jolle tehtävä aidosti sopii. Mutta miten rajasi säilyvät muuten elämässäsi; kerroit ajautuneesi tilanteeseen. Millä lailla voit ottaa elämässä vastuun omista toimistasi ja päättää itse mitä valitset, ilman että vain ajadutut rooleihin? Minusta sitä kannattaa pohtia.